G-pisteen etsintää

Aleksis Salusjärvi | September 28th, 2013 - 20:25

G-hankkeessa kiinnostaa eniten herkulliset juorut. Ehdotus on suurin piirtein sama kuin aiemmin, mutta mielikuvaa luodaan nyt uudella tavalla.

 

Richard Armstrong valokuvaajien saartamana G2-hankkeen tiedotustilaisuudessa.

Richard Armstrong valokuvaajien saartamana G2-hankkeen tiedotustilaisuudessa.

Olen parisen viikkoa askarrellut G-hankkeen parissa. Asiantuntemustani hankkeesta nostaa roimasti saamani taustatuki Axa Sorjaselta, yhdeltä parhaista toimittajista jonka kanssa olen työskennellyt. Uutisjournalismi on kuninkuuslaji, ja jopa näin tylsä hanke alkaa kiinnostaa, kun mätää taustaa perkaa.

 

Mätä on tässä tapauksessa tietenkin hyvin epämääräinen käsite, jolla tarkoitan museoturismihankkeen juonenkäänteitä. Kun tiedotus on ollut jotain naurettavan ja tönkön väliltä, on puolen vuoden aikana erilaisia salaliittoteorioita ehtinyt syntyä ihan kiitettävästi. Osa niistä on suorastaan herkullisia.

 

Lähtökohtaisesti ei kannata suhtautua sinisilmäisesti yksityisen tahon hankkeeseen, jota toteutetaan julkisin varoin – eikä varsinkaan silloin kun kyseessä on pääomalle riskitön projekti eurooppalaisen pääkaupungin ydinkeskustassa. En nyt siis väitä, että G-säätiö olisi pimeyden voima, mutta sen motiiveissa ja taustoissa on tukku rakennushankkeen itsetarkoituksellisuutta tukevia puolia. Säätiön strategiassa sisällöt ovat niin kaupallisuudelle alistettuja mainosnäyttelyihin saakka, että taidekasvatukselliset visiot kannattaa sivuuttaa. Taidekasvatus on ylipäätään Suomessa laadukkaampaa kuin Jenkeissä.

 

Toimittajan näkökulmasta koko hanke on hirveän hauska leikki, koska siinä yhdistyvät kulttuuri, talous ja politiikka sekä “uskottavat lähteet”, eli sisäpiiri, joka vuotaa Hesarille ainoana tiedotusvälineenä tiskinalustietoa. Tämä siksi, että Hesari seisoi G1:n takana, kun me muut löimme kapulaa rattaisiin. G-säätiön julkisuuskuvaa hoitava viestintätoimisto Miltton on siis merkittävä pelaaja kentällä, ja jessus se porukka tarvitsisi apua mielikuvamarkkinoinnissa.

 

*

 

Tiistaina esitettiin siis julkisesti suunnitelma uudesta G-pisteestä Etelärantaan. Hankkeen pääkohdat oli uutisoitu jo edellisellä viikolla kulttuurin pomon Jaakko Lyytisen toimesta Hesarissa. Sattumoisin samassa lauantain lehdessä, jossa G-museon edistymisestä kerrottiin, oli juttu myös venäläisestä sijoitustoiminnasta Suomessa. Siinä kerrottiin suurin piirtein että Suomi on hyvä maa venäläiselle rahalle ja sitä voisi tulla tänne paljon enemmänkin.

 

Soitin Lyytiselle ja kyselin vähän miltä homma vaikuttaa. Kuten osasin odottaakin, hän oli hyvin vähäpuheinen. Kysyin, mikä on hänen mielestään tämän uuden hankkeen kiinnostavin yksityiskohta, ja hän vastasi että se on arkkitehtuurikilpailu, jonka myötä koko hanke saa viimein konkretiaa. Kysyin myös, uskooko hän itse asiasta hyvin informoituna, että tällä kertaa homma menee läpi. Lyytinen kertoi, että todennäköisesti keskustelu tulee olemaan hyvin samantyyppistä kuin edelliskerralla.

 

Hesarille voi kuitenkin tässä vaiheessa nostaa peukkua. Uutisointi, taustoitus ja kannanotot ovat olleet maltillisessa positiivisuudessaan merkittävästi parempaa journalismia kuin viime kerralla.

 

*

 

Ari Wiseman ja G2-hankkeen pääkohdat.

Ari Wiseman ja G2-hankkeen pääkohdat.

G2-julkistamistilaisuus oli hämmentävä. Paikalla oli koko Suomen media ja nippu poliitikkoja ja virkamiehiä. Siis paatuneita kivisydämisiä ihmisiä, jotka haluavat pihvin eteensä mahdollisimman nopeasti. Jaarittelua tällainen porukka ei siedä.

 

Juuri sitä kuitenkin oli tarjolla 40 minuuttia. Guggenheim-säätiö käytti pääpaukkunsa mielikuvamuokkaukseen mainosvideolla, jossa ydinkeskustan ammatinharjoittajat, kuten torimyyjä ja kampaaja, kertoivat näkemyksiään elinkeinonsa parantamiseen suositun museon myötä. Time lapse -kuvilla puistovilinästä synnytettiin menevän kesä-Helsingin G-huumaa. Viesti oli selvä: pienyrittäjät ja turismi elinkeinona tarvitsevat vetoapua. Museo luo kivan Helsinki-kuvan ja toimii kadunmiesten keskuudessa positiivisena nähtävyytenä.

 

Videon jälkeen ei vieläkään päästy asiaan. Pläjäys jatkui Richard Armstrongin jalat maassa -puheella säätiön toiminnasta, pienimuotoisuudesta ja sivistysarvoihin uskomisesta. Kyseessä ei siis ole yritystoimintaan verrattava rahamylly, vaan korkeakulttuurin etuvartio, joka haluaa osallistaa Helsingin.

 

Ison maailman brändistä tehtiin näin kansalaisen kokoinen ja helposti lähestyttävä. Tämä on siis G2-hankkeen päästrategia, halu muuttua samastuttavaksi. Joka välissä jokainen puhuja hoki kansalaiskeskustelua kuin aamenta kirkossa. Nyt tarvitaan koko kansan jokaista näkemystä ja suurta konsensushakuista optimismia suurenmoiseen faceliftiin. Aivan kuin G-säätiö viimein olisi oppinut pohjoismaisen demokratian perusteet.

 

Tiedotustilaisuus ihan matemaattisesti analysoituna paljastaa kuitenkin jo rakenteessaan G2:n varjopuolen. Hanke ei ole käytännössä muuttunut aiemmasta veronmaksajien näkökulmasta. Tällä kertaa mahdottomimmat sudenkuopat on onneksi korjattu, mutta yksityinen raha saati itse näyttelytoiminta ovat edelleen kysymysmerkkejä. Koko Guggenheim-hanke on siten pelkkään mielikuvaan rakentuva projekti. Substanssiton kolmen vuoden mainoskampanja.

 

Koska tällä kertaa asiakirja on avoin, ei kannata heittää hanskoja suorilta tiskiin. Armstrong väläytti, että New Yorkin ja Suomen välillä voitaisiin kenties harjoittaa näyttelyvaihtoa. Bilbaon Guggenheim ei enää myöskään omaisi veto-oikeutta Helsingin näyttelyihin, mikä tekee projektista monta kertaa aiempaa kiinnostavamman.

 

Silti kaikessa lyhykäisyydessään kyse on siitä, haluammeko laittaa Guinea-Bissaun vuosibudjetin verran rahaa rantamökkiin ja lisenssiin. Eli seiniin ja oven yläpuolelle tulevaan Guggenheim-kylttiin?

 

If we build it, will they come?

 

*

 

Koska kokonaisuus on ollut näin hahmoton, juoruja ja salaliittoteorioita on syntynyt iso pino. Tässä mehevimmät:

 

Korruptio

Julkisuuslaki estää virkamiehiltä julkisen hankkeen salaisen valmistelun. Tätä on tietenkin melkein mahdoton osoittaa (mikä katsotaan valmisteluksi), mutta hanketta läheltä seuranneet pitävät G2-kokonaisuuden syntyä liian epämääräisenä, jotta korruption voisi poissulkea – tai jättää epäilyt sikseen.

 

Laki taidelahjoitusten verovähennysoikeudesta

Tämä voisi olla keino G-museokokoelman synnyttämiseksi. Kokonaisuudessa se söisi pohjaa taiteen julkisen rahoituksen tavoitteilta ja tukisi taidekauppaa bisneksenä. Suomeksi: USA-malli kulttuurin puolella tuottaa kerrannaisvaikutuksina lieveilmiöitä, kuten marginaalitaiteen marginalisoitumista ja jopa pehmeää sensuuria taidekasvatuksen puolella. Ennen kaikkea tällainen laki kuitenkin mahdollistaisi pääomalle keinon taidekokoelmien realisointiin, missä G-säätiön mandaatilla aukeaisi vielä suora pääsy maailmanmarkkinoille.

 

Yksityisen rahan lähteet

Katseet ovat Venäjällä, nimiä ei ole julkistettu, mutta huhut liikkuvat aina mafiaan saakka. Salamyhkäisyys on epäilyttävää kaikin puolin – mutta eniten epäilyttää se, että hankkeeseen uskovaa yksityistä pääomaa ei tullut sitä 50 miljoonaa, jota sille odotettiin toimittajapiireissä.

 

G-säätiön todellinen tila

Säätiön historia viimeiseltä 15 vuodelta on jotain säälittävän ja naurettavan väliltä. Rahaa on poltettu ja uskottavuus menetetty moneen kertaan. On kysymysmerkki, onko käsissämme Feeniks-lintu vai pelkkä kulahtanut brändi.

 

*

 

G-hankkeen rahoituspohja ja museon poikkeuksellinen profiili asettavat yksityisen ja julkisen pääoman kyseenalaiseen suhteeseen. Lisenssioikeudella toimiva kokonaisuus mahdollistaa paitsi liiketoimintaa näyttelyjärjestämisen ulkopuolella myös arvonsa hyvin säilyttävän pääomakeskittymän. Niin pitkään kuin valtion ja kaupungin rooli on maksajan ja hankkeen yksityiskohdat lepäävät mielikuvapelissä, ei ole mitään syytä olettaa kaikkien jauhojen puhtoisuutta. Toisin kuin Kiasman ja Musiikkitalon suhteen, tässä leikissä on enemmän osapuolia, ristiriitoja ja hyötymisen mahdollisuuksia.

 

En kuitenkaan halua tuomita tätä kakkosehdotusta suorilta. Olen varma että G on mahdollista panna pystyyn ja sille on mahdollista jopa löytää mielekäs paikka kulttuurissamme. Ihan helppoa se ei kuitenkaan ole.

 

 

7 kommenttia

  1. Aleksis Salusjärvi says:

    Osku Pajamäki kaivoi laskimen kaapista ja löi ennusteet rehellisiksi kuluiksi:

    http://www.demari.fi/politiikka/kolumnit/15195-osku-pajamaki-erottaa-faktat-sloganeista-julkisen-rahoituksen-osuus-guggenheim-hankkeessa-ei-ole-laskenut

    Moni pro-G-tyyppi pitää säätiön tekemää selvitystä yhtenä parhaista Suomessa tehdyistä. Yleensähän tällaiset talot vain pannaan pystyyn ja toivotaan parasta. On tärkeää kuitenkin tajuta, että G-hankkeen selvityksen hyvyydessä on niin vahva ruusuisen liiketoimintasuunnitelman leima, ettei sitä voi pitää lainkaan käyttökelpoisena lopputuloksena asiasta päättämiseen, jonkinlaista osviittaa se kyllä antaa.

    Huomionarvoista Pajamäen kalkyyleissä on se, että museon kokoelmien kartuttamiseen ei ole varattu penniäkään. Tästä päästäänkin kätevästi yllä olevaan juoruna esittämääni lakimuutosehdotukseen…

  2. Maaria Pääjärvi says:

    Luin eilen tuota Pajamäen juttua huvittuneena. Lähinnä siksi, että nuo luvut ilmoittavat suoraan ja tylysti sen, mitä Guggenheim-säätiö pyrkii tekemään Helsingissä. Haluavat tontin, jotta voivat rakentaa talon Helsinkiin. Helsinki lahjoittaa tontin ja maksaa talon. Taloon saa laittaa G-kyltin (15-20 vuoden ajaksi), kun Helsinki maksaa lisenssistä. Ja tämä pistämätön konsepti vetää 550 000 maksavaa kävijää vuodessa! Kuulostaa ihan parantavien kristallien verkostomarkkinoinnilta.

    Ajattelin, kun G tuli toiseen kertaan tyrkyttämään hankettaan Helsinkiin, että niillä on niin kova hinku tänne, että todennäköisesti G2 tulee olemaan parempi tarjous kuin se edellinen. Joiltain osin varmaan onkin, mutta perusongelmat säilyvät vähintään samoina. Varmasti suurin ongelma on, että yksityinen rahoitus on todellakin auki. Keskeinen kysymys näyttää nyt olevan: ostaisitko jenkiltä käytetyn 1900-luvun museokonseptin?

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Itse asiassa toi uusi ehdotus on huomattavasti aiempaa parempi. Nyt ei olla tuhoamassa kaupungin taidemuseota ja bilbaolaiset eivät enää saa päättä helsingin näyttelyistä jne. Toi uusi papru on paljon aiempaa toteuttamiskelpoisempi.

      Mä yllätyin maksavien asiakkaiden määrän vähäisyydestä noissa kävijäennusteissa – G-säätiöhän valehtelee tossa meille. Tukholman Moderna on siitä hyvä vastinpari, että niillä on niin pirun hyvät kokoelmat ja näyttelyt, että sinne tulee tehtyä täältä reissuja ihan vain näytelyiden takia. Mutta enhän mä mitään lippuja museoon osta, kun oon lehtimies. Taidemuseoissa joka toinen kävijä on siis munkaltainen friikki.

      Helsinki-G:n näyttelyissä ei välttämättä edes ole Modernan näyttelyiden imua. Jos tänne tulee arkkitehtuuri-design-painotus, ei museo vedä mitään massoja, ei noi alueet kiinosta ihmisiä. Jos sitten vielä saadaan se New Yorkin sponssattu Bemari-näyttely talon sisään, niin edes mä en käy sitä katsomassa. On luultavaa, että G:n suhteen näyttelysisällöistä ei päästä koskaan puhumaan. On vain tuo talo ja G-kyltti oven yläpuolella.

      Miten voisdaan perustaa museo, jonka suunnitelmassa kahvilatuotoistakin on olemassa laskelma, mutta mitään budjettia kokoelmalle ei ole mietitty? Muuttaako tää meidän kansalaiskeskustelu jotenkin tota asiaa?

      Kuulehan guggenheim, mä todella yritän puolustaa sua, mutta sä teet siitä todella vaikeaa.

      • Maaria Pääjärvi says:

        Bilbaon veto-oikeuden poistuminen tarkoittaa museolle nimenomaan sellaista painotusta (arkkitehtuuri-muotoilu), joka ei kiinnosta kuin pahimpia friikkejä. Helsingin taidemuseon tilanteen hoitaminen erikseen on tietysti ilmeinen kohennus, ja tärkeä Helsingin kannalta. Se ei kuitenkaan sinänsä liity siihen, mitä G oikeasti pystyisi tuomaan, vaan paremminkin siihen, että paikallisen taidemuseon toiminta on itsenäistä ja turvattua.

        Modernan vetovoima on selkeästi kuvataiteessa ja museon omassa vahvassa kokoelmassa. Kaikilla mahdollisilla Helsingin museoilla oma kokoelma ja sen omaehtoinen yhdistely lainateoksiin ja näyttelyihin on oleellista. Guggenheimin vetovoima perustuu lähinnä siihen, että turistit tulevat Guggenheimin perässä Bilbaoon ja Venetsian G on must. Arkkitehtuuri ja design on kuitenkin vielä kovempaa friikkikamaa kuin kuvataide, ja mun on todella vaikea kuvitella, että sillä konseptilla saataisiin kävijöitä nimenomaan museoon.

        Meillä on nyt myös se Amos Andersonin taidemuseolta heitetty ehdotus, joka vaikuttaa olevan paremmin suunniteltu ja jopa rahoitettu. Eipä varmaan haittaisi, jos Etelärantaan nousisi puurakennus, jossa olisi taidemuseo. Hemmetin hyvä idea, jota olisi ilo puolustaa, mutta on siinä kyllä ylittämättömiä esteitä.

        Ja eihän teikäläinen Bemari-näyttelyyn menisi, mutta kyllä se varmaan löytäisi sakkia tavallisen museoyleisön ulkopuolelta.

      • Aleksis Salusjärvi says:

        No se bemarinäyttely oli niitä nauloja arkussa, jonka jälkeen kv taide-eliitti alkoi puhua mcguggenheimista. Mutta toi arkkitehtuuri-design olisi Helsingin profiilissa vähän niin kuin meidät muista erottava juttu. Ihan samalla tavalla näyttelyiden päävetonaula olisi kuitenkin siinä mikä kiinnostaa suurta yleisöä, eli modernin kuvataiteen helmissä.

        Tää guggelikuvio on siten ainoa mahdollisuus saada helposti tähän kävelymatkan päähän pysyvänä virtana esim mark rothkoja, jackson pollockeja ja gustav klimtejä. Hitto kun tästä puhuttais ja vähän fiilisteltäisi sisältöjä, mä alkaisin lippaan kanssa espalla kerätä kolehtia.

        Mutta ei, Milttonin pönttö-örvelöt nuolee kansaa jollain ihmeen turismikuviolla ja epämääräisellä scandinavian design -kehyksellä, mikä ei tarkoita kellekään mitään missään museokontekstissa. Designia ostetaan kotiin, ei niitä maljakoita erkkikään mihinkään museoon mene katsomaan. Sama arkkitehtuurin kanssa: taloihin mennään sisään, ei niiden pahvipienoismallit ketään kiinnosta.

  3. Maaria Pääjärvi says:

    Kyllä minä ne rothkot ottaisin siitäkin huolimatta, että tuossa modernismin klassikkojen itseisarvoisessa virrassa on aika paljon franchising-henkeä.

    Nimenomaan sisältöjen tasolla tämä homma onkin kiinnostava. Ei sekään nyt tunnu ihan mielekkäältä, että ensin on arkkitehtuuri-design -konsepti (miten se toimis, kertokaa), ja sitten tulee kuitenkin Klimt kavereineen, ja kaikki menee oikeesti niitä ihmettelemään.

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Varmaan se käytännössä taidekasvatuksellisessa amerikkalaisessa kontekstissa menisi niin, että meillä olisi klimtin pääpläjäys tarjoiltu lecorbusieaaltolaisessa kontekstissa. Museon alagalleriassa olisi ajankuvasta noussutta muotokieltä vähän niin kuin makumajoneesina hampurilaisateriassa ja sitten itse pihvi siinä 4000 neliön näyttelyhallissa.

      G-museon ikkunasta avautuu kätsästi vielä enzogutzeitin sokeripala, joka sitten voidaan aasinsilloittaa symbolistisiin modernia ihmiskuvaa muokanneisiin ihanteisiin. Turismi ja kuvataide lyövät näin kättä, ja Helsinki motivoi olemassaolonsa jetset-taidekaupunkina. Eihän kyse ole muusta kuin kontekstin keksimisestä. Palkkaiskohan ne mut sinne kuraattoriksi? 300 euron tuntipalkalla voin miettiä asiaa.

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.