Cartier-Bressonin löytämättä jäänyt aikalainen

Aleksis Salusjärvi | December 9th, 2011 - 22:36

Vuonna 2007 chicagolainen 26-vuotias kiinteistövälittäjä John Maloof teki tutkimuksia kaupunkinsa historiasta. Hän osti huutokaupasta 30000 valokuvanegatiivia toiveenaan saada aineistoa Portage parkista, josta hän oli kokoamassa kirjaa. Valokuvat paljastuivat tuntemattoman katukuvauksen uranuurtajan jäämistöksi.

Maloof hankki itselleen samassa huutokaupassa toisaalle myydyt loputkin kuvat ja negatiivit ja alkoi kehittää kuvia rullista, jotka olivat suureksi osaksi ilmeisesti rahanpuutteen takia jääneet aikoinaan kehittämättä. Kuvaajan nimi paljastui pian, hän oli Vivian Maier. Muuta tietoa Maloof ei kuvaajasta pitkään aikaan saanutkaan.

Maloof pääsi Maierin jäljille pikkuhiljaa, hän oli yhä elossa ja asui Chicagossa. Tapaaminen jäi kuitenkin järjestämättä, koska Maier oli kaatunut liukkaalla kadulla ja loukannut itsensä pahoin. Hänen tilansa huononi päivä päivältä. Vuonna 2009 Maloof luki Chicago Tribunesta kuolinilmoituksen, Vivian Maier oli poissa. Itseoppinut ja omalakisen katsomisen tavan synnyttänyt kiehtova valokuvaaja ei saanut koskaan tietää tulleensa löydetyksi. Hänen tunnettu tuotantonsa kattaa 100000 negatiivia, tuhansia vedoksia ja valtavan määrän kehittämättä jääneitä filmirullia.

Maierin tarina alkoi hiljalleen kuitenkin selvitä. Hän oli syntyjään mahdollisesti ranskalainen ja asui lapsuudessaan sekä Ranskassa että New Yorkissa. 1951 hän muutti 25-vuotiaana New Yorkiin, ja elätti itsensä hanttihommilla. 1956 hän siirtyi Chicagoon lastenhoitajaksi, josta tuli hänen elämäntyönsä.

Hän oli hyvin tarkka yksityisyydestään ja vietti vapaapäivänsä kaduilla kävellen kameransa kanssa. Lapset, joita hän hoiti, ovat kuvanneet Maieria sosialistiksi, feministiksi, elokuvakriitikoksi sekä hyvin suorapuheiseksi. Hän oli oppinut englannin kielen teatteriesityksiä katsomalla, mikä oli hänen intohimonsa. Hän pukeutui yleensä miesten takkiin, miesten kenkiin ja suureen hattuun. Hän otti jatkuvasti valokuvia, joita ei koskaan näyttänyt kellekään.

Elämänsä loppupuolella Maier eli mahdollisesti jonkin aikaa kodittomana. Lapset, joita hän oli hoitanut 50-luvulla ostivat hänelle lopulta asunnon ja maksoivat hänen kulunsa. Epävakaata elämää viettänyt Maier säilytti omaisuuttaan vuokrasäilössä, josta se päätyi huutokaupattavaksi maksujen eräännyttyä.

Vuosikymmenten jälkeen Maierin kuvat tuovat katuelämän kiehtovasti esiin. Katukuvaustyylin kehittäjä Henri Cartier-Bresson tuntuu Maierin kuvissa saavan feminiiniä aikalaiskaikupohjaa. Maierin kuvat eivät kompositioiltaan ja rajauksiltaan ole Cartrier-Bressonin veroisia, mutta niissä kuvastuu vangitsevasti autenttisuus, kuvan ottamisen hetki – Maierin katse tuntuu yhä kohtaavan kuvien ihmiset. Aiheina Maierilla ovat tyypillisesti lapset, naiset ja vähäosaiset.

John Maloofin blogi: Vivian Maier – Her Discovered Work

Wikipedia-artikkeli Vivian Maierista: http://en.wikipedia.org/wiki/Vivian_Maier

5 kommenttia

  1. Pentti Nieminen says:

    Maierin löytyminen on mediamaailman märkä uni. Tarina on niin uskomaton ja romanttinen, että tällä jutulla elää moni media vielä pitkään.

    Mielenkiintoista on myös se, että Maier on nostettu jo vuosisadan suuriin valokuvaajiin vaikka niitä kuviahan ei ole kovin moni ilmeisesti nähnyt. Median käsittelemänä Maierin tapaus on ehtaa Idolsia (ja estetiikka realityä), ja Maier kuvaajana ja taiteilijana elää jotenkin vähän sivussa tästä. Uskokaa pois, maailman metropolit alkavat nyt kasata Maier-retrospektiiveja, lehdistö jauhaa samaa tarinaa uudelleen ja uudelleen, ja oikeat ja kuvitellut asiantuntijat komppaavat samaa laulua.

    Tämä ei sulje pois sitä, että Maier todella olisi suuri ja mahtava ja viime vuosisadan suuria kuvaajia, mutta tämä askel siihen suuntaan on otettu aika varhaisessa vaiheessa. Ja se suuri asiantuntija tässä asiassa on ahne media.

  2. Aleksis Salusjärvi says:

    Aika lailla vedät nyt mutkia suoraksi. En tiedä, mistä tulee johtopäätös, että Maier olisi jo kytketty kaanoniin. Hänen kuviaan ei ole vielä kukaan tutkinut kokonaisuudessaan siitä yksinkertaisesta syystä, että niitä ei ole kokonaisuudessaan vielä kukaan nähnyt, ei edes Maloof.

    Tähän mennessä julkaistun materiaalin perusteella on tosin helppo sanoa, että Maier oli todella lahjakas kuvaaja, jonka kuvakäsitys oli edellä aikaansa (sikäli kun tällaista kronologiaa on mielekästä hänen tapauksessaan edes pohtia). Hänen tuotantonsa on massiivinen ja sen painoarvo on kiistaton niin esteettisesti, teknisesti kuin dokumentaarisestikin. Erityisen kiinnostavaa on hänen sukupuolensa tuolloin miehisen valokuvaamisen kentällä, mikä kuvastuu paitsi aihevalintoina myös kuvien tunnelmassa.

    Maierin jäämistö on huikea. Tuonaikaisella kalustolla kuvatut +100000 kuvaa kertovat todella perehtyneestä kuvaajasta. Hän ei elinaikanaan julkaissut yhtään kuvaa, vaikka kuka hyvänsä näkee, että hän olisi niin tahtoessaan voinut elättää itsensä helposti kuvaajana. Tämä taas herättää kysymyksiä kuvien nykyisen julkaisemisen suhteen.

    Vertaat tapausta Idols-julkisuuteen, mutta minä näen sen täydellisen päinvastaisena. Maier ei jostain syystä halunnut esitellä kuviaan muille, hänen työnsä oli luonteeltaan yksityistä, kuten ilmeisesti suuressa määrin hänen koko elämänsä. Päätös julkaista kuvat herättävät kysymyksiä sen suhteen, onko se vastoin kuvaajan tahtoa. Tosin hän ei tuhonnut itse kuviaan ja säilytti niitä vuorkasäilössä, mikä on tulkittavissa niin, että hän käsitti niiden arvon, muttei kenties ollut pohtinut työnsä merkitystä sen enempää. Maloof kirjoittaa vastuun painavan olkapäillään hänen pohtiessa minkälainen menettely kuvien julkistamisen suhteen olisi viisasta. Tällaisen tilanteen vertaamineen Idols-tyrkkykisoihin on täydellisen harhaanjohtavaa.

    Kuvien saama julkisuus ei mielestäni ole ollut mitenkään käsittämätöntä. Katukuvauksen uranuurtajan massiivisen jäämistön löytyminen ON iso uutinen. Tällä hetkellä kuvista on koottu Chicagossa näyttely, syksyllä niistä julkaistaan kirja ja joskus vuoden päästä dokumentti. Ajan saatossa Maierista tehtänee myös tutkimusta, jolloin hänen merkityksensä valokuvauksen historiassa paljastuu paremmin.

    • Pentti Nieminen says:

      Joo, niin vedänkin mutkia suoriksi. Kaanoniin kytkeminen on jo tehty mediassa: itse asiassa sinä itsekin kytket Maieria jo kaanoniin.

      Huomiona se, että *Maier* ei ole Idolsia, hän itse asiassa ei edes osallistu koko asiaan henkilönä ja persoonana tai, kuten sanot, kiinnostavana sukupuolena. Häntä ei ollut elinaikanaan ja omassa historiallisessa lokerossaan edes olemassa – ei myöskään hänen kuviaan.

      Idolsia sen sijaan on tämä tapa uutisoida Maier nyt, koko se ulkopuolisuuden ja kiinnostavan sukupuolen glooria, *löytymisen/löytämisen* topos, joka saa miljoonat Maier-uutisen äärelle. Samalla formaatilla Idolseissa löydetään milloin mitäkin.

      Kaikki mitä sanot kuvien kiinnostavuudesta ja näkökulman uranuurtajuudesta on tietenkin täyttä totta. Kysynkin sinulta, onko tämä Maier-mediaesitys mielestäsi kohtuullinen, tasapainoinen, älykäs (mitä sillä nyt tarkoitetaankin)? Nimenomaan tästä en ole ihan kauhean varma…

      • Maaria Pääjärvi says:

        tuskin se “idolsia” on, vaan länsimaisen taiteen kaanonin tyypillinen toimintatapa. taidehistoria ei kysele vanhan ajan kulttuureilta, mieliikö niiden uskonnollinen ja rituaalinen taide olla osa modernia länsimaista taidekäsitettä. kirjallisuushistoria ei kysy emily dickinsonin tai franz kafkan halua tulla tuotantoineen julkisuuteen. idolssista nämä tekijät erottaa vielä sekin, että he esittävät omia piisejään ja ovat stailanneet itse itsensä.

        julkisuudestahan tietysti on kysymys, mutta lehdistön (nyk. median) tukema taidemaailma on sellainen. luonnollisesti siihen liittyy syväkatsannossa eettisiä ongelmia, kuten nyt egyptiläis- tai kreikkalaisesineistöön british museumissa, jokaiseen kansanesineistöä tai sosiaalihistoriallisia tutkimuksia sisältävään museo-, kirja- ja lehdistötekoon – onkohan natalie zemon davis kysynyt keneltäkään, sen kummemmin martin guerrelta kuin glikl bas judah leibiltakaan, että voiko heidän elämäänsä koskevaa aineistoa tuoda modernin historiantutkimuksen piiriin. ja hehän ovat juuri kuin idolsista – tavallisia ihmisiä, jotka on tuonut julkisuuteen joku mekanismi, kuten sosiaalihistorian tutkimus. kaiken julkisuuden, kanonisoinnin, näyttämisen ja kertomisen demoni.

      • Aleksis Salusjärvi says:

        Itse asiassa mä en osaa suoralta kädeltä sanoa, mikä on tämän tarinan mediakuva, kun en ole journalistiseen puoleen juuri tutustunut. Löysin Maierin kuvat sattumalta netistä, kiinnostuin niistä heti ja päädyin Maloofin blogiin, josta selvisi mistä on kysymys. Taustoittavaa tietoa sain Wipipediasta, jonka viitteet paljastivat monen jenkkitiedotusvälineen uutisoineen asian. Mikä on Pentti se media/mediakuva, johon viittaat tämän asian hypetyksen yhteydessä?

        Yleisellä tasolla en ole kovin innostunut tavasta, jolla media uutisoi ja käsittelee löytämiään ilmiöitä. Maaria kirjoitti taustoittavia tapauksia, jotka valottavat pidemmän aikavälin mekanismeja. Lähihistoriasta löytyy räikeämpiä esimerkkejä, kuten vaikka J. K. Rowling, jonka uutisoitiin yksinhuoltajana kirjoittaneen Harry Potterin ensimmäisen kirjan kahvilan servietteihin, koska hänellä ei ollut varaa muistilehtiöön. Totuus oli ikävä kyllä latteasti se, että hän on ammatiltaan englannin opettaja.

        Maierin biografia vaikuttaa kyllä “klassiselta” modernin taiteilijan kaarelta. Mä liikutun aina ihmisten hyvyydestä, ja tässä tarinassa mua puhuttelee erityisesti se, että Maierin hoitamat lapset lopulta ottivat huolehtiakseen hänestä. Ikävälle ihmiselle tuskin olisi käynyt samoin.