Luukku 3: Hymyilevän miehen nauru

Tiina Käkelä-Puumala | December 3rd, 2016 - 10:01

nayttokuva-2016-12-3-kello-0-09-30

Hymyilevä mies –elokuvan hiljainen anarkismi tekee merkittävän pesäeron urheiluelokuvien genreen, jossa ydintarina on aina ollut alakynnessä olevan yksilön tai kollektiivin matka kohti voittoa ja kärsimysten lunastamista. Sen päähenkilö Olli Mäki on suomalainen anti-Rocky, jonka erityislaatu tulee selvemmin esille kun nämä hahmot asettaa rinnakkain.

 

Kävin katsomassa syksyllä Juho Kuosmasen ohjaaman Hymyilevä mies –elokuvan, kuten moni muukin. Kiinnostustani oli lisännyt elokuvan menestys Cannesin elokuvajuhlien Un certain regard –sarjassa, ja traileri, joka lupasi mustavalkokuvan ja suomalaisissa oloissa harvinaisen traditiotietoista ja pieteetillä tehtyä epookkia. Sekä sellaisen miehen tarinan, joka lähtee epätodennäköisestä asemasta haastamaan höyhensarjan hallitsevaa maailmanmestaria Helsingissä 1962 –ja häviää.

Sittemmin elokuvalle on sadellut kansainvälisiä palkintoja: tätä kirjoittaessa tiedossa ovat palkinnot Chicagon filmifestivaaleillaZürichin filmifestivaaleilla, kuvaaja Jani-Petteri Passille myönnetty Golden Camera 300 –palkinto sekä monet palkintoehdokkuudet.

 

 

Kaikesta kuvauksen ja käsikirjoituksen taitavuudesta huolimatta minua viehätti elokuvassa eniten se piirre, että se poikkesi niin paljon siitä, miten urheilua elokuvissa yleensä kuvataan, kamppailulajeja varsinkin. Huomasin tekeväni vertailuja sen ja alan klassikon Rockyn (1976) välillä. Miten paljon niissä olikaan samaa!

Hahmojen tausta: Olli Mäki perustuu todelliseen henkilöön, eli ”Kokkolan leipurina” tunnettuun suomalaiseen nyrkkeilijään, joka voitti kevyen sarjan Euroopan mestaruuden 1959. Työläistaustainen Mäki (s. 1936) kuului Suomen Työväen Urheiluliittoon, minkä vuoksi hän ei mahtunut Suomen edustusjoukkueeseen vuoden 1960 Rooman olympialaisissa. Hymyilevä mies –elokuvassa tähän Mäen avoimeen poliittisuuteen viitataan lyhyesti kohtauksessa, jossa eräs ammattilaisottelun sponsoreista tokaisee Mäelle ”olet kuulemma ihan kommunisti” tai jotain sinnepäin. Mäki ei vastaa.

Rocky Balboa on suurelta osin näyttelijä Sylvester Stallonen luomus (Stallone paitsi näyttelee hahmoa myös vastaa elokuvan käsikirjoituksesta). Amerikanitalialaisella Rockylla on esikuvina sellaisia tosielämän suuruuksia kuin Rocky Marciano, jonka juliste vilahtaa myös elokuvassa. Myös Rocky on työläistaustainen, elämäänsä suuntaa hakeva kaveri, joka kiertelee pitkin Philadelphian ankeita tuulisia katuja, tekee rahanperintäkeikkoja mafiapomolle ja nyrkkeilee pikkurahasta nyhräisissä luolissa huonolla menestyksellä ja huonojen vastustajien kanssa. Kunnes sattuma puuttuu peliin: Philadelphiaan saapuva hallitseva raskaan sarjan maailmanmestari Apollo Creed valitsee Rockyn vastustajakseen koska parempiakaan ei ollut saatavilla ja koska pitää tämän taiteilijanimestä ”Italian Stallion”.

 

Valmentajat: Sekä Mäki että Rocky tarvitsevan valmentaja-managerin. Mäellä se on Elis Ask, myöskin historiallinen hahmo, joka elokuvassa vastaa omilla ja sponsorirahoilla siitä, että höyhensarjan hallitseva maailmanmestari Davey Moore kutsutaan Suomeen Mäen vastustajaksi. Rockyn valmentajaksi ja manageriksi tulee hänen vanha oppi-isänsä, 76-vuotias, alkoholisoituneen näköinen hahmo nimeltä Mickey Goldmill. Rockyn ja hänen valmentajansa välillä näyttää vallitsevan varsinainen isä-poika –suhde: poikki menneet välit, syyttelyä puolin ja toisin, sitten sovinto ja viimeinen yhteinen yritys. Hymyilevän miehen Elis Ask (erinomainen Eero Milonoff) kuvataan taloudellisesti koko ajan löyhässä hirressä roikkuvaksi perheenisäksi, joka joutuu majoittamaan Mäen tyttöystävineen pieneen kotiinsa ottelun alla. Eräässä herkullisessa kohtauksessa Ask lähtee kerjäämään lisää rahaa ottelun sponsoreilta ja joutuu perheriidan vuoksi vielä ottamaan kaikki lapsensa mukaan.

Naiset: Sekä Mäellä että Rockylla on orastava ihmissuhde syntymässä juuri merkittävän ottelun alla. Rockylla se on kaverin sisko, läheisessä eläinkaupassa työskentelevä ujo Adrian, joka kasvaa elokuvan kuluessa aikuiseksi, lähtee pois veljensä holhouksesta ja muuttaa asumaan Rockyn kanssa. Hymyilevän miehen nainen on Mäen kokkolalainen tyttöystävä Raija, joka tulee välillä Helsinkiin ihmettelemään tämän ympärillä pyörivää mediasirkusta. Kun Raija palaa takaisin Kokkolaan, Mäki karkaa kesken valmistautumiskauden tämän luokse puhumaan tulevaisuudesta. Raija on elokuvassa kiinnostavan itseriittoinen hahmo, jolla on ihan omakin elämä, ja joka tuo elokuvaan liikettä, naurua ja iloista piittaamattomuutta tulevan ottelun paineista.

Kamppailu: Molemmat nyrkkeilijät lähtevät ratkaiseviin otteluihinsa altavastaajina. Rocky on nobody, jonka tehtävänä on saada hallitseva maailmanmestari Creed näyttämään hyvältä kehässä. Hänelle suotua mahdollisuutta kuvataan suoraan amerikkalaiseksi unelmaksi. Hahmon kannalta ratkaiseva käänne alkaa valmentautumisesta. Rocky juoksee elokuvan tunnusmusiikin soidessa kauhean näköisissä verkkareissa Philadelphian taidemuseon kuuluisia portaita ylös, hakkaa sianruhoja ystävänsä Paulien työpaikalla teurastamossa, ja treenaa, treenaa, treenaa. Lopputulos palkitaan. Televisioitavassa ottelussa Rocky kestää kaikki 15 erää ylivoimaista vastustajaa vastaan. Hän näyttää aina vain hirveämmältä ottelun edetessä, saa läjäpäin iskuja päähänsä, mutta ei luovuta. Kärsimyksen kautta. Tasaväkisen ottelun loppuhuipennuksessa Apollo Creed saavuttaa voiton tuomariäänillä. Moraalinen voittaja ja sankari on kuitenkin Rocky, mies joka voittaa itsensä. Yleisö rakastaa häntä sekä ennen että jälkeen ottelun. Rocky-elokuvan kerta kerralta huononevissa jatko-osissa Rocky voittaa mestaruusottelun toisensa jälkeen. Hänestä tulee ikoni, maailmanmestari, sankari, jumala, joka lopulta väsähtää oman painonsa alla. Myös Stallone tarvitsi Rockyn jälkeen muodonmuutoksen, jotta pystyi palaamaan elokuvien tekemiseen.

Olli Mäenkin ongelma on paino. Hiukan liian kunnianhimoinen Ask on ilmoittanut hänet höyhensarjan otteluun, vaikka siihen vaadittava painoraja on liian alhainen Mäelle. Elokuvassa Mäki ei suhtaudu painon pudottamiseen aluksi mitenkään hirveän vakavasti, vaan karkaa treenien jälkeen Raijan kanssa pullakahveille. Mutta mitään ei tapahdu, aika kuluu, ja painoa pitää lopulta pudottaa seitsemän kiloa ottelua edeltävän neljän viikon aikana. Elokuvassa Mäen nälkä- ja kuntokuuri on kuvattu niin läheltä, että hiki tulee. Loputonta saunomista, oksentamista, paastoa. Mäki väsyy, kyllästyy, ilmoittaa haluavansa pois koko hössötyksestä, mistä manageri luonnollisesti vetää herneen nenäänsä. Ei tule kuuloonkaan! Historiallisen Olli Mäen ottelu oli aikansa suurin urheilu- ja mediatapahtuma, jota seurasi Helsingissä yli 20 000 ihmistä. Se kestää kuitenkin vain 2. erään saakka, alle kolme minuuttia, kun Moore tyrmää hänet. Game over.

Hymyilevä mies –elokuvan Mäki ei kuitenkaan vaikuta erityisen onnettomalta, vaan naureskelee itsekin tapahtumien nopeudelle, ja poistuu pukuhuoneesta sanattomaksi jääneen Askin luota. Hän ei jaksa ottelun iltatilaisuudessa enää seurustella kenenkään kanssa. On parempaakin tekemistä, sillä hän on mennyt vielä samana päivänä kihloihin Raijan kanssa. Historiallinen Olli Mäki on sanonut, että kyseinen päivä, 17.8. 1962, oli hänen elämänsä onnellisin. Päämäärät vaihtuvat toisiksi, vaikeuksien kautta pääsee…jonnekin muualle. Tässä asenteessa on jotain virkistävän uudenlaista, joka on selvästi ylittänyt myös kieli-ja kulttuurirajat. Hymyilevä mies karttaa urheiluelokuviin sisäänkirjoitettua kärsimyksen ja lunastuksen kehää, suorastaan hymähtelee sille. Historiallinen Olli Mäki jatkoi nyrkkeily-uraansa hyvällä menestyksellä vielä vuosikymmenen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.