Ei savua ilman tuhoa eikun tulta

Aleksis Salusjärvi | July 19th, 2012 - 12:42

2000-luvun kuuluisimmat savut.

Tuli on epäilemättä ihmiskunnan suurin keksintö. Ilman tulta ei ole mitään. Tulen jälkeen tulevat työkalut ja vasta sitten kulttuurin ja käsitteellisen ajattelun kulmakivi: kirjoitustaito. Nykyajasta taaksepäin katsoessa kirjoitustaito tuntuu ihmiskunnan ainoalta todelliselta saavutukselta, mutta sen syntyminen edellyttää paljon. Se on vaatinut peukalon liikerataa, päkiän ja lantion luiden muotoutumista, vahvoja purulihaksia, äänihuulia, neoliittistä vallankumousta ja niin edelleen – mutta ennen kaikkea se on vaatinut tulta. Valoa, lämpöä, ruoan kypsentämistä, märkien vaatteiden kuivattelua…

Tulisija on kodin symboli, eikä ole sattumaa, että esimerkiksi Dostojevskin kurjuuskuvauksissa tulisijat ovat järjestäen rikki tai hiilet lopussa. On kylmää ja pimeää, ja päähenkilö makaa kuumeessa liian ohuen viltin alla – eikä edes vuoteessa, vaan sohvalla, jonka pielus kiiltelee rasvasta.

Tulen ja savun merkitykset suhteessa erämaahan voi mieltää osaksi lajihistoriaamme. Kun Vladimir Arsenjev ja Derzu Uzala haistoivat savua keskellä taigaa, he tiesivät pelastuneensa. Nääntynyt retkikunta löysi asutusta ja pääsi tulisijan ääreen turvaan pakkaselta. Aiemmin kesällä he olivat istuneet leirinuotiolla, joka oli Arsenjevin mukaan sammunut savun pökerryttämien hyttysten tippuessa tuleen valtavina massoina. Tuli ja savu ovat erottaneet ihmisen luonnosta satojen tuhansien vuosien ajan. Tulisija on elämäntapamme perustavin edellytys.

Tästä samasta syystä kaupungistuminen on aina tarkoittanut savuun verhoutumista. Köyhissä maissa ilma peittyy yhä paksuun savuun auringon laskiessa, kun lukemattomien kotien tulisijoissa tehdään ruokaa. Asun 1950-luvulla rakennetussa kerrostalossa, jonka päädyssä on jätteidenpolttouuni tuhansien muiden kerrostalojen tavoin. Voi vain kuvitella, minkälainen käry niistä lähtisi, jos nykyajan muovijätettä poltettaisiin entisaikojen tapaan.

Claude Monet, Impressio, auringonnousu, 1873. Impressionismin tyylisuunta on nimetty tämän teoksen mukaan. Maalauksen aiheena on savuinen ilma.

1800-luvun teollistuminen ja höyrykoneen keksiminen peitti noella kokonaisia metropoleja. Claude Monet´n maalausten kauniit unenomaiset värit johtuvat kaupunkeja verhonneesta savusta. Hiilen polttaminen on niin sotkuista, että kaduilla tuskin näki eteensä. Auton keksiminen vain lisäsi pakokaasujen määrää. Miljoonakaupunkien yllä on vuosikymmenten ajan leijaillut paksu savusumu. Suurimmissa slummikaupungeissa, kuten Delhissä ja Kairossa, ei koskaan paista aurinko keskustaa ympäröivän savuhunnun takia. Reipas kävelylenkki kummankin kaupungin halki tuntuu tottumattomalle keuhkoissa kipuna.

Aina toissa vuosisataan asti savu oli yksinomaan ilonaihe. Sen avulla on karkotettu hyönteisiä asumuksista, säilötty ruokaa, jopa viestitty. Savun haju merkitsee ihmisyyttä, leiriä, kotia. Savusauna ja savupirtti ovat suomalaisen sivistyksen kulmakiviä. Savupiippua ei ole otettu edelleenkään käyttöön esimerkiksi Nepalissa, jossa ei ole vaikeasti hankittavan polttopuun takia järkevää päästää lämmintä savua harakoille. Ja siinä missä uudenaikaisimmat kodit lämpenevät nykyään maalämmöllä ja ydinvoimalla, on avotakka yhä korkean elintason symboli kaikkialla maailmassa.

Samalla, kun savu on merkinnyt pelastusta ja sivistystä, se on iänkaiken ollut myös tuhon symboli. Savuava WTC-kaksoistorni on muodostunut kokonaisen aikakauden kuvaksi. Kaikki sodat tunnetaan lohduttomista savuavien raunioiden kuvauksista.

Savu on viesti ihmisen (ystävän tai vihollisen) läsnäolosta, ja mikä vielä mieluisempaa, savu kertoo ruoan, levon ja lämmön läheisyydestä. Savu merkitsee luonnossa vaeltajalle taukoa. Ei olekaan sattuma, että tupakointi perustuu yleensä savuun. Savun hengittäminen on tehokas tapa rentoutua, ja tämä pätee lajipiirteenä myös kotieläimiin ainakin siltä osin, että esimerkiksi koirat ja kissat pitävät säännönmukaisesti savustetusta lihasta, jopa tuoretta enemmän.

Savustaminen on nerokas tapa estää kalaa pilaantumasta.

Pienhiukkasten, hään ja hiilivetyjen mammuttimaiset terveysriskit ovat viime vuosikymmenten aikana piirtäneet yhtäläisyysmerkit savun ja sairauden välille. Aina on tiedetty, että savun hengittäminen ainakaan jatkuvasti tai suuressa määrin ei ole terveellistä, mutta nykytiedon mukaan savu kulkee viikate harteillaan niittäen meiltä jokaiselta useita elinvuosia. Tämän terveysriskin laajuus ja vahingollisuus näyttää kaiken huipuksi kasvavan alati. Pari kuukautta sitten sisätautien professori Jussi Huttunen kirjoitti pienhiukkasista: “Niiden merkitys näyttää olevan suuri, paljon suurempi kuin mitä vielä joitakin vuosia sitten ajateltiin.”

Ilma on kirkastunut, ja se luultavasti yhä kirkastuu. Joidenkin vuosien kuluttua savun positiiviset merkitykset on lakaistu maton alle, ja kaikki savu nähdään tuhon, kuoleman ja rappion symbolina. Kiiltäväpintaisissa kodeissa ei haise miltään, hiljaisuus ympäröi meidät, ei ole kylmä eikä kuuma, ei pimeää eikä liian kirkasta. Elämästä tulee tasaista ja kaikki elävät satavuotiaiksi.

Tämä teksti on epilogi täällä ilmestyneelle kolumnille.

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.