Luukku 15: Nainen, osta miehelle lahjaksi miehen kirjoittama kirja!

Penjami Lehto | December 15th, 2016 - 12:58

mies

 

Miehet lukevat enemmän miesten kuin naisten kirjoittamia kirjoja. En ole koskaan pitänyt asiaa erityisen ongelmallisena: vaikka mies lukisi pelkästään miesten kirjoittamia kirjoja, harrastaa hän kuitenkin lukemista. Moni mies ei lue kirjoja ollenkaan.

Marraskuussa sosiaalisessa mediassa useat näkyivät peukuttavan kolumnisti Maria Petterssonin ajatukselle siitä, että joululahjakirja olisi mainio tilaisuus yrittää muuttaa tilannetta. Miehille olisi ostettava lahjaksi naiskirjailijoiden teoksia, jotta näiden ymmärrys myös vastakkaisen sukupuolen kokemusmaailmasta laajenisi. Virhe.

Vaikka idea sinällään on hyvää tarkoittava, toteutustapa on väärä. Ei kannata tarjota kaiken maailman henrylaasasille ja muille miesasiakiihkoilijoille oivaa tilaisuutta syyttää naisia pyrkimyksistä kasvattaa miehiä mieleisiksiin. Tai ainakin jos sellaista haluaa tehdä, päivä on valittava toisin: joulu on rentoutumista ja viihtymistä varten.

Jouluna on kaikkein mukavinta upota johonkin tuttuun ja turvalliseen. Lapsenakin mieluisimpia olivat omiin leikkeihin ja harrastuksiin liittyneet tavarat. Tavallista hienompi legopaketti tai uusi tennismaila. Sama pätee aikuisiällä: vantaalaisen yksinhuoltajaäidin kasvutarina väkivaltaisten miessuhteiden varjosta sisäiseen eheyteen ja uuden seksuaali-identiteetin löytämiseen elämää rikastuttavassa naissuhteessa ei kuulosta kirjalta, jonka parissa viimeksi isänpäivälahjaksi Mielensäpahoittajan saanut äijä haluaa joulun pyhät viettää.

Ja miksi ostaa lahjaksi kirja, jota sen saaja ei ole omaehtoisestikaan kiinnostunut lukemaan?

Vähän lukeville miehille se saattaa olla niitä vuoden ainoita kirjallisuuskokemuksia kenties jonkin kesälomalla luetun dekkarin tai isänpäivälahjaksi saadun kirjan lisäksi. Ja mikä parasta: jos kirja on mieluinen ja helposti tartuttava, lapsiperheessä poika saattaa nähdä isänsä joulupyhinä istumassa leppoisasti kirja kädessä sohvan nurkassa. – Tällä viikolla Kirsi Kunnas puhui viisaasti aiheesta AamuTV:ssä. Jos halutaan saada pojat lukemaan kirjoja, ei riitä, että isä lukee pojalle ääneen, kun tämä on pieni. Isän täytyy myös itse lukea, näyttää että kirjat ovat osa miesten arkea.

Henkilökohtaisesti itseänikin ärsyttää monet isät, jotka kilvan kyllä julistavat omaa erinomaisuuttaan iltasadun lukijoina, mutta kun poika kasvaa isommaksi, kirjat jäävät. Isän ja pojan yhteiset harrastukset ovat silloin jotain muuta. Kirjojen lukemisen merkitys jää silloin hiekkalaatikkoleikkien tasolle: yhteistä kivaa puuhaa lapsen kanssa, mutta eihän nyt isommat pojat tai aikuiset miehet enää hiekkalaatikossa leiki – tai lue kirjoja.

Siksi joululahjakirja on niin tärkeä. Se on kirjallisen mieskulttuurin kivijalka. Ihan sama, mikä se on, kunhan tulee luetuksi. Tai edes aloitetuksi, kesken jätetyksi, selailluksi: joka tapauksessa konkreettiseksi malliksi siitä, että mieskin voi lukea.

Feminismi kuten mikä tahansa muukin ideologia on hyvä piika/renki/palkollinen mutta huono emäntä/isäntä/johtaja. Ei miestä kannata yrittää sivistää tuputtamalla kirjoja, joita hän ei halua lukea. Sama pätee tietysti toisinkin päin: minun on vaikea kuvitella, että ostaisin naiselle lahjaksi jonkun äijäkirjailijan teoksen ihan vaan laajentaakseni hänen ymmärrystään. Luulenpa, että palaute olisi välitön – eikä välttämättä kovinkaan sopuisa.

Vetoankin kaikkiin naisiin: ostakaa miehelle joululahjaksi miehen kirjoittama kirja. Se on valintana varmempi. Jännäri, muusikon elämäkerta tai vaikka jokin luontoaiheinen tietokirja – tämän syksyn TietoFinlandia-ehdokas, Kimmo Ohtosen Karhu – voimaeläin (Docendo) olisi itsellenikin mieluisa – ei mitään hemmetin taideproosaa. Toki miehiä ei kannata aliarvioida, mutta kyllä itsekin jouluna otan kirjalliset harrastukset leppoisasti.

Ai niin, joku ehkä miettii, miksi vetoan tässä naisiin. – Vastaus on yksinkertainen. Ensinnäkin, naiset ostavat enemmän kirjoja, myös lahjoiksi. Ja toiseksi: miksi mies ostaisi miehelle naisen kirjoittaman kirjan joululahjaksi? Tietenkään ei ostaisi, sillä miehet tietää.

(Ja jos haluaa pelata varman päälle, niin samaan pakettiin kirjalahjan kanssa viskipullo ja villasukat. Kytkykauppana markkinoituna kirja on tuplasti mieluisampi lahja saajalleen!)

18 kommenttia

  1. Lukija says:

    Muokkaan hieman ajatustasi “miehille olisi ostettava lahjaksi naiskirjailijoiden teoksia, jotta näiden ymmärrys myös vastakkaisen sukupuolen kokemusmaailmasta laajenisi. Virhe.” –> Miehille olisi ostettava lahjaksi naiskirjailijoiden teoksia, jotta näiden kokemusmaailma vastakkaisen sukupuolen kirjoittamista kirjoista laajenisi.

    Valitettavan usein kun kysymys on ennakkoluuloista. Itse en tekstin perusteella pysty tunnistamaan miehen kirjoittamaa tekstiä naisen kirjoittamasta.

  2. hdcanis says:

    No, jos miesten ja naisten kirjoissa ei ole eroa niin sittenhän koko kysymyskin on triviaali, ei ole mitään väliä sillä lukeeko vain toisen sukupuolen kirjoittamia kirjoja :)

    Mä olen kyllä joskus antanut miehille lahjaksi naisten kirjoittamia kirjoja, tosin en välttämättä joululahjaksi, enkä sitten tiedä kuinka paljon esim. Liisa Ratian Kotikemistin reseptikirja auttaa ymmärtämään naisen sielunelämää (ehkä paljonkin loppujen lopuksi).

    Ja noin muuten lahjojen valitseminen kasvattavilla perusteilla (ainakin kun puhutaan aikuisista) on vähän arveluttavaa, kun periaatteessa pitäisi olla yhtä valmis ottamaan kuin antamaan…ja kuinka moni meistä oikeasti haluaa kuulla läheisimmiltämme “hyviä neuvoja” mitkä ovat puutteemme ihmisinä ja miten niissä voisi kehittyä.

    • Lukija says:

      Tuntuu vain omituiselta, ettei mies voi periaatteesta ostaa naisen kirjoittamaa kirjaa (koska ei ole useimmassa tapauksessa koskaan kokeillut sellaisen lukemista). Ja että naisen kirjoittama kirja on alentuvaan sävyyn todettuna aina “hemmetin taideproosaa”. Kun ei ole. Ja kun on myös havaittu, että miehetkin kirjoittavat sitä “hemmetin taideproosaa”. ;)

      On jotenkin kummallista, että ilmeisen iso osa miehistä kuvittelee naisten kirjoittaman kirjallisuuden kertovan naisten elämästä. Ei. Ne kertovat aivan samalla tavalla elämästä ja sen tunnistettavista ilmiöistä. Juuri tämän takia miesten kannattaisi lukea myös naisten kirjoittamia kirjoja. Ennakkoluulot karisisivat.

      • hdcanis says:

        Ihan uteloittaa yhä tämä kysymys että onko miesten ja naisten kirjoittamissa kirjoissa eroja, ja jos ei ole niin mitä väliä silloin on että lukee vain toista ryhmää, ja jos on niin mitkä ne ovat. “Ei ole eroa mutta pitäisi kuitenkin lukea” ei ole järkeenkäypä vastaus.

        Pitää myös todeta että olen kohtalaisen ymmärtäväinen ennakkoluulojen suhteen, aika monenlaista niitä on ehtinyt tähän mennessä näkemään, ja joitain hyvinkin räikeitä tapauksia myös sellaisilta henkilöiltä jotka kovaan ääneen puhuvat ennakkoluuloja vastaan (ja ei, useimmiten nämä eivät arvosta tästä huomauttamista), ja ajoittain sitä pohtii mitäköhän ennakkoluuloja itsellä on joita ei ole vielä huomannut (siis poislukien esim. epäluuloisuuteni skandinaavidekkareita vastaan).

  3. Penjami Lehto says:

    Kiitos kommenteista! Olen samaa mieltä kanssasi, Lukija: sokkotekstissä naisen ja miehen kirjoittamaa tekstiä tuskin tunnistaisi toisistaan – tai voisi kuvitella tunnistavansa, mutta nuo tekstit voisi ovelasti valita sillä tavalla, että stereotyyppiset odotukset jne. eivät kohtaisikaan vaan johtaisivat harhaan.

    Mutta, ja tämä kysymys myös hdcanikselle: eikö kuitenkin voi olettaa, että jos sattumanvaraisesti poimittaisiin tänä vuonna ilmestyneistä suomalaisista romaaneista 100 naisten kirjoittamaa yhteen pinoon ja sata miesten kirjoittamaa toiseen pinoon, poistettaisiin kirjoista nimet ja kansitekstit yms. (ja oletettaisiin tässä kuvitteellisessa leikissä, että kaikki olisivat lukijalle ennestään tuntemattomia eikä joukossa olisi sellaisia sarjakirjoja, joista lukija olisi lukenut edellisen osan jne.), niin jokainen meistä kolmesta osaisi arvata oikein, kumpi pino on naisten kirjoittamia ja kumpi miesten?

    Jos sama tehtäisiin jonkin yksittäisen genren sisällä, esimerkiksi dekkari, oikein arvaaminen vaikeutuisi, mutta edelleen oletan, että se ei olisi täysin mahdotonta. Vai olisiko?

    Runouden kohdalla esimerkiksi jo pelkkä äitiys tai yleensäkin naiseuden käsittely teemana paljastaisi naisten pinon: miehet runoilevat äitiydestä vähemmän, ja toisaalta runous ja miksei kirjoittaminen yleensäkin on jossain määrin aina luonteeltaan polittiista, yhteiskunnallista – vaikka voisi hyvin vaatia, että kaikkien kirjoittajien pitäisi ottaa yhtä lailla kantaa tasa-arvokysymyksiin, kyllä se naiskirjoittajalle kuitenkin on luultavasti keskimäärin tärkeämpi ja omakohtaisempi aihe.

    Jos runoudessa tehtäisiin samalla tavalla kuin proosassa edellä, eli valikoitaisiin pinot keskittyen johonkin rajattuun aiheeseen, esimerkiksi luontolyriikkaan, “oikein arvaaminen” vaikeutuisi.

    Periaatteessa tämä ajatusleikki “pinoista” ja “oikein arvaamisesta” ei ole kovin oleellinen ajatellen kysymystä siitä, miksi miehet lukevat enemmän miesten kirjoittamia kirjoja. Mutta mielestäni se osoittaa jossain määrin, että kyllä naisten ja miesten kirjoittamien kirjojen välillä on eroja, jos tarkastellaan riittävän suurta joukkoa. Tuohon eroon ei välttämättä vaikuta niinkään se, että nainen kirjoittaisi eri tavalla kuin mies. Oleellisempi pointti voi olla, että NAISKIRJAILIJANA kirjoittaa eri tavalla kuin MIESKIRJAILIJANA. Eli asiaan alkaa vaikuttaa kustantajien odotukset ja profiloinnit, omat kirjoittajaverkostot, julkisuuden odotukset jne.

    – Mutta jotta kenelläkään ei jää väärinkäsityksiä, vielä tähdentäisin, että eihän minulla ole mitään sitä vastaan, että miehet lukevat naisien kirjoittamia kirjoja. Lähinnä haluan viitata tässä jouluun, siihen että silloin esimerkiksi vähän lukevalle miehelle on turvallisinta ja lahjan saajan mielestä luultavasti mieluisinta antaa kirja, jota on helppo lähestyä.

    Se, mitä miehet tai naiset kuluttavat, on aika pitkälle myös kulttuurin määrittelemää. Jo pienestä pitäen. Aika puhutteleva näky on, kun automarketissa katsoo leluosastoa: ei uskoisi, että eletään 2010-lukua – toinen puoli täysin vaaleanpunainen ja hyvin sukupuolitetusti tytöille suunnattu, toinen sinimusta actionhenkinen – pojille totta kai, ja miksei reippaammille tytöille. – Kun aikuiset kuluttajat – jotka näitä leluja ostavat – näkevät lasten maailman noin kaksinapaisesti, eivät he ajatteluaan juuri muuta itsensäkään suhteen. Tytöt voivat leikkiä poikien leluillakin, mutta toisin päin on isompi raja ylitettävänä. Sama aikuisilla: suurempi kynnys miehellä lukea naisten kirjoittamia kirjoja kuin toisinpäin.

    Ja koska kirjojen ostamisen volyymissa on tällä hetkellä virtaa kirjakaupoista automarketeihin, mielenkiintoista on spekuloida ajatuksella, miten tuo leluosastojen pinkki/sininen-logiikka heijastuu myös kirjakorien äärellä tehtyihin valintoihin. Alitajuisesti tai tiedostaen.

    En pidä tuollaista kovin hyvänä tai perusteltuna jakolinjana, mutta sen olemassaolon myöntäminen on realismia. Ja jonkinlainen tarve myös sen murtamiseen. Ehkä oma pointti tuossa kirjoituksessa se, että joulu ei ole paras mahdollinen paikka ruveta raja-aitoja kaatamaan. Voi pojalta tulla itku, jos toivotun StarWars-legopaketin sijaan paketista tuleekin esiin My Little Pony tms. Sama koskee vanhempiakin “poikia”.

    (Ja vielä Lukijalle: en viitannut “hemmetin taideproosalla” postauksessa naiskirjailijoiden teoksiin, päinvastoin, nimenomaan siinä merkityksessä että esim. vähän lukevalle miehelle ei välttämättä kannata ostaa lahjaksi Finlandia-voittajan teosta, vaikka se hyvä kirja onkin. Esimerkiksi englantilaisessa vanhassa jouluperinteessä takkatulen äärellä kerrottiin kummitusjuttuja: jännärit ja muutenkin kevyempi osasto sopii joulun pyhiin mainiosti. Toki tämä on taas yleistys: itsekin varaan anoppilaan mukaan neljä osaa MKS:n kokeellista kollektiiviromaania plus Horatiuksen Oodit William Morrisin kuvittamana, latinankielisenä vieläpä – toki rinnalla luen englanninkielistä käännöstä. Naiskirjailijoiden ja mieskirjailijoiden suhde tuossa nipussa on 2-2, jos ei Morrisia kuvittajana lasketa mukaan. – Mutta jos saan lahjaksi kirjan, en todellakaan vastusta ajatusta, että se edustaisi jotakin hieman kevyempää genreä.)

  4. Penjami Lehto says:

    Vielä täsmennys edelliseen kommenttiini, jotta kenellekään ei synny epäilyä laskutaidostani. Eli neljästä luvussa (tai vähintään selaillen luvussa – en koe häpeäksi myöntää, jos en ollektiiviromaania aivan sanasta sanaan lue, se on luonteeltaan kirja, jota ei välttämättä sellaiseksi ole tarkoitettukaan) olevasta kollektiiviromaanin – Ihmiskokeita. Proseduraalinen kollektiiviromaani – osasta yksi on ns. Master, jonka kaikki teossarjan syntyyn vaikuttaneet neljätoista kirjailijaa ovat kirjoittaneet yhdessä. Voisi väittää siis, että tuolla Masterilla ei ainakaan ole “sukupuolta”. Ja koska kaikki kollektiiviromaanin muut osat on kirjoitettu MAsterin pohjalta, niidenkin kohdalla tietysti koko kirjoittajuuden käsite on jossain määrin erilainen kuin kirjoissa yleensä: sitä ei voi yksioikoisesti henkilöidä vain yhteen tekijään, vaikka jokainen osa on yhden kirjailijan henkilökohtaisesti viimeistelemä. Ehkäpä kysymys sukupuolesta on kollektiiviromaanin osissa yhtä lailla sekoittunut, muuttanut muotoaan.

  5. Penjami Lehto says:

    Ja vielä: MKS:n kollektiiviromaani edustaa todellakin sitä postauksessa mainitsemaani “hemmetin taideproosaa”! Vieläpä pahinta laatua sellaista! Absoluuttisesti: jos ei tuo, niin ei sitten mikään!

  6. Lukija says:

    Minusta vain on hönttiä vahvistaa raja-aitoja, jos on periaatteesta vieläpä niitä vastaan. Eli ei pyritäkään muuttamaan tilannetta vaan annetaan kirjapuolellakin kuvaannollisesti legopakettien olla poikien puolella ja ostetaan tytöille jatkossakin vain nukkeja.

    Tämä keskustelu hieman aliarvioi mielestäni miehiä lukijoina. Elän todennäköisesti fiksujen miesten kuplassani, mutta tunnen monia jotka ovat kafkansa lukeneet, mutta eivät uskalla samantyylisen naisten kirjoittaman tekstin pariin. En minäkään suosittele ostamaan miespuoliselle dekkarifanille taideproosaa (mutta naisen kirjoittaman dekkarin voisinkin) tai chick littiä toivovalle naislukijalle jotain täysin muuta.

    Kiitos mielenkiintoisesta keskustelusta!

    • Penjami Lehto says:

      Kiitos myös sinulle, Lukija! Olet oikeassa siinä, että raja-aitoja pitää kaataa, ei vahvistaa – oma pointtini että ei ehkä jouluna. Ystävää tai sukulaista voi haastaa muulloinkin.

  7. hikkaj says:

    Meikävanhus antoi uudenvuodenlupauksen 2015 – eipä ole pystynyt noudattamaa! Ei sinne päinkään! Onneksi?
    =
    http://hikkaj.blogspot.fi/2015/01/kirjailijakriteeri.html

    • Penjami Lehto says:

      Tuossa tekemässäsi kirjahaasteessasi on tuo “itseä vanhempien kirjailijoiden lukeminen” tosiaan aika kova pala. Ainakin jo nelikymppiselle. – Ehkä sen voi seuraavassa uudenvuodenlupauksessa kokeeksi kääntää toisinpäin: “Luen vain itseäni nuorempien kirjailijoiden teoksia.” Kiinnostavaa silloin pohtia, tuleeko kirjavuodesta täysin erilainen. Jos ei, niin silloin on kirjallisuuden suuntaviivoissa jotain omituista: kyllä sukupolvikokemusten luulisi jollain tavalla heijastuvan kirjoittamiseen.

  8. hdcanis says:

    Pidän kyllä luultavana että suht suuresta otoksesta, vaikkapa sadan kirjan pinoista, pystyisi tunnistamaan että mikä pino on miesten ja mikä naisten kirjoittamia. Ja luulenpa että jos yksittäisistäkin kirjoista järjestettäisiin arvauskisa niin onnistumistodennäköisyys nousisi yli satunnaisen vaihtelun 50% todennäköisyyden (jos ei nyt sitten kiusalla ole valittu kokoelmaa “against gender”-kirjoja jossa kirjailijat tietoisesti yrittävät antaa vaikutelman toisesta sukupuolesta).

    Toisaalta luulen että esim. oikea- ja vasenkätisten kirjailijoiden kohdalla vastaava erottelu menee huomattavasti hankalammaksi (vaikkakaan en sulje pois teoreettista mahdollisuutta että jotain eroja olisi havaittavissa, maailma on joskus outo). Mutta eipä myöskään juuri kukaan kanna huolta että lukemisissa on huomioitu sopivassa suhteessa erikätisyys…

    Tämä aihe kiinnostaa minua siis ihan ilmiönä, mutta havaitusti siitä on kovin hankala keskustella kun se tapaa mennä juuri siihen tapaan että ensin todetaan että pitäisi lukea sekä miesten että naisten kirjoittamia kirjoja ja heti perään todetaan että ei niillä ole mitään eroa, piste, uskallapa väittää muuta. Välittämättä siitä että tuossa on sisäinen ristiriita (ja ennakkoluulostani argumentaation sisäisiä ristiriitoja vastaan en ole aikeissa luopua).

    Laajemminhan tässä on kyse siitä millä perusteilla henkilö, kuka tahansa, päättää lukea tai olla lukematta jonkun kirjan. Miten tuo prosessi oikein tapahtuu, mitkä tekijät vaikuttavat valintaan? ja väitän että jos ei edes halua ymmärtää tuota prosessia, niin ei ole mitään toivoa saada siihen ainakaan mitään hallittuja muutoksia (hallitsemattomia ehkä, kuten että henkilö päättää olla lukematta yhtään mitään). Vaikka olisi kuinka hyvät tarkoitukset.
    Ja tämä ei muuten rajoitu vain sukupuolikysymyksiin vaan on laajennettavissa moniin muihinkin aiheisiin…

    Lasten lelukuvastoissa voi havaita eroja, mutta millaisia ovat ne erot joita havaitaan? Millä perusteella jokin esine on sukupuolityypitetty? Lelukuvastoja ohjaavat ilmeisesti taloudelliset periaatteet, eli kuka ostaa ja millä perusteilla, ja kuka käyttää ja miksi?
    Miksi jotkut ihmiset erottelevat kirjoja kirjoittajan sukupuolen perusteella mutta ei esim. kätisyyden perusteella? Mihin ominaisuuksiin tai niiden oletuksiin ennakkoluulot perustuvat? Miten ne ovat syntyneet, onko havainnoilla pohjaa?
    Onko esim. Juha Vuorisen ja Virpi Hämeen-Anttilan kirjoissa eroa? Miksi joku lukija saattaa haluta lukea toisen kirjailijan kirjan muttei toisen? Miksi joku ei halua lukea kumpaakaan, miksi joku toinen haluaa lukea molempia?
    Onko Jorma Kurvisen ja Elsa Anttilan kirjoissa eroa, tai Pirkko Saision ja Jukka Larssonin? Millaista?

    Neuvoja, hyviä tai huonoja, riittää joka sormelle, vastaukset ovat harvinaisempia.

  9. Penjami Lehto says:

    Kysymyksessä nais- ja mieskirjailijoiden kirjoittamien kirjojen eroista ja toisaalta lukijoiden tekemistä valinnoista on niin monta erilaista, risteävää näkökulmaa, että pitää myös rajata aika tiukasti tuollaisia pohdintoja mahdollisesti valottavien tutkimusten lähtökohtia.

    En usko, että lukijoiden valintaan niinkään vaikuttaa se, millaista tekstiä kirjailijat kirjoittavat. Voi kun olisikin niin! – Vastaus lienee paljon raadollisempi: miehet eivät arvosta naisia yhtä paljon kuin miehiä. Sama näkyy esimerkiksi politiikassa: naiset äänestävät miehiä ja naisia, mutta miehet enemmän miesehdokkaita. Naisministeri saa lähteä jäädessään kiinni valheesta, miespääministeri taas voi itse määritellä moraalin rajat uudelleen.

    – Mutta jos tämän ilmeisen näkökulman jättää sikseen, niin en ole kyllä kartalla siitä, millaista tekstintutkimusta viime vuosina on aiheesta tehty esimerkiksi englanninkielisessä kirjallisuudessa. Nykyään pystytään käsittelemään valtavaa määrää dataa: esimerkiksi tutkimus, jossa selvitettäisiin, millaista on vaikkapa 1900-luvun alkupuolen kirjallisuus verrattuna 2000-luvun alkupuolen kirjallisuuteen? Onko sukupuolten välillä ollut tuolloin suurtakaan eroa sanaluokkien, sanaston määrän yms. välillä? Ja jos on, onko se ehkä hieman oletuksenmukaisesti kadonnut?

    Toki edelleenkin voi kysyä, onko tuollainen kovin oleellista, vaikka kiinnostavaa se kyllä olisikin. Aika moni kirjailija ei nykyisin halua välttämättä tulla määritellyksi sukupuolensa kautta – tai ainakin se saattaa tuntua kiusalliselta. Nais- ja mies-määritteet ovat todennäköisesti tärkeämpiä kustantajien markkinoinnissa, lehtihaastatteluissa ja toki kuluttajien kirjaostopäätöksissä.

  10. hdcanis says:

    Penishirviö-teoria, että oikeasti kaikki miehet halveksuvat naisia mutta osa piilottaa sen paremmin, on tietysti mahdollinen, joskin aika vaikeasti falsifioitavissa…ja sinänsä tekstin laadulla eikä osittain sen sisällölläkään ei välttämättä ole ollenkaan niin suurta merkitystä kuin päätöksillä mitä kustannetaan, millä tavalla markkinoidaan, mitä tahoja pidetään auktoriteetteina ja mitä kirjoja nämä nostavat keskusteluun, mitä on saatavilla jne, rakenteita jotka ohjaavat lukijoita ehkä ilmankin että ovat ikinä tulleet ajatelleeksi ja jotka synnyttävät myös vinoutumia siinä missä henkilökohtaiset asenteetkin.
    Ja nämä ovat aiheita johon pitää oikeasti kiinnittää huomiota.

    Ja tuosta markkinointi- yms näkökulmista ajattelisin että havaittavia eroja tulee myös muilla tasoilla kuin syntaksin ja sanaston osalla (jotka lopulta ovat ehkä kiinnostavimpia siinä taideproosassa ja runoudessa), vaan ihan aiheiden ja henkilöidenkin tasolla.
    Dekkareita kirjoittavat sekä miehet että naiset, mutta eihän nyt esim. Agatha Christie ja Dashiell Hammett kirjoita samalla tavalla ja erot ovat paljon näkyvämpiä kuin jossain prepositioden käytössä. Tästä syystä on aika absurdia tulla selittämään jollekulle joka lukee Hammettin kirjaa että kyllä naisetkin kirjoittavat dekkareita, ikään kuin kaikki genren kirjat olisivat sellaisinaan vaihdettavissa toisikseen (tässäpä muuten kysymys: minusta mm. Veristä satoa ja Lasiavain ovat erinomaisia teoksia, haluaako joku vinkata naiskirjailjan kirjoittamaa behavioristista kyynis-traagillista pulpdekkaria? Mielelläni lukisin.)

  11. Lukija says:

    Olen itse aika peruslukija, kuten suurin osa lukijoista on. Naisena mielessäni ei ole kertaakaan elämäni aikana käynyt, etten voisi lukea yhtä hyvin naisten kuin miesten kirjoittamia kirjoja. Se, että miehelle (joka ei kaipaa tismalleen tietynlaista kirjoitustyyliä tietyn genren sisälle, jollaisia suurin osa peruslukijoista on) tulee jostain tällainen ajatus/ennakkoluulo päähän, kertonee jostakin. Naisen kirjoittamalle kirjallisuudelle altistuminen jouluna ei siis olisi mikään kulttuurishokki ja joulumielen tuho. Pelko sellaisesta on tyhjästä kehitetty ongelma. Ehkä kirjan kirjoittajan nimen voi peittää esimerkiksi maalarinteipillä, jos vaaraa ahdistumisesta ilmenee?

  12. Penjami Lehto says:

    Jeps, näinhän se tietysti. Miehet ovat keskimäärin jämähtäneempiä sukupuolirajoihin. Eikä pelkästään kirjallisuuden suhteen.

    – En löytänyt aiheesta kuin vanhan tutkimuksen, mutta sen mukaan yli puolet miehistä ilmoitti lukevansa etupäässä miesten kirjoittamia kirjoja, naisista taas lähinnä naisten kirjoittamien kirjojen lukijoiksi ilmoittautui vain kahdeksan prosenttia.

    Olettaisin, että vähän lukevien miesten kohdalla näkökulma saattaa korostua. Ei tässä postauksessa ollut tarkoitus ottaa kantaa siihen, miten asioiden pitäisi olla, vaan todeta lähinnä realismi: jos haluaa pelata varman päälle, fiksumpaa ostaa miehelle lahjaksi miehen kirjoittama kirja. Luulenpa, että suuri osa lahjan ostajiista menettelee niin joka tapauksessa.

  13. hdcanis says:

    Välttämättä ei ole kyse tiukoista vaatimuksista vaan pelkästään mieltymyksistä, lukija lukee mielellään tiettyä aihetta käsitteleviä dekkareita, tai tiettyä tyyliä käyttäviä. Jos lukija havaitsee että tätä tyyliä on tarjolla ensisijaisesti mieskirjailijoilta, kun taas naiskirjailijoilta on tarjolla ensisijaisesti jotain muita tyylejä ja aiheita käsitteleviä dekkareita, niin sukupuolesta tulee merkityksellinen symboli joka antaa vihjeitä kirjan sisällöstä, vaikka kirjallinen mieltymys keskittyisikin johonkin ihan muuhun aiheeseen.
    Tämä tulee merkitykselliseksi erityisesti jos lukija ei lue kovinkaan paljoa, silloin ne valitut kirjat tapaavat olla hyvinkin tarkkaan odotuksien mukaan valittuja.

    Vaikka sotakirjoissa voidaan käsitellä niin konekiväärikomppanian kokemuksia jatkosodassa kuin kätilön kokemuksia Lapin sodassa, niin ei se tarkoita että jos pitää sotakirjoista pitää automaattisesti molemmista tai että nuo olisivat yksi yhteen vaihdettavissa keskenään (eli sama nimeten esimerkit, jos lukijan mielestä Linnan Tuntematon sotilas on maailman paras kirja, hän ei silti välttämättä ole kiinnostunut lukemaan Ketun Kätilöä. Ja toisinpäin).

    Itse luen sen verran runsaasti että noita preferenssejä on monenlaisia ja joskus menen myös niiden ulkopuolelle. Pidän myös esim. hienovaraisen ironisista arjen tapakomedioista joihin kätkeytyy annos eksistentialistista kauhua, ja jostain syystä kaikki näkemäni esimerkit tuosta tyylistä ovat naisten kirjoittamia (eli jos joku voi vinkata tuollaista mieskirjailijalta, olen kiinnostunut). Tai vanhemmasta (siis reilusti vanhemmasta kuin vaikkapa 50-100 vuotta) kirjallisuudesta, jossa miehet ovat taas yliedustettuina. Tai joistain aiheista ja kerronnallisista ratkaisuista joissa ei vastaavaa sukupuolittumista ole havaittavissa. Tällaista tapahtuu kun lukee tarpeeksi paljon.

    Mutta samalla ärryn ajatuksesta että jos pidän vaikkapa genrekirjailija x:stä niin jotenkin automaattisesti minä pitäisin myös saman genren erityyppisestä kirjailijasta y.
    Enkä ymmärrä väitettä että tekstillä ei ole sukupuolta, minusta se kertoo lähinnä että sanoja ei osaa tehdä eroa sen välillä miten toivoisi asioiden olevan ja sen miten asiat ovat. Ja tässä yhteiskunnassamme ja sen historiassa gender on ihmiskokemukseen vaikuttava tekijä.

    • hdcanis says:

      Näin jatkoajatuksena (joka kietoutuu Penjamin alkuperäiseen pointtiin) tuli mieleen että vaikka lukijoilla olisi lukumieltymyksiä, pitää tietynlaisista kirjoista ja ei pidä tietynlaisista kirjoista, ei kovin moni välttämättä kuitenkaan osaa kauhean analyyttisesti näitä mieltymyksiään tunnistaa tai ilmaista, niinpä lukija saattaa todeta pitävänsä “dekkareista” tai “elämäkerroista” tai “sotakirjoista” jotka ovat, no, sillai oikeanlaisia.

      Blogien lukuhaasteissa on usein hauskaakin huomata kuinka monimuotoiseksi jokin tietty käsite voikaan venyä, ja esim. “elämäkerta”-käsitteen alla päätyä lukemaan vaikkapa Justin Bieber -fanikirjaa tai Snorrin Norjan kuningassaagoja, jotka molemmat käsitteen alle sopivat. Mutta en ehkä kumpaakaan antaisi lahjaksi ihmiselle joka toteaa lukevansa mieluiten elämäkertoja…

      Tästä syystä suhtaudun vähän epäilyksellä ilmaistuihin mieltymyksiin koska niihin sisältyy niin usein mainitsemattomia reunaehtoja että tämän ilmaistun mieltymyksen sisällä kirjan pitää olla “oikeanlainen”, mitä se sitten milloinkin tarkoittaakaan. Että elämäkerta ei tarkoita Justin Bieber -fanikirjaa ja dekkari ei tarkoita Shakespearen Hamletia.

      Toisaalta tähän perustuu myös joidenkin kirjailijoiden vuosia jatkuva suosio. Jos lukija pitää Ilkka Remeksen tai Laila Hirvisaaren edellisestä kirjasta, niin seuraavakin on aika turvallinen valinta, ja mitä olen huomannut niin jos jotain alaa ei niin paljoa harrasta niin turvalliset valinnat ovat, no, turvallisia, aloitteleva kuntoiluharrastajakin menee ehkä mieluummin tutun uimahallin jumppaan kuin matkustaa Brasiliaan treenaamaan capoeiraa (vaikka jälkimmäinen onkin kuulemma upeaa).
      Tähän perustuvat myös ne “jos pidät siitä suositusta kirjasta, tämä on juuri sinulle”-mainoslauseet ja että kovat bestsellerit tuottavat muiden kirjailijoiden vähän samantyylisiä teoksia, tai teoksia joita ainakin markkinoidaan bestselleriin perustuvin mielikuvin.
      Aika moni arvostaa turvallisia valintoja, erityisesti lahjoissa. Onko se sivistymättömyyttä, no, ehkä on, mutta niin on sekin että ei ole treenannut Brasiliassa capoeiraa. Synnitön heittäköön ensimmäisen berimbaun.

      Osa ennakkoluuloista saattaa olla sellaisinaan opittuja, osa taas kokemusperäisiä. Jos lukija on esim. pitänyt nipusta kirjoja ja havainnut (alitajuisestikin) että niiden kirjoittajat tapaavat olla miehiä, ja kokemukset naisten kirjoittamista kirjoista taas ovat olleet negatiivisia (vaikka ne saattaisivat perustua vaikkapa vain kirjojen kansien tuomiin mielikuviin) niin tottakai tuollainen tilanne johtaa ajatusmalliin, että vain miehet kirjoittavat kiinnostavia kirjoja (samaan tapaan minä kokemuksellisesti olen päätellyt että poptähtien fanikirjat eivät ole kirjallisesti kovinkaan korkealaatuisia, vaikka en olekaan niitä kaikkia, tai edes kovin monta, lukenut. Ennakkoluulon kumoamista saa yrittää).
      Ja kannattaa ehkä hiveven harkita ennen kuin lähtee mestaroimaan vastoin toisen ihmisen kokemuksia, ainakaan ymmärtämättä mitä ne kokemukset ovat tai mihin ne perustuvat…tai tietysti jos toinen ihminen ei kiinnosta, mutta miksi sille toiselle ihmiselle silloin edes ostaa lahjan?

Kommentoi

Trackback omalta sivultasi.