Mihin runoutta tarvitaan?  

Aleksis Salusjärvi | August 25th, 2014 - 19:20

Viime kuukaudet olen elänyt runouden kautta, läpi, vierellä ja keskellä. Toissa päivänä kävimme keskustelua runouden nykytilasta Lavaklubin Who’s language is this -illan jälkeen. Ilta oli hieno ja se summasi alkuvuoden runoelämää monipuolisesti. Runokuu toimii minulle yhtenä vuodenkierron käännekohtana. Heitinkin pöytäseurueelle ajatuksen, että runouden sijaan välillä voisi keskittyä johonkin muuhun, mutta mihin?

 

Janne ehdotti ralliautoilua. Riikka uskontoa. Maaria väläytti proosakorttia. Mutta mitään tärkeämpää kuin runous ei kukaan keksinyt. Me kaikki olemme uponneet siihen tutkijoina, kriitikoina, journalisteina, kääntäjinä ja opettajina, koska se on tärkeintä mitä humanistiset tieteet ovat meille tarjonneet. Tällainen lausahdus kuulostaa pompöösiltä, mutta se on totta korkealentoisuuden sijaan kokemuksen tasolla.

 

Stephen Moss kertoo artikkelissaan What is the future of poetry, kun hän kysyi poetry slameissa Oxfordissa ihmisiltä, mitä varten runous on olemassa:

”The simplest and best answer I got at the event in Oxford was “for paying attention”. Judith Palmer, director of the Poetry Society, echoes that phrase. “One of the things poetry gives all of us is a way of developing an attentiveness to life, a way of observing the world, of noticing things and seeing them differently,” she says. A good poem looks closely at the world; does that Martian thing of trying to see it for the first time. Everything else – the emotional charge, the lyrical delight, the intellectual pleasure – is secondary.”

 

Olen itse viehättynyt runoudessa sen muuntautumiskyvystä ja tavoista puhutella. Runokirjojen ja julkaisemisen lisäksi runous voi koskettaa henkilökohtaisesti hyvin monella tavalla.

 

Matkustin heinäkuussa lentokoneella Kajaanin runoviikolle. Potkurikoneemme oli täynnä kulttuuriväkeä ja kutsuvieraita. Minulla oli samana iltana lähetys Kajaanin studiosta, ja olin syventynyt käsikirjoitukseen, kun viereeni istui miellyttävä nainen. Hän selvästi matkusti työkseen ja hänestä huokui itsevarmuus sekä ihmisrakkaus. Aloimme keskustella Kajaanista ja runoviikosta, ja nainen esittäytyi Eeva Vesteriseksi, Keskustanaisten vpj:ksi. Hän edusti puoluettaan ja minä Yleisradiota ja meidät yhdisti runous.

 

Toimittajan ja poliitikon tapaaminen on helposti jännitteinen, mutta runouden kontekstissa olimme suurin piirtein selvillä vesillä toistemme kanssa. Tulimme heti hyvin toimeen ja pidimme toisistamme. Eeva kutsui minut seuraavana päivänä puoliltapäivin keskustan teltalle kuulemaan runoutta ja juomaan kahvia. Satoi vettä, ja tulin paikalle vähän myöhässä erään runoesityksen venähdettyä.

 

Emme tavanneet teltalla, mutta samana päivänä törmäsimme toisiimme Kajaanin Runoviikon avajaisjuhlassa. Eeva istui eturivissä kaupunginjohtajan vieressä, minä kuvasin tapahtumaa lavan vieressä. Tässä kaikessa oli kutkuttavasti komiikkaa, pienen kaupungin instituutioiden polttopisteet henkilöityivät runouden kautta meihin karikatyyrimäisesti. Se huvitti myös meitä. Ennen lähtöään Eeva sujautti minulle käyntikorttinsa ja pyysi ottamaan yhteyttä. Hän oli kirjoittanut yön aikana minulle runon. Sain luvan julkaista sen.

 

Eeva Vesterinen Kajaanissa Kaukametsän juhlasalissa.

Eeva Vesterinen Kajaanissa Kaukametsän juhlasalissa.

”Moi Aleksis,
tässä runoni, joka kertoo Keskustanaisten yhdessä tärkeästä tehtävästä, naisten yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja siihen kasvamisesta.
Uskon, ettei kukaan synny vaikuttajanaiseksi, mutta jokainen voi sellaiseksi kasvaa.

 

Vaikuttajatie on kasvun tie.

******

Tässä on tie

 

Anna minulle kätesi,

mennään yhdessä tämä matka

 

Ota mukaan ainutlaatuisuutesi,

itsesi, kokonainen naisesi.

 

Rohkaistu kanssani, innostu,

anna itsesi palaa, älä sitä enää salaa.

 

Lähde mukaani matkaan,

yhdessä  vaikuttamaan,

alati rakentamaan.

 

Sillä matkalla huomaat,

mitä aikaan saitkaan.

 

Miten hyvä oli retki,

miten kaunis on kohtaamisen hetki.

 

Minä annan sinulle nyt käteni,

tule mukaani katsomaan mihin se vie.

 

Mennään yhdessä tämä matka,

sillä tässä on tie.”

 

 

Ilahduin runosta, se täytti minut lämmöllä. Sen lähettäminen oli rohkea teko – siitä huolimatta että tietysti ymmärsin toimittaja-asemani olevan poliitikolle keskeinen kiinnostuksen kohde. Tekstissä on kaksoistulkinnan mahdollisuus romanttiseen suuntaan, minkä tietenkin sumeilematta omaksuin ja kerroin myös Eevalle.

 

Se että toimin runokriitikkona, lisää tietenkin entisestään tekstin kiinnostavuutta. Mutta omistettua runoa ei voi lukea kritikoivan aparaatin läpi. Sanat puhuttelevat tässä runossa kohtaamisemme kautta, ja sen tulkintahorisontti asettuu aivan toiseen valoon kuin julkisesti esitetyn runon, siitä huolimatta että julkaisen sen tässä.

 

Minulle on omistettu myös toinen runo – sen on kirjoittanut runomaailman kova luu, chicagolainen Sam Pink, ja senkin synnyn laukaisi kohtaamisemme. Se tapahtui Suomen USA:n lähetystössä vuosi sitten, ja syntynyt runo, Politicalquestion male, ei ole kosiskeleva. Silti se sai minut repeämään nauruun sarkastisessa pilkassaan:

”one type of person that seems to always be at a reading is ‘political question male.’”

Loput runosta täällä.

 

Sam Pink Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystössä viime vuonna.

Sam Pink Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystössä viime vuonna.

Tämän tekstin laukaisi kysymykseni, miltä sananvapautta puolustavasta runoilijasta tuntuu edustaa diplomaattitilaisuudessa maataan, joka jahtaa samaan aikaan Edward Snowdenin päätä ympäri maailman. USA:n tiedustelujoukot mm. tarkastivat väkivalloin diplomaattilentokoneita Euroopan lentokentillä. Pinkin reaktio on tarkkanäköinen ja runoilijalle ominainen. Pisteet ja kumarrus siitä hänelle.

 

Nämä episodit ovat jääneet mieleeni omalaatuisuutensa takia. Runous irtautui konventioistaan ja osallistui suoraan elämään – murtaen julkisen tunteenilmaustekstin luonteen. Sen sijaan nämä tekstit saavat episodimaisuutensa myötä uuden tulkintahorisontin. Runous on mukautuva tekstilaji, joka merkityksellistyy monipuolisin tavoin. Se todella onnistuu näyttämään maailman uudessa valossa.

 

 

 

2 kommenttia

  1. anonyymi says:

    Snowden? Tuo teidän “sananvapaus”-ihmisten poliittinen uusi toy-boy. Meni, haluamalla halusi, suurvallan tiedustelujärjestön palvelukseen, pääsi, ja alkoi tuntea närkästystä kun tiedustelujärjestö harjoitti tiedustelutoimintaa.
    Päätti toimeenpanna maanpetoksellisen teon. Teki sen. Latte-sukupolvi hurrasi sitä suurena tekona. Ei kuitenkaan, Snowden, halunnut kohdata moraaliseksi sanomansa teon moraalisia seurauksia. Juoksi pakoon Moskovaan, sananvapaudensankari Putinin syliin. Toinen vastaava luihuinen, Assange, piileskelee Ecuadorin suurlähetystössä. Paossa myös tekojensa vastuuta. Itseään. Kriittiseksi itsensä nimittänyt nuoriso hurraa näille pettureille, maksaa leffoista, näytelmistä, elämänkerroista, puolustaa näitä omakuviaan face-peukaloilla. Heikkoja miehiä molemmat. Heikko uusi maailma. Ei uskalla kohdata maailman pahuutta, terroria. Irrationaalisia tuhon pyrkimyksiä joita ei estetä reaalimaailmassa estetä dialogilla, juomalla kahvia, twiittaamalla. Snowdenilla ja Assangella ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa. Ellei noiden ohuiden miesten kannattajajoukon mielestä sananvapaus ole subjektiivinen oikeus demonstroida mitä itse haluaa milloin tahansa millä seurauksilla tahansa. Pitäköön Vladimir P ja Castron dynastia nuo petturit leluinaan.

    Loppukevennys. Loppudemo. Ilmoitan tässäkin että arvoisat CIA, NSA, teillä on aina lupa lukea kaikki postini mistä käyttämästämi välineestä milloin tahansa. Jos siitä on mitään apua. Harmi ettei ole.

    t. jope

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Snowdenin tarina on täydellisen kiehtova. Yksinäinen mies hyvin korkeassa asemassa päättää haluta tuhota elämänsä totuuden vuoksi. Motiivi hänen tekoonsa lienee silkka trollaaminen: Snowden tunnettiin nettitrollina monella sivustolla ennen kuin hän teki maailmanhistorian suurimman trollauksensa.

      Mutta sananvapautta hän vain edustaa – sanoista tuli vapaita hänen toimintansa takia. Orwell kirjoittaa, että journalismi on sen sanomista, mitä jokin taho ei tahdo julkiseksi – kaikki muu on pr:ää. Snowden vaikuttaa olevan journalistina ainakin onnistuneen kelpo tavalla – ja tietysti Assange myös.

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.