Luukku 18: Lahjalista

Tiina Käkelä-Puumala | December 18th, 2016 - 11:44

nayttokuva-2016-12-18-kello-10-05-35 nayttokuva-2016-12-18-kello-10-05-52

Onko joululahjat jo hankittu? Eikö? Miksi ei? Vai onko teillä taas sovittu, että tänä vuonna jätetään ne lahjat sitten väliin? Tai korkeintaan sitten jotain ihan pientä ettei mene ihan mahdottomaksi hössöttämiseksi. Joulu kun on aivan liian kaupallinen juhla muutenkin. Kun ajatushan se on kuitenkin se tärkein. Mutta mikä ajatus?

 

  1. Lahjoissa on jotain loputtoman kiehtovaa. Ostat lahjan, poistat huolellisesti hintalapun, käärit lahjan paperikääreeseen, sidot ehkä vielä paketin kauniisti, ja ojennat saajalle erityisessä paikassa tai erityisenä hetkenä. Miksi kaikki tämä vaiva? Miksi et suoraan ojenna ostamaasi tavaraa saajalle heti kun mahdollista? Tai vielä suoremmin, anna rahaa, jotta saaja voisi ostaa itse mitä häntä miellyttää?
  2. Lahjat eivät toimi lahjoina ellei niitä rituaalisesti erotella kulutustavaroista (siksi kääreet ja rusetit). Rituaaliin kuuluu myös se, että lahjan hinta pyritään kaikin tavoin häivyttämään, vaikka se olisi saajan tiedossa tai ainakin arvattavissa. Lahjan hinnan suora kysyminen olisi moukkamaista, samoin sen kertominen. Hinnan kysyjä on moukka koska hän ei ymmärrä lahjan rituaalia, siis sitä että lahjana annettu tavara tai palvelus ikään kuin siirtyy eri kategoriaan. Sitä ei käsitellä enää kulutustavarana, vaan se on jotain muuta.
  3. Epätietoisuus kalvaa aina jossakin määrin lahjan antajaa. Entä jos lahja ei miellytä? Onko se sopiva? Tuleeko sitä käytettyä? Entä jos saaja onkin salaisesti pettynyt lahjaan, koska toivoi jotain parempaa?
  4. Lahjaan olennaisesti liittyvät riskit kärjistyvät etenkin jouluna, jossa lahjojen anto edellyttää vastavuoroisuutta. Lahjoja annetaan ja saadaan, ja niiden suhteen pitäisi vallita jonkunlainen tasapaino, jotta rituaali olisi onnistunut. Lahjan sopivuuden ahdistunut pohdinta liittyy ainakin osaksi rationaaliseen hyötyajatteluun, jossa lahjan ajatellaan paikkaavan jotain olemassa olevaa puutetta. Tässä ei olla vielä kovin kaukana tavallisesta kulutustavaroihin liittyvistä arvoista ja odotuksista. Mutta on siinä muutakin. Suuremman riskin muodostavat lahjaan liittyvät symboliset arvot, joista hinta on vain yksi esimerkki. Jos lahja on törkeän kallis tai naurettavan halpa, se järkyttää rituaaliin kuuluvaa tasapainoa tai uhkaa jopa rikkoa sen. Liian kalliin lahjan saanut tuntee jäävänsä kiitollisuudenvelkaan lahjoittajalle, liian halvan lahjan saanut taas kokee olevansa aliarvostettu. Vielä pahemmaksi riski kärjistyy, jos vastalahjaa ei tulekaan. Nyt ei ole enää kysymys pelkästään tavaroista ja niiden hinnoista, vaan tunteista ja sosiaalisen siteen olemassaolosta. Vastalahjan antamatta jättäminen silloin kun rituaali sitä edellyttää ei merkitse ainoastaan sitä, että henkilö on kyvytön tai haluton osallistumaan rituaaliin. Se osoittaa, että kahden henkilön välillä ei ole sosiaalista sidettä eikä sellaista edes haluta. Ristiriita kärjistyy: lahjan antaja on joko sosiaalisessa hierarkiassa sinua ylempänä (koska et kykene vastaamaan lahjaan ja osoitat näin sosiaalisen alamittaisuutesi) tai lahjan saaja on vihollisesi (koska ei halua vastata lahjan muodossa esittämääsi sosiaalisen siteen tarjoukseen). Koska sitähän lahjat ovat, sosiaalisten suhteittemme kantajia, tuntomerkkejä ja muistoja.
  5. 1900-luvun antropologiassa ja sittemmin sosiologiassa ja etiikassa keskeisen lahjateorian luoja Marcel Mauss tutki noin sata vuotta sitten Etelämeren saarten heimokulttuureissa tapahtuvaa lahjanvaihtoa, ja esitti, että lahjat pitävät yhteisön koossa. Lahjojen antaminen on samanaikaisesti sekä vapaaehtoinen teko että sosiaalinen velvoite, jonka olennainen piirre on vastavuoroisuus. Maussin tutkimissa lahjanvaihtorituaaleissa toistui aina kolme peruspiirrettä: 1) lahja pitää antaa, 2) lahja pitää vastaanottaa ja 3) lahjaan on vastattava vastalahjalla. Yhdenkin periaatteen rikkominen saattoi aiheuttaa odottamattomia negatiivisten tunteiden ja jopa väkivallan ryöpsähdyksiä koko yhteisössä. Mauss päätteli tästä, että vastavuoroisissa lahjoissa tulee näkyväksi koko sosiaalisten suhteiden verkosto, ja yhteisön jäsenten velvoitteet toisiaan kohtaan. Lahjoihin kiteytyy koko sosiaalinen elämä – ei ainoastaan tämänpuoleinen vaan myös kuolemanjälkeinen, sillä myös esi-isät pidettiin tyytyväisinä lahjoilla. Mihin kuolleet tarvitsevat lahjoja? Eivät mihinkään, mutta eläviä sitoo vastavuoroisuuden periaate. Esi-isille kannetaan lahjoja, koska heiltä on saatu jotain johon on vastattava: kaikki maallinen hyvä, viime kädessä koko elämä. Heimokulttuurien lahjanvaihto ilmentää ihmiskäsitystä, jonka mukaan synnymme velkaisina. Tai toisin sanoen: olemassaolomme ja kaikki maallinen hyvä jota meille kertyy on lahja, johon on vastattava.
  6. Mauss huomasi tutkimuksissaan myös sellaisen erikoisen seikan, että primitiivisissä heimoyhteisöissä annettavat lahjat olivat aina niitä samoja tavaroita, jotka kiersivät henkilöltä toiselle. Lahjan saaja kunnioitti aina lahjaansa, mutta laittoi sen silti pikaisesti kiertoon, lahjaksi seuraavalle. Näin siksi, että lahjaesine ei ollut pelkkä tavara, vaan sen mukana tuli myös lahjan henki, eli osa lahjan antajan persoonasta. Lahjan pitäminen kokonaan itsellä olisi tehnyt hengen pahantahtoiseksi, siksi lahjasta oli hyvä myös hankkiutua eroon. Mauss huomasi, että järjestelmä estää tehokkaasti omaisuuden kasautumisen, ja hän pitikin lahjojen taloutta täysin vastakkaisena tuntemallemme markkinataloudelle.
  7. Lahjojen paha henki saattoi tarkoittaa myös pahoja lahjoja, kuten kostoa, jossa siinäkin pyritään maksamaan saatu paha takaisin samalla mitalla. Kuvaavaa onkin, että esim. germaanisissa kielissä lahjaa tarkoittava sana gift tarkoittaa myös myrkkyä.
  8. Kirjallisuuden lahjatarinat tuovat hyvin esiin lahjaan sisältyvän ambivalenssin ja riskin. Henkilöltä toiselle kiertävät taikaesineet, kuten Taru Sormusten Herrasta -romaanisarjan sormus, ovat hyvä esimerkki pahasta lahjasta.
  9. Kuka huolehtii lahjojen hankkimisesta? Kuka kerää rahat siihen työkaverin läksiäislahjaan, mummun 80-vuotislahjaan, kaveriporukan antamaan häälahjaan? Tai näin jouluna köyhien perheitten lapsille kerättäviin lahjoihin Jouluapua-ryhmässä facebookissa? Yhdeksässä tapauksessa kymmenestä kysymyksessä on nainen. Miksi näin on, siitä on esitetty useita erilaisia arveluita. Haluavatko naiset miehiä herkemmin luoda ja ylläpitää sosiaalisia suhteita lahjojen avulla? Ovatko lahjat sosiaalista voiteluainetta? Siirtävätkö naiset herkemmin tunteitaan tavaroihin? Onko kyseessä silkka itsetehostus? Toteuttavatko naiset tiedostamattaan heille varattua sukupuoliroolia, jossa heidän tehtävänsä on antaa tullakseen hyväksytyiksi? En osaa vastata tähän. Tiedän itse vain, että lahjan antaminen tekee hyvää. Lahjan antamatta jättäminen silloin kun pitäisi synnyttää aukon ja puutteen minussa, jota mikään rationalisointi ei koskaan täytä. Lahjoja vaihtavat ihmiset tulevat näkyviksi toisilleen; se on oikeastaan niiden tärkein ominaisuus.

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.