Kirjoittajien sukupotretti (Hs Teema)

Risto Niemi-Pynttäri | October 9th, 2013 - 15:53

Hesarilta tuli sopivasti kirjamessuille tuhti Teema-paketti  aiheesta ”Lue ja kirjoita paremmin” (3/13). Nykyään kirjoittaminen ja lukeminen kuuluvat niin tiiviisti yhteen, että ei ihme vaikka joskus kirjoittaminen itse nousisi isompaan osaan kirjamessuilla. Teema käsittelee nykyaikaista kirjoittamista, väheksymättä blogeja ja lietsomatta sosiaalisen median huonoa mainetta. Kallion lukion oppilaita on tilattu mukaan, selvästikin antamaan hyväntuulisen, sosiaalisen kirjoittamisen kuvaa. Nuori polvi otetaan mukaan kirjoittamisen sukukuvaan. Ei haittaa että heillä on vahvasti muista poikkeavat näkemykset.

Teeman julkaisua voisi sanoa laajan ja kiistelevän kirjoittajien suvun potretiksi, teemana on 99 neuvoa kirjoittamisesta. Suuri suku: ensin hymyillään yhdessä, ja sitten jokainen kuvaan kutsuttu supattaa oman neuvonsa, joka on hilpeässä ristiriidassa toisten kanssa. Niin on hyvä, ja ristiriitaisia neuvoja on jopa korostettu.  Tämä näkyy siinä, miten toimittajat itse ovat päättäneet antaa vastakkaisia ohjeita:

”Plagioijan elämä on selittelijän helvetti”  (Aittokoski).
”Varasta tyylillä” (Saarikoski).

Kirjoittamisen kenttä on niin käsittämättömän laaja, että yhtä ohjetta kun lähtee seuraamaan, niin kohta sen voi vaihtaakin vastakkaiseen. Esimerkiksi:

Syvällisyys vai iskevyys:
”Sanataide on alistettu Elämä on –sukkeluuksille”  Anja Snellman.
” Jos lause koskettaa massoja kertalaakista, siinä on yhteistä ja omaa…”  Markku Rönkkö. Kirjailija, joka loi mainoslauseen Elämä on.

Voiko toista ymmärtää?
”Kirjoittajalla on paha tapa kuvitella ymmärtävänsä toisen ihmisen mielenliikkeitä” Ville Blåfield
”Fiktiossa on kaikki…erilaisten henkilöiden näkökulmat” Annamari Sipilä

Oikeakielisyys vai tunne:
”Kieliopin hallinta on mielikuvien hallintaa”  Ville Eloranta
”Teksti välittää aina tunteita” Mervi Pantti

Monikulttuurisuus:
”Älä lue vain suomea” Joanna Palmén
Blogikirjoittajan tulisi osata ”kirjoitettua suomea” Jussi Halla-aho
”Muualta tullut voi tuoda (..) myös tuoreen otteen kieleen.”  Umayya Abu-Hanna.

Ajatus vai tyyli :
”Ole viisas. Viisas kirjoittaja ei yritä olla kukaan muu” Claes Andersson
”Kirjoitan mitä mieleen tulee, mutta hion ilmaisun aina mahdollisimman tehokkaaksi” Kauko Röyhkä.
”Mitä tyhmempi ajatus, sitä helpommin jengi pystyy siihen samaistumaan”  Sami Kuusela

Fakta vai näkemys:
”Tunne keskeiset päättelyvirheet”, Marko Hamilo
Riittää kun esität faktan ,Tommi Uschanov.
”Näkemys on orientoitumista sen mukaan mitä ei vielä näe”, Jukka Kemppinen

Fakta vai fiktio:
”Fiktiossa on kaikki”, myös asiakirjoittamisen kannalta , päätoimittaja Annamari Sipilä.

Subjektiivinen vai neutraali:
”Minä-kertojaa pitäisi käyttää vain, jos aikoo paljastaa rehellisesti sisäisen maailmansa” Reetta Räty

Nimellä vai nimimerkillä:
”Anonyymiys on vahvuus. Blogit, joissa kirjoittaja on anonyymi,  ovat kiinnostavia, koska henkilökohtaisista asioista kertomisen kynnys on pieni.” Alli Wartiovaara.

Ristiriitaisten ohjeiden kaaos on vain näennäinen, kirjoittamisen takana on jotain laajempaa kuin näennäisiä ristiriitaisuuksia. Kirjoittamista laajempana ilmenee lukemisen maailma. Sen myötä kukin neuvo syvenee, saa yhteyksiä toisiin – ja itseasiassa neuvo muuttuu kysymykseksi.

Tosin lukemisenkin suhteen löytyy monenlaisia näkemyksiä:

”Älä mieti vaan kieltä vaan tutki tekstien rakenteita” (Veera Luoma-aho)
”Entä jos luetusta kirjasta ei ole jäänyt mitään mieleen?” (Ilkka Malmberg)

Teemassa lukeminen on nostettu nimenomaan kirjoittamista tukevaksi asiaksi. Ja voisi väittää, että listan viimeinen neuvo – unohda neuvot – on mielekäs vain siksi, että on luettu.

 ”Jos unohdan kirjan koko sisällön, miten eroan niistä jotka eivät ole kirjaan koskaan tarttuneet.” Ilkka Malmberg.

Sivistys on se, mitä jää kun luettu unohtuu. Onko niin, että se mitä jää on kätkeytynyt jonnekin minuuden perustuksiin ja muuttunut persoonallisuudeksi?

Lyhyessä huomiossaan Ranya Paasonen kiistää merkitysvetoisen kirjallisuuden: ”Hyvä kaunokirjallinen teksti sisältää aina jotain, joka taistelee merkitystä vastaan”.  Kuitenkin Anja Snellmanilta tilattu pääjuttu oli otsikoitu:  ”Vaadi sanoilta merkitystä”. Snellman onnistui olemaan ristiriidassa itsensä kanssa, koska jutun loppu ylisti luovaa tarkoituksettomuutta Aila Meriluodon Sairas tyttö tanssii runoa siteeraten:

”Käy! Tanssi! Ja hän alkoi sairain jaloin
ja tajuttomin vielä. Tarkoitusta
ei ollut millään.”

Vaadi merkitystä vai tanssi ilman tarkoitusta.

 

4 kommenttia

  1. Laskinko oikein, kun löysin vain kaksi runoilijaa kirjoitustaidon opettajien joukosta?

  2. Risto Niemi-Pynttäri says:

    Tosiaan, vain pari runoilijaa oli päässyt lehteen. Mistä se kertoo? Jouni, et varmaan vaatisi runoilijakiintiötä. Teema olisi ollut parempi, jos runous olisi tullut esille. Esimerkiksi jos laajassa lukemista käsittelevässä osassa joku olisi kertonut perusasiaan. En tarkoita että sen pitäisi olla Tommi Parkko. Joku vaan olisi kertonut, mitä kielen ihmettely, sanojen kokeminen on. Onhan yleisesti tunnustettu asia, että runous on kielikoulu kirjoittajalle.

  3. Penjami Lehto says:

    Teema-lehdessä kirjoittaminen painottuu jo vinkin antajienkin roolien takia siihen, miten ajatus tai tunne välitetään, miten kirjoitetaan, miten saadaan viesti menemään perille.

    Runoilijoilta olisi voinut hakea täsmennyksiä, jotka liittyvät tekstin avoimeksi jättämiseen, tilan luomiseen lukijaa ja kieltä varten.

  4. Kaksi valittua miesrunoilijaa pisti silmään, en tiedä naisista sitten. Teema on nyt tekijöittensä näköinen; Unto Hämäläinen on lukenut noin 3 700 kirjaa, ei yhtään runoa.

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.