Luukku 11: Raha haluaa säteillä ja loistaa

Risto Niemi-Pynttäri | December 11th, 2016 - 08:00

Miksi raha laitetaan loistamaan juuri jouluna ? Ehkä se pyrkii olemaan suvereeni, hyvää jakava ja antelias. Mutta onnistuu siinä vain hetken aikaa.

En ymmärrä taloudesta paljoakaan, ehkä olen ollut väärässä paheksuessani vuosikaudet rahaa ja mitä pahaa se tekee. Olen tuntenut vain sen rahan, joka puurtaa ja lisääntyy piilossa äveriäitten pankkitileillä. Ehkä rahan toinen taipumus onkin entropia, jakautuminen kaikille, taipumus olla antelias ja asioitten mahdollistaja.

joulupaperi

Pelkästään kielikuvien pohjalta on pakko sanoa, että jos rahalla on taipumus kasautua, ja jos kyse ei ole rikollisuudesta, niin rahalla on myös taipumus säteillä eli loistaa ja levitä kaikkialle.

Puhun rahan loistosta ja glooriasta, koska huomaan kultaa ja purppuraa lahjapapereissa, huomaan sen miten iltaisin pikkuvalot leviävät kuin ulos heitetyt timantit. Se ei ole ollenkaan suomalaista, selvästikin joulu on kuvitelma, joka tavoittelee jotain kuningashuoneissa elettyä. Ja koska protestanttiseen taustaan tällainen ei liity, niin saamme kiittää tavaramarkkinoita siitä että viimeinkin katolinen barokki saapui Suomeen. Tosin vailla loistavaa elämää; vaikka jokaisen tulisi tuntea henkilökohtaisesti loistavia ihmisiä ja olla sellainen joskus itsekin. Tunnetaan vain kuvajaisia, haamuja ja joulupapereita.

kuningassaaviestin

Barokin aikaisen kuningashuoneen loisto, sen luksus ja värit sointuvat hämmästyttävän hyvin jouluun. Sama glooria, sama purppuran punainen ja kulta. Värit, jotka symboloivat kuninkaallista elämää, jossa varakkuus loistaa. Väriloisto on samoissa tehtävissä jouluna mutta demorkaattisesti kaikkia koskevana.

Raha ei pyri vain esteettiseen loistoon, se eettinen loisto tulee ilmi heti, kun raha pääsee edistämään hyvää, toimimaan suurpiirteisesti sekä anteliaasti. Vaikka generosity on kuninkaallinen termi, suvereenin kuninkaan anteliasuudesta kertova, se koskee ilman muuta jokaista jolla on täpäkkää, valtaa ja edes jonkinlaista hajua omasta suvereeniudestaan.

Se kellä on valtaa, sen tulee toimia anteliaasti  – kuten Suomessa talouseliitti ja valtiovalta sen parlamentaarisena kylkiäisenä. Talousvallan kokonaisuudessaan, yksityisten yhtiöiden ennen kaikkea, tulisi olla suurpiirteinen ja antelias. Muuten raha ei pääse loistamaan, ei muuttumaan kullaksi, ei tekemään ihmisiä onnelliseksi, ei aloittamaan kulta-aikaa. Tässä mielessä joulu on päälaellaan, tavallisten ihmisten antaliaisuus vain lisää ahneiden varallisuutta. Asetelma voisi olla toisinpäin,  rikkaiden anteliaisuus voi lisätä yleistä onnea.

Tämä on puhetta taloudellisen tasa-arvon jälkeen, ennenkuulumattomien tuloerojen Suomessa. Nyt kun koneet tekevät suuren osan ihmisten töistä, ja vapaan ihmisen kulta-aika pitäisi olla käsillä, niin jostain syystä juuri rahavarojen kasautuminen estää sen. Siitä syystä täytyy kaivaa esille rahan muita kuin taloudellisia luonteenpiirteitä. Giorgio Agamben, joka filosofisessa työssään on paneutunut talouden ja teologian yhteiseen menneisyyteen, on korostanut tätä rahan unohtunutta, teologista, piirrettä joka liittyy loistoon, raamatulliseen yltäkylläisyyteen ja glooriaan.

lusikka

Minä en taloudesta ymmärrä paljoakaan, ja se voi olla etu. Protestanttinen ja puritaaninen Suomi edistää itse omaa köyhyyttään ja ankeuttaan. Taustastaan johtuen sillä on niin heikko suhde glooriaan, kultaan ja loistavaan henkiseen tai julkiseen elämään. Jos raha olisi romaanin päähenkilö, ajattelisin että Suomessa se on ujo ja hiljainen kaveri, joka tekee paljon pahaa tajuamatta sitä itse. Ks luukku 8. Se olisi Dickensin Joulutarinan saituri ja Sipilän talouskuri, jonka kuvittelemme kohtaavan joulun hengen ja huomaavan unohtaneensa sen, mitä varten raha ja talous on olemassa.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.