Romaani rannikkoa myöten

Maaria Ylikangas | June 19th, 2014 - 18:34

hurme_nyljetytHelsingin yliopiston kirjaston puistossa on Kirja-Matin kivi. Ylistarolaissyntyinen Matti Pohto (1817-1857) pelasti suomalaisen kirjallisuuden Turun paljon jälkeen uusiin kokoelmiin kiertämällä maata ja hankkimalla listattuja kirjoja kansalliseksi pesämunaksi. Kirja-Matin paikkeilla Nyljettyjen ajatusten soutajat Aimo ja Köpi alittavat Raippaluodon sillan.

Juha Hurme nimittää romaaniaan suomalaisen kulttuurin sudenpentujen käsikirjaksi. Soutajat kulkevat kotoisilla rannoilla: Suomen länsirannikkoa Kustavista Hailuotoon, ja tekevät kaikenlaisia elämän havainnoita soutaessaan melanmitta kerrallaan.

Hurmeen kielen eloisuus poikkeaa nykyproosan käännössuomimaisesta valtavirrasta. Suomalaisuus rajaa Nyljettyjä ajatuksia muutenkin, ja Hurme totesikin Prosak-klubilla, että tätä kirjaa ei pidä mennä kääntämään. Ei tästä vientituotteeksi ole, eikä tuotteeksi ylipäätään, kun se tuntuu elolliselta olennolta, polttaa ja palelee, tempoo ja ryttyilee, väliin pitää vilkaista miten se voi, ja tarkistaa omaa vointiaan siitä.

Lähin kirjallinen esikuva Nyljetyille ajatuksille on Veikko Huovisen Lampaansyöjät (1970), kahden miehen dialogi automatkan aikana, tai sitten mikä tahansa yhdenmiehen kirjallisuudenhistoria. Ja vielä se on enemmän: yhden keski-ikäisen miesihmisen versio tästä kaikesta, ihmisyydestä, elossaolemisesta, rajojen ymmärtämisestä. Vain yksi juonen elementti tarjoaa jännitystä: ehditäänkö Kokkolaan oopperan ensi-iltaan vai ei.

Nyljettyjä ajatuksia esittää lukuisia kertomuksia kirjallisuudesta ja teatterista dialogi kerrallaan. Soutajat Aimo ja Köpi puhelevat heitä innostavasta taiteesta. Nämä kaksi humanistia veneessä suhteellistavat ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta. Kansien välissä on enimmälti ihanaa menneisyyttä, ja hetkeksi voikin harhautua uskomaan, että ennen tehtiin uskomattoman hyvää kamaa, toisin kuin nyt. Mutta tätä lukiessa ei tarvitse pistäytyä uljasta nykyaikaa etsimässä kauempaa kuin omilta verkkokalvoilta.

Kauneudentaju ja huumorintaju ovat syvällisellä tavalla toisiinsa toisiinsa kietoutuneet ystävykset ihmisaivon herkimmässä ja hienojakoisimmassa nipukassa”, puhelee Köpi perunoiden kypsyessä. 24 minuutin puhe sivulta 187-194 on hieno palanen Nyljettyjä ajatuksia. On ainutlaatuista, että kukaan pystyy kirjoittamaan taideteoriaa puheenomaisesti, toiminnantäyteisellä lauseella. Kielemme on yhtä verbiä.

Nyljetyt ajatukset on kuin jännitetty jousi. Huumori ja lämpö eivät vesitä tiukkaa ja vaativaa asiaa. Kulttuurin ristiaallokosta ei päästä väljemmille vesille, vaan kirjat, näytelmät ja ihmiset vaativat ja antavat. Nyljetyt ajatukset lähtee liikkeelle eräistä kovan onnen lapsista, kun Aimo ja Köpi miettivät Volter Kilven kirjoitusten lukemisjärjestystä.

Jo alusta näkyy, että Nyljetyt ajatukset rakastaa ihmistä. Kilven synkkä novelli ”Jäällävaeltaja” on Hurmeen soutajille ”suomalaisen perusmiehen kammottavan tarkka muotokuva”. Se ei kuitenkaan perustu ynseydelle tai ylemmyydentunnolle: ”Kilpi kirjoitti hirveimmästä marisijasta, kusipäästä, kasvattajahirviöstä ja sosiopaatista, kalastaja Taavetti Lindqvististä, ison ihmisen, kärsimyksessään suuren, läpivalaisevassa introspektion rehellisyydessään pelottoman ja pahansisuisessa ponnistelussaan Pohjoismaiden ellei peräti Maailman mestarin!” Tämän suomalaisen kohtalonnäytelmän Nyljetyt ajatukset tiivistää elävästi.

Hurmeen kerronnan valoisuus on valloittavaa. Hyväksyntä pikku välinpitämättömyyden ja tietämättömyyden varjolla on helpompaa kuin heinänteko, mutta Köpin, Aimon ja koko romaanin humaanisuus on vahvasti elettyä, niin sisällössä kuin muodossa. Minulle rakas esimerkki on Selma Lagerlöfin Gösta Berlingin taru (1891), josta Nyljetyt ajatukset mainitsee: ”Lagerlöf iskee tummaa juttua kummajaisista ja muusta selittämättömästä ja koukkaa heti takaisin elämän kovaan ja jokaisen sekä jakamaan että tunnistamaan ainekseen. Hänen kauniit ja voimakkaat virkkeensä virtaavat pakottomasti kuin puro”.

Toisinaan tulee hersyvää pistoa, kuten taiteen keinotekoisuuden puolustuspuheessa. Shakespearen näytelmät on kirjoitettu ”puusoikkoon”, taistelut puumiekoilla käytäviksi, lemmendialogit kahden nuoren miehen esitettäviksi. Tätä henkeä eivät kunniota filmatisoinnit: ”Voi perse, kun ne vääntävät silosäettä totisella naamalla leffan höyryävillä nummilla naama noettuna! Siinä ei ole järjen häivää. Se on pahantekoa, se on hävettävää!”

Usein satama lyö leiman kertomukseen. Maisemassa kulkeminen on myös kulttuurissa kulkemista. Eräs kirjan loistavista jaksoista on Algot Untola -kävely Porissa. Myös Maiju Lassilana ja Irmari Rantamalana tunnettu Untola työskenteli Satakunnan kansassa. Untola ei ollut ”mies eikä nainen eikä oikein muukaan olemassaoleva ihminen”, jonka teoksia ”yhdistää läpimoderni ote, tekstin tietoisuus itsestään tekstinä”.

Sally Salmista en olisi uskonut löytäväni enää edes kirppiksiltä, saati sitten Rahjan saariston tietämiltä, saattelemassa soutuvenettä Kalajoen hiekkasärkille. Salmisen esikoinen Katrina (1936) on väkevä kalastaja- ja rakkausromaani, joka käännettiin peräti 20 kielelelle. Toinen ihana muistutus on laulaja Malvina Reynolds, ”juutalainen, sosialisti ja nainen – ei toivoakaan koulutusta vastaavasta työstä”, jonka Nyljetyt ajatukset laittaa keskustelemaan Anna Ahmatovan kanssa. ”Kannattaa sitoutua hyvään”, muistuttavat nämä ilkikuriset ja taistelevat naiset.

Teoria taiteesta yleisemmin ja tekstin väleihin leimahtavissa pienissä puheissa teatterista on tähdellistä luettavaa. Sanoja on käytettävä arvaamattomasti, jotta ne eivät tylsyisi ja lipsuisi veistelijän otteessa. Taiteen kysymyksiin ei ”löydy vastausta, ellei ensin määrittele omia koordinaattejaan yhteiskunnassa, kulttuurissa, sivilisaatiossa, historiassa, maailmassa ja maailmankaikkeudessa. Tuskallista”, tuuskahtaa kirja itsekin. Mutta siitä on kyse: pieni etsii sijaansa suuressa ja yrittää käsittää pientä itseään ja suurta muuta, eikä tiedä missä itse loppuu ja muu alkaa.

Nyljetyt ajatukset saa maailman näyttämään verevämmältä kulttuurin kautta. Ajatus kirjallisuushistoriaromaanista on kuiva, vaikka lukija kyllä hyvin tietää, että joka kirja on rakennettu toisista kirjoista. Vaatii silti elävää kokemusta, henkeä ja sanaa, jotta kulttuuri voisi näyttäytyä rikkaudessaan. Ei puu yksin pala, vaan tarvitaan happea ja lämpöä jotta palamiseksi nimitetty ketjureaktio käynnistyisi ja pysyisi yllä.

Olen raahannut kirjaa mukanani, kuten usein arvostelukappaleita, mutta nyt kun työ lähestyy loppuaan, en voi laittaa sitä hyllyyn. Tämä kapine elää lukijansa kanssa, koska se tekee kulttuurin osaksi mieltä ja kroppaa. Se tekee asioita mielekkäiksi ja mielettömiksi yhtä aikaa. Kulttuuri ei ole vanhaa ja katoavaa, vaan uusiutuvaa, aina uusien tyyppien solukoissa. Kirja-Matin työt jatkuvat näin.

Nyljettyjen ajatusten juhla meren rannalla ja vesillä huipentuu Hailuotoon. Kesäteatterissa esitetään Konfutsen vaellusvuosia. Nähdyn, kuullun ja koetun jälkeen ollaan aivan hiljaa.

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset. Romaani. Teos 2014, 486 s.

Arvostelu on ilmestynyt Parnasson numerossa 3/2014

 

4 kommenttia

  1. Ripsa says:

    No jopas. Kyllä minä sen olen tiennyt että Hurme on hyvä kirjoittaja. Ja sen takia olen kuunnellut myös hänen radiokolumninsa, ne ovat kyllä täyttä kieltä.

    Kirja-Matin haudalla olen seissyt Ylistarossa. On mahtanut olla joku kirjallisuusmatinea. Raippaluodon silta on tästä 20 kilometriä länteen, en tiedä onko Kirja-Matti seilannut niillä vesillä. Juuri nyt vesi on Merenkurkussa tolkuttoman matalalla. Kuulemma kanootitkin ja kajakit ovat repineet itsensä kivillä.

    • Maaria Pääjärvi says:

      Kirja-Matti on tiemmä kulkenut maanteitä pitkin. Lainaan Hurmetta: “Pohto kiersi kymmenen vuotta maata valtion kulkulupa ja Pippingin [Fredrik Wilhelm, Helsingin Aleksanterin yliopiston kirjastonhoitaja] suosituskirje pomppansa taskussa ja keräsi sateenpitävääv hylkeennahkareppuunsa omituisia opuksia muinaisilta ajoilta. Ihmiset pitivät häntä hassuna, ja kai hän vähän hassu olikin. Monet muutkin pyhimykset ovat olleet.”

      Pohto sai Viipurissa kirveestä päähänsä ja kuoli, murhalla ei ilmeisesti ollut motiivia, sanoo Nyljetyt ajatukset ja viittaa Pietari Mansikan arkkiveisuun, joka näemmä löytyy mukavasti netistä: http://fi.wikisource.org/wiki/Matti_Pohton_murhasta

  2. hikkaj says:

    Luen sitä eläväistä minäkin – ilolla (=kun joku muukin uskaltaa tunnustaa ja tunnustella Kilven Voltsun humoristista näkökulmaa):
    http://hikkaj.blogspot.fi/2014/06/soutu-urkko-edessa.html

  3. liisu says:

    Voi kun minäkin haluaisin lukea!
    Kirjoitat Maaria tuosta Hurmeen kirjasta niin elävästi, että näen sen jo silmieni edessä. Jos sitä ei kirjastosta löydy pyydän heti että se tilattaisiin. Yleensä he ottavat toivomukset tosissaan, mutta jos nyt sattuisi poikkeus, ostan sen omalla rahalla. Ryhdyn heti toimiin!

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.