Motiiveista I

Olli-Pekka Tennilä | December 30th, 2011 - 23:05

Wim Wendersin ehkä heikoimmassa elokuvassa Der Amerikanische Freund on vaikuttava kohtaus (33:33), jossa päähenkilö – aivokasvainta poteva saksalainen kehystäjä – hyräillen irrottaa palettiveitsellä arkin lehtikultaa, päästää sen leijumaan kämmenelleen ja antaa väristä hetken, kunnes puhaltaa sen imeytymään kämmenpohjaansa. Hän tarttuu kullatulla kädellään bakeliittipuhelimen luuriin soittaakseen murhaajille, joiden tarjousta ei osaa vastustaa.

*****


*****

Ajattelen perhosen siiveniskua. Siitä on muutamassa vuosikymmenessä tullut käsite, jonka ilmeisin kulttuurinen merkitys alkaa olla vääjäämätön. Banaliteetti. Lorenz oli säätieteilijä, joka kiinnitti huomiota tiettyjen sääennusteiden tekoon tarkoitettujen matemaattisten mallien herkkyyteen annetuille alkuarvoille. Mitättömän oloiset erot alkuarvoissa saattoivat tuottaa hyvin erilaisia skenaarioita ajan kuluessa. Eräs meteorologi huomautti, että jos teoria piti paikkansa, voisi lokin siipien isku muuttaa koko säätilojen kehityksen iäksi. Sittemmin kuvaa viritettiin Lorenzin esitelmän otsikoksi: Does the flap of a butterfly’s wings in Brazil set off a tornado in Texas? Muutos on motiivin syntymisen kannalta ratkaiseva. Perhonen ja tornado.

Kytkös on tästä lähin säilyvä. Se ei johdu siitä, että perhosen siiven heilahdus havainnollistaa niitä alkuarvojen desimaaleja, joilla voi olla mitättömyydestään huolimatta ratkaiseva merkitys tapahtumiin. Kuva ei paljasta kaaosta, jossa myriadi toinen toistaan mitättömämpiä tekijöitä tuottaa odottamattomia seurauksia.

Sen sijaan kuva säilyy sellaisenaan, koska perhosen jos minkä täytyy ymmärtää myrskyn repivä turbulenssi. Se olisi ensimmäinen uhri, mutta nyt implisiittisessä draamassa asettuukin syylliseksi. Draamaa ei tapahdu, se vain on kuvan symmetriaan sisältyvä häiritsevä potentia, joka tekee koko motiivista magneettisen: perhosen siivenisku, ja jossain toisaalla toisena hetkenä myrsky. Toisinaan perhoset synnyttävät myrskyjä ja kaikki tietävät sen.

*****


*****

Motiivin merkitys haarautuu. Wendersin elokuvan miestä kuljettavat vaikuttimet ovat typeryydessään käsittämättömät. Mutta motiivi on ennen kaikkea itsepintainen kulkeutuva aihelma, sellainen kuin kultainen kosketus. Kehystäjän lehtikulta leijailee kädelle ja on vähällä repeytyä mukaillessaan pieniä ilmavirtoja.

*****

3 kommenttia

  1. yks Kake says:

    Mä en tajunnut mitään.

  2. Aleksis Salusjärvi says:

    Ai saaperi, “Toisinaan perhoset synnyttävät myrskyjä ja kaikki tietävät sen.” Tää on hyvä. Mä luin jostain, että perhoset osaa lentää 7 eri tavalla. Verrattuna muihin hyönteisiin niitä pidetään suvereeneina lentäjinä. Koko mielikuva avuttomasta ilmassa vaappuvasta eläinkukasta kumpuaa estetiikasta, ei käytännöstä. Saattaa olla, että perhonen ei siis olisikaan ensimmäinen uhri tornadon iskiessä, on mahdollista että koko laji on vetänyt meitä nenästä.

    Kysymys laajentuu estetiikkaan ja kytket sen Wendersin kultaiseen kädenpuristukseen. Mulle tuli mieleen vielä jotain banaalimpaa: Jurassic Park -elokuva, jossa Jeff Gouldblum kantaa harteillaan kaaosteoreetikon älyllisen raskasta maailmankuvien pluralismia. Dinosaurukset on saatu henkiin, joten maailmankatsomuksen on muututtava, kyse on kronologioiden ja motiivien (sekä hengellisyyden) sijaan kausaliteetista. Helikopterissa hän katsoo ironisesti vastapäätään istuvaa naista ja sanoo kliseen: Perhonen Japanissa voi synnyttää tornadon Keskilänteen. Nainen on ymmällään, eihän se voi olla mahdollista. Gouldblum tarttuu hänen käteensä, tämä on hänen hetkensä elokuvahistoriassa, nostaa sen kasvojensa tasalle ja kastaa sormensa vierellä olevaan juomalasiin. Hän tiputtaa naisen kädelle vesipisaroita ja todistaa kaaoksen: näetkö, yksikään pisara ei kulje samaa reittiä, niitä ei ohjaa painovoima, vaan kaaos. Tärisevän helikopterin matkustamoon on näin tuotettu elokuvan läpäisevä kysymys motiivista. Mitään motiivia ei ole. Kaaos pitää huolen, että mistään ei lopulta tarvitse yllättyä. Elämän perusyksikkö, viimeinen vastaus, aamen, alfa ja omega, on perhe. Kuten kaikissa amerikkalaisissa elokuvissa sitten film noirin kultakauden, ei mikään katastrofi, satunnnainen onnettomuus, suru, voitto, ylitä perhettä. On tehtävä sovinto, kuten elokuvassa Tie, joka maailmanlopusta huolimatta palautuu tähän perusyksikköön: äiti, isä, sisko, veli ja koira. Vain tällä tavalla kaaos asettuu elinkelpoiseksi. Lisääntykää ja täyttäkää maa, kunnioittakaa isää ja äitiä, varokaa perhosia.

  3. Olli-Pekka Tennilä says:

    Avuttomuudesta ei ole kyse, vaan mitta- ja olosuhteista. Turbulenssi kertautuu hyönteisten maailmassa, eikä perhonen pysty laskemaan valtavia purjeitaan. Niiden pinta-ala on ennenkuulumaton muuhun ruumiiseen nähden ja toisaalta kiinnikkeet suhteessa pistemäiset.

    En vielä oikein usko että perhosen rakenne kestää kaikenlaista säätä, vaikka joustava onkin. Mutta uskomattomien väitteiden taloudesta mun pitikin kirjoittaa seuraavaksi.

    Tie on todella hieno kirja. Pitäisi oikeastaan tehdä postaus siitäkin.