Sex, musik och våld eli erään kuuntelemisen historia

Maaria Ylikangas | August 1st, 2014 - 19:14

I min knutna hand i fickan

Kent on pidätetyn halun musiikkia. Odotetaan vielä hetki. Lykätään tuonnemmas. Ostetaan kun bonukset on kertyneet, naidaan kun ollaan vähän isompia ja muutenkin varmempia. Otetaan oluet vasta yhdeksän jälkeen. Odotetaan pääuutislähetystä. Ei avata paketteja vielä. Kun joku kuolee, surraan sitä, mitä olisi pitänyt vielä sanoa, ei kadonnutta lämpöä, tuoksua ja henkeä. Annetaan rakkaudenkin odottaa itsensä märästä kylmäksi.

Korkean hygienian ja pidättelyn musiikkia. Ohutta musiikkia. Musiikkia kuplassa, joka kestää vaikka virtahevon tanssia mutta ei omaa huutoasi.

Kent on pitkitetty, katkeransuloinen matka kohti aikuisuutta. Kent on äärimmäisiä merkityksiä herkässä iässä, sopivaa herkistymistä kypsässä iässä. Juha Itkonen ajattelee niin Kentistä, hän kirjoitti Image-lehteen pitkän jutun ruotsalaisesta rock-bändistä, jonka pohjoinen melankolia määrittyy jopa sukupolvikokemuksena.

Kent on edelleen syksy.

En vain ole varma haluanko sitä”, kirjoittaa Itkonen.

Bändin tai artistin levyjen ilmestymisvuodet, intensiivisen kuuntelun pitkät syksyt ja lyhyet kesät alkavat rytmittää vuosia, joita seuraa toisia vuosia, toisia levyjä. Irtipäästämisen hetki tuntuu kasvun hetkeltä, nuoruus alkaa määrittyä juuri nuoruutena. Oma elämä ja kokemus voikin yhtäkkiä olla kokonaisen sukupolven eduskuva, ja sukupolvikokemus selittää aikaa, maailmaa, sitä, missä nyt ollaan. Lopeta nyt jumalauta. Vain mies voi keksiä jotain tuollaista.

Itkonen sanoo, että Joakim Bergin suussa sulaa ruotsi. Ja sinne sulat sinäkin, Juha Itkonen, sanoiksi, joita toistat: rakkaus, pimeys, melankolia, läheisyys, yksinäisyys, pimeys, melankolia, euforia, rakkaus, rakkaus, rakkaus, melankolia, euforia, euforia, melankolia.

Tuntuu kalutulta, olleelta ja menneeltä. Vieraantuneisuus, ahdistus, euforia, rakkaus, melankolia. Tuntuu kitkeränsuloisten adjektiivien voimalta, ikäänkuin voisi tuntea tunteita mutta ei aivan.

Haluat syksyä, koska sitä on luvassa niille, jotka vuonna 1997 ostivat Isolan tai minkä tahansa muun levyn. Ihminen haluaa sitä, mitä kohti kulkee.

Joakim Bergin suussasulava ruotsi leijuu ilmassa ja sydän lyö, Itkosen sydän, rakkaus, sydän, mustasukkaisuus, pahoinvointi, raskasmielisyys, ahdistus. Hur kan det vara så svårt, syksyn halu.

II jag kastar sten i min kuvös

Ilta on hyvin pimeä. Niin pimeä kuin se voi läpeensä valaistussa kaupungissa olla. Kostea nurmi kastelee kangaslenkkarit hetkessä, neljänä helteisenä päivänä käytettyjen sukkien haju tuntuu nousevan jälleen kastuneesta kengästä. Se on oma hajunsa, nurmi, märkä likainen kenkä ja sukka.

Koko iltana ei ole näkynyt juuri ketään, päiviin ei kukaan ole soittanut. Jotain oli, se raukesi alkuunsa, ja nyt on elokuu, jossa ei ole juuri ketään. Vain nuoren ihmisen autonomia, joka rakentaa muurinsa huonosti. Kondomipaketti pöydällä kerää pölyä.

Kaikki pääsee iholle, mitään ei voi inhota nopeasti. Oman alueen kartta on mielikuvasto toisista ihmisistä, kuvitelmia kosketuksesta, joiden painosta ja voimasta ei tiedä vielä mitään. Toivookin vähemmän kuin se on. Joakim Bergin ääni on sen toiveen ääni.

Ahdistusta, joka lähtee leviämään intiimialueelta kuin tahra lakanassa. Kuin yöllä alkaneet menkat.

III släck inte ljusen lämna lamporna på

Tuntuu olleelta ja menneeltä, vaikka mistä ei mitään tiedä. Ei kesästä elokuussa. Nainen ei ole vielä sukupuoli, 1970-luvulla syntynyt ei ole vielä sukupolvi. Elämä ei ole vielä tarina, vaan hengitystä ja halua hengittää. Euforian ja melankolian kaltaisista hienostuneista tunteista ei tarvitse tietää, koska halu, ilo ja suru hallitsevat.

 

IV mindre kan ingen göra, mera kan ingen göra

Katsomme jalkapalloa pienestä kuvaputkitelevisiosta. Ei ole sohvaa, vain patja, ei mattoa, vain lattia, ei pöytää, vain pahvilaatikko. Jag glömmer bort att andas. Kun on käsi selässä, selkärangassa, idea siitä, mitä toisen ihmisen kosketus voisi olla törmää toisen ihmisen kosketukseen. Meillä on yhteiset tupakat muutaman päivän ajan. Sitten ei ole. Ikävän eteen ei tarvitse mitään tehdä, koska sitä ei ole. Tai on, mutta ei kaipauksena. On vaan tylsää taas.

 

V du är, så nära att du blir våt Panisivat, mutta ovat liian hyviä, ovat
säästävinään tyttöä men så nära får ingen gå

Joakim Bergin ääni ei säästä ketään. Se työntää euforiaa ja melankoliaa toisten olentojen sisälle, vaikka se on vain aaltoa ja ainetta kesän vähäisessä syvässä pimeässä.

Yksinäisyys synkkyys rakkaus, ei näillä ole mitään tekemistä sen halun kanssa, joka laittaa uhmaamaan. Tähän ei ihminen yleensä mene, koska sieltä ei tule samana pois, mutta onko vielä pelottavampaa tulla samana pois.

Bussin takaosassa on kuuma, neljä humaltunutta miestä istuu takapenkissä. Vastajuodun alkoholin ja hien haju, miltä miehet haisevat, miltä kuulostavat. On arvokisakesä, heillä on paljon puhuttavaa hypyistä, juoksuista, ponnistuksista, keihäistä. Puheessa haisee urheilukentän kumi, hikisten käsien puristus metallissa, pöly, juoksussa tuntuu turha ponnistus, hengästymisessä kylmä kohta rinnassa. Onko sillä merkitystä noille miehenhajuisille, mitä he haistavat ja tuntevat numeroissa, jotka jonkun vartalon liike luo mittamiesten eteen.

VI så vann du dina nätter tillbaks

Ei voi sanoa sitä mikä ei ole totta, uskon, ja näille kasvoille sanotaan kaikenlaista. Aina se on totta, koska se on olemassa. Pelkkä uteliaisuus pitää totuuden ja todellisuuden hengissä. Mutta Joakim Bergin ääni on liian ohut läpäisemään ihon tai immenkalvon.

Popmusiikki kunnioittaa ihoa ja sen hygieniaa, Paitsi silloin kun se lävistää. Joakim Bergin ääni on liian ohut. Voimaton haaveksija, kädestäpitelijöiden kuningas, poskipusujen prinssi.

Det blåser genom staden i natt ja aika kylmästi tuuleekin.

Puiston lyhtyjen sinivoittoinen valo tekee lehdistä smaragdinvihreitä, ruskeasta soratiestä mustan, tuuli ja pimeys rakentavat liikkuvia olentoja, vaarattomia.Vihuri non stop tappaa sen minkä herätti.

24h lukkopäivystyksen auto ajaa pihaan. Ei mua varten. Lukkomies menee mistä tahtoo, painaa hissin nappia, pääsee sisään, päästää sisään. Korvalappustereoiden pehmusteet on hajalla, kuulokkeen reuna hiertää vasemman korvan ihon rikki. Metalli tuntuu saastaiselta ohenevaa ja verestävää ihoa vasten.

Miksi pelätä ihonsa puolesta, miksi pitäisi säästää mitään tai ketään kenellekään, jos musiikki hiertää mennessään korvasta sisään, niin saa tapahtua. Yöllä, kiiltävänharmaiden sokeritoukkien vaeltaessa kostean kerrostalon alimman kerroksen lattialla, raavin korvaa, aamulla tyynyllä on verta. Se jää siihen vuosiksi haalenemaan kun tyynyliinaa ei heti pese.

Reijo Taipale tiivistää melankolisen euforian suomeksi sovitetussa ”Dom andrassaan” (“Aivan kuin nuo toiset“). Siitä ei tunne parane, melankolisen euforian ja euforisen melankolian kokemisessa ei ole tosiaankaan mitään hauskaa. Se on niin eihauskaa, että siitä tulee naurettavaa. Taipaleen versio kärjistää Bergin kevyen indie-eksistentialismin lyijynpainavaksi kokemukseksi peruuttamattomasta yksinäisyydestä, jossa auttaja alkaa kuulostaa autettavalta. Sitä pidemmälle ei juuri pääse, se on jo sopimatonta.

 

VII precis när mörkret tändes upp igen

Jonain päivänä sydäntä vääntää. Kammiot litistyvät toisia vasten, ja kun unohtaa hengittää, tunne ei ole eteerinen, lempeä, surumielinen ja euforinen, vaan rusentava, liian täynnä mykkyyden ja huudon vuorottelua. Tietoisuutta sitä, miten kehon sisällä veri vaihtaa paikkaa massoina, sydämestä lantioon ja päähän. Voisipa unohtaa hetkeksi. Pystyisipä palauttamaan entisen suhteen maailmaan, kehoon ja toisiin ihmisiin. Pystyisipä palaamaan musiikkiin, joka on nyt hyödytöntä. jonka pidätetyn tunnelatauksen tunnistaa yhtäkkiä. Tunnistaa, ja tajuaa itselleen vieraaksi. Alkaa inhota ja torjua kun maailma vyöryttää lisää niitä asioita, joita ei olisi ikinä pyytänyt. Alkaa pitää entistä musiikkia falskina.

Kent-tunnetta ei enää ole.

Melankolia rikkoutuu. Se ei muutu poikamaisesta isälliseksi seuraavien vuosien aikana. Euforian tunnusmerkki ei olekaan vuodesta ja lopulta vuosikymmenestä toiseen venyvä maltillinen kitarasaundi. Sanat valuvat ihon pintaa pitkin, raapimatta, puristamatta mustelmille, jättämättä syvälle epävarmuuteen. Sen tarjoama epävarmuus on abstraktioiden, kuvitelmien ja odotusten verkkoa, mutta ei sitä lopullista epävarmuutta haaveiden ulkopuolella.

Melankolia ja euforia Kentin musiikissa ovat tunnekkeita. Sentimentaalisen liikutuksen tuotteita.Teinin haave: jos tuntisin näin, se voisi tuntua tältä. Itsekontrollia ja pärjäämistä opetteleva, häpeäänsä joka sekunti tikahtuva olento voi vain kuvitella, ja hyvinhän se kuvittelee. Kokonaisen esteettisen todellisuuden.

VIII jag släpper din hand och lämnar dig där

Jos Kent on nyt jo varttuneen sukupolven musiikkia, se sukupolvi haaveilee vielä nelikymppisenäkin tuntemisesta, tyydytetyksi tulemisesta, se ei oikein vieläkään tiedä minne panisi kätensä seisoessaan. Se sukupolvi käpertyy varmuuden vuoksi omaan epävarmuuteensa. Se sukupolvi on ylipainoinen nuori nainen, joka ei koskaan anna kenenkään todella koskea vartaloaan, vaikka haluaisi. Sitten kun hän on hoikempi, hän antaa toisen nähdä itsensä ja koskettaa, hän ajattelee, että se kävisi niin. Sitten hän pystyy hengittämään toisen käden alla, ei unohda hengittää, vaan muistaa hengittävänsä. Syvemmin. Mutta hän ei tiedä tätä, koska hänen tiellään on sitten kun.

Kosketuksen sietäminen ja sen haluaminen muuttuu. Koko ajan. Kent on ylkä, joka ei koskaan saavu. Ei tunne itsessään, ei edes mieliala, vaan odotus tunteesta, joka voisi vallata. Sentimentalismia, tunteiden tiristelyä sanoista.

Musiikin kuuntelu on mielialalääkitsemistä, eikä vain silloin, kun musiikki on hyväntuulista. Pelkän soittolistan avulla voi viedä itsensä pieneen helvettiin tai taivaaseen. On laulu, joka kertoo äärettömästä onnesta, joka on kuitenkin satunnainen ja katoava. Siitä onnesta, joka saattaa ihmisen yhteyteen muistinsa kanssa. Paljon sellaisia, jotka laittavat kokemaan tähän maailmaan syntymisen yksiselitteisen kivuliaana läimäyksenä kasvoille. Lukemattomia sellaisia, jotka saavat nauramaan tai tempaavat mukaansa omaan energiaansa. Mutta unelmat ensilumesta muuttuvat loskaksi koskettaessaan asfalttia.

2 kommenttia

  1. @Rakkauspuhe says:

    Kent on saanut tarkoituksen olemassaololleen. Se on olemassa siksi että sinä voisit kirjoittaa tämän tekstin ja minä lukea sen. Ahmin nautinnollisesti jokaisen sanan.

  2. Maaria Pääjärvi says:

    Kiitos, #rakkaudenasiantuntija!

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.