Tää ei nyt kyllä oo enää yhtään hauskaa

Aleksis Salusjärvi | February 6th, 2013 - 21:48

kakkagate

 

Kun venäläiset tytöt soittivat älämölöpunkkia kommandopipot päässä kirkossa, koko Suomi seisoi heidän takanaan. Kun suomalaistytöt kakkasivat housuunsa, hymyt hyytyivät. Joku raja, saatana.

 

Suomalaiset journalistit ovat yksi toisensa jälkeen astuneet esiin ja otsassa on ryppy. Hirveentärkee ammattikuntamme on yrittänyt miettiä tulkintoja housuunkakkaamiselle, ja nyt on hei ihan oikeesti pakko vetää raja ja sanoo kaikille, et tää ei oo hauskaa. Ja mä oon nyt tosissani. Kakkaaminen ei ihan tosioikeesti sillee oo hauskaa.

 

Jussi Pullinen mietti tätä kaksi päivää, ja sanoi: “Juttu sinällään ei liitä kakkaa mihinkään – se käsittelee vain kakkaa.”

Pullinen on tosiaan laittanut itsensä likoon tässä kakka-asiassa. Hän jatkaa pohdintaansa: “Päätös tämän kolumnin kirjoittamisestakaan ei ollut helppo. Voi ajatella, että aiheen vierestä kulkeva ylianalysoiva kirjoitus HS:n verkkosivulla on osa tekijöiden tavoittelemaa performanssia.”

Jussi, päätöksesi kuitenkin sanoa nämä asiat ääneen, on hei tosi tärkeä. Olet nyt tuonut oman panoksesi tähän juttuun, pienet kakkakastanjetit Ylkkärin reportaasin laidalle, ja silmiini se vaikuttaa juuri sellaiselta vastuullisuudelta, jota tässä maassa tarvitaan.

 

Ulla Appelsin, tuo koko kansan äidiksi muuttunut nainen, on ihan samaa mieltä: “Vaikka kuinka yritetään käännellä ja tulkita, Ylioppilaslehden artikkeli ei ole hieno allegoria yhteiskuntamme tilasta tai provokaatio journalismin rappiosta. – – Se on yksinkertaisesti vain harvinaisen huono juttu vailla minkään valtakunnan todellista merkitystä.”

Ulla, kiitos pennistäsi. Totta vieköön on niin, että vain tärkeät asiat ja yhteiskunnallinen yhteisvastuu, kuten juuri Ilta-Sanomien linjassa näkyy, ovat niitä johtotähtiä, jotka pitävät selkämme suorassa. Vain vanhusten kakka on todella kiinnostavaa, siinä olet oikeassa. Normaalin ihmisen normaalit kakat eivät ole oikein minkäänlaisia yhteiskunnallisia uutisia – sellaisia kuin julkkisten tissit, joita myymällä maksat asuntolainaasi.

 

Risto Uimonen ilmeenkään värähtämättä tiedotti ulkomaille: “Nyt ollaan pohjalukemissa.”

 

Saska Saarikoski suuttui oikein tosissaan: “Jumalan teatteri sentään heitti paskaa muiden päälle, mutta Ylioppilaslehti vain kakkasi hiljaa housuihinsa. Ei nuorista ole enää mihinkään!”

Se on Saska jetsulleen niin, että tarkoitukseton paskanheitto muiden päälle on paljon hienompi asia kuin housuun päästäminen. Ei nykynuoret sillä tavalla enää ilmaise puberteettista kypsymättömyyttään kuin sinun ikäpolvesi teki – ja tekee edelleen älyllisenä autobiografisena introspektiona.

 

Jussi Lähteen perspektiivi on appelsinmaisen isällinen, jopa kirkollinen: “Suomalainen yhteiskunta tarjoaa nuorisolle välinpitämättömyyttä sallivuuden kaavussa. Kodeista on tullut viihtymiskeskuksia jotka eivät enää kannusta nuoria uuden oppimiseen.”

Näin sen Jussi täytyy olla. Meistä on tullut niin degeneroituneita, että isoa hätää ei enää tehdä vessaan. Kaiken taustalla on kansalaisuusaloitteiden vähäisyys ja yhteiskuntavastuuntunnottomuus. Jos rakkautta ja rajoja -periaate otettaisiin ihan arjessa käyttöön tuttavienkin kesken, ei satavarmana kukaan enää tekisi mitään tällaista. Ulostaminen on ihan normaalia, kyllä niissä ihmisissä täytyy olla jotain vikaa, jotka näkevät siinä mitään hauskaa.

 

*

 

Tämä kakkakepponen on naurattanut minua enemmän kuin mikään juttu miesmuistiin. Sen herättämä tuohtumus on ollut hirveän ihanaa. Tänään repesin täyteen ulvovaan nauruun bussissa, kun selasin uutisotsikoita, ja silmiin iski tämä: Häpäisty kakkabussi: Hajua löytyi penkeistä.

 

En voi olla nauramatta nytkään, kun tätä kirjoitan. Vainion liikenteen hallituksen pj Juhani Vainio raportoi alaistensa nuuhkineen bussien penkkejä.

“Oli jotain hajua ollut, ja penkkejä oli pesty”, Vainio sitten raportoi Appelsinin julkaisussa.

 

Näin me kansalaiset saadaan hirveän tärkeää tietoa ja pysyy yhteiskunta sopivasti kontrollissa. Journalistien sudenterävät hampaat pitävät tätä tapausta otteessaan. Kaikki analysoidaan, kaikesta kerrotaan.

 

Tuntuu, että koko tämän kakkasotkun on tajunnut kaikkein hedelmällisimmin taideväki. Eilen nauroin vedet silmissä kaverini kanssa, kun kävimme tapauksen yksityiskohtia läpi. Housuunpaskotun jätöksen muuttuminen pyllyn alla kakkalevyksi ja tämän asian muuttuminen kansallisomaisuudeksi on niin kertakaikkisen katharttinen tarina, että se palauttaa ison siipaleen uskoani ihmiskuntaan.

 

Hitto kun journalismi olisi aina näin hauskaa.

 

Kansan tuohtumus ja hurskas viha Vappu Kaarenojan ja Aurora Rämön tempauksesta on hillitöntä. Miten ihmeessä tällainen asia voi herättää noin massiivisen tuohtumuksen? Kaiken sen virpisalmilaisen provoamisen ja trollaamisen jälkeen kahden naisen housukakka sytytti täyden helvetin koko mediakenttään.

 

Tosi vaikea kirjoittaa tästä naama pokerilla.

 

Tää on vaan liian hauska juttu.

 

Ylkkärin repparin viaton ja asiallinen ote on mukaansatempaava.

 

Jotenkin se, että seurauksena joukko nuuskijoita yrittää löytää ne penkit nenillään myöhemmin, kertoo jostain sellaisesta turvallisuudesta ja kansankodista ja yhteisöllisyydestä, että syntyy kuva kuin eläisimme täydellisessä lintukodossa. Hurjinta, mitä voi sattua on, että joku uhmaa äitiä tai isää.

 

Vappu ja Aurora, te ootte ihania!

 

 

 

 

 

33 kommenttia

  1. Ande says:

    Äh. Otsikon perusteella luulin, että Aleksis yllättäisi.

    Ei yllättänyt. Tuli juuri sellaista juttua, jota olisin osannut odottaakin, jos olisi pitänyt veikata, mitä Aleksis tästä kakkajutusta kirjoittaa.

    Miksi kaikki, kaikki, kaikki on niin ennalta arvattavaa!

  2. Tero says:

    Saska taisi kyllä tuossa siteeratussa Twiitissään olla ironinen. Hän on nähdäkseni ollut aika selkeästi tempauksen puolesta, ellen ole tulkinnut tosi pahasti väärin.

  3. torttu på torttu says:

    No just olin jutun loppuun päästyäni kirjoittamaisillani samaa, että S. Saarikosken twiittejä jos on vilkaissutkaan, niin tajuaa, että tuo nyt oli läpändeerusta.

    Pakko kyllä yhtyä myös ekaan kommenttiin. Suunnilleen kaikkihan on kirjoittaneet nää samat jutut. Timo Harakka jykevämmin kuin nyt tämä tässä.

    Kakkaa tapahtuu.

  4. kandee says:

    Oi, ande!
    Juuri tuon supi suomalaisen (ei metsä-, nuor- tai vanhan ja vihaisen) asenteen takia kannatti tänäänkin herätä. Asiat paikallaan.

  5. Aleksis Salusjärvi says:

    Ande, tää on lintukoto ja ennalta-arvattavuuden hyvä puoli on siinä, että se tuottaa turvallisuutta. Ja Tero, ironiaapa hyvinkin, ainakin osittain. Saska on puolustanut muissa yhteyksissä tota tapausta. Ja Tårta, juuri se tässä on hypnoottista, että koko kansa puhuu kahdesta housukakasta.

    Mun mielestä on aivan mielettömän hauskaa, että samalla kun lehtiväki asettuu kakkagaten yläpuolelle patronisoivilla ja huolestuneilla sanankäänteillä, raportoidaan saman julkaisun muilla sivuilla pökäleiden hajujäljetkin. Samat toimittajat, jotka ovat liian hyviä kakalle, nuuhkivat uutisnälässään bussinpenkkejä saadakseen jotain lisäraportoitavaa aiheesta. Ja vakavanaamainen Appelsin nyökkää työpöytänsä takana, “kyllähän tää tapaus täytyy tutkia perinpohjin, kun tällä aiheella on yhteiskunnallista merkitystä”.

  6. Tiina Käkelä-Puumala says:

    Haasteen pettämätön logiikka on juuri siinä, että siihen on pakko vastata, vaikka tietäisi kuten Pullinen täsmälleen oman roolinsa pelissä. Ja tässä Kaarenoja ja Rämö tosiaan onnistuivat. Tuo Harakan analyysi (kyllä! paskahan tässä tapauksessa suorastaan huutaa analyysiä) on niin mainio, että linkkaan sen tähän: http://timoharakka.blogspot.fi/2013/02/onnittelupuhe-100-vuotiaalle.html

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Mulle toi Harakan sosiaalipoliittinen karnevalistinen tilanneanalyysi jonkun verran tökkii, kun sukupolvelleen uskollinen niinihana setämies saskasaarikoskilaisittain kirjoittaa tapauksesta sukupolvikokemuksen ja röhnöttää perse paljaana “meidän perinnön jatkajat” -kyltti kädessään tapauksen päällä. Kun vielä kokonaisuuteen lisää Eppu Salmisen koulukiusaamiskokemukset harakankakka-ajoilta ja lapsellisen teatterikouluvaltauksen, tulee kakanväristen lasien läpi piirtyneeksi maailma, joka on niin puhkiselitetty että jäljelle ei jää kuin tuhnupieruja. Toi Soininvaara-vitsi oli kyllä hyvä.

      • Aleksis Salusjärvi says:

        Veikko Eranti antaa tarkan ja täsmällisen kakkakritiikin. Tää taitaa olla paras analyysi koko jupakasta:

        https://blogs.helsinki.fi/eranti/mita-ajatella-kun-kakka-on-jo-housussa/

      • Tiina Käkelä-Puumala says:

        Uisin täältä viemäristä nyt vähän väljemmille vesille:

        Erantin (meneeköhän taivutus nyt oikein) huomiot ovat osuvia. Saman fiktiotulkinnan esittää tosin myös Harakka (ja monet muutkin ovat tätä epäilleet): “On toki mahdollista, että koko juttu osoittautuu keksityksi. Se taas alleviivaisi viihdebisneksemme sitä ulottuvuutta, että toden ja valheen, tapahtuneen ja kuvitellun välinen ero on kadonnut. Teatteri onkin tällä hetkellä parasta journalismia.”

        Sitaatin loppu on kiinnostava. Eli meillä on YL:n “reportaasissa” journalismia joka voi olla pelkkä performanssi. Tai sitten totta. Ja loppupeleissä tällä kysymyksellä ei ole kovin suurta väliä, kun julkinen vastareaktio – jota kirjoittajat tietysti tavoittelivatkin – on jo synnyttänyt oman todellisuutensa, joka ruokkii itse itseään niin kauan kuin eväitä riittää. Ja sitten toisaalta meillä on Susanna Kuparisen Eduskunta-sarjan kaltaisia näytelmiä eli performansseja, jotka osoittautuvat journalismiksi. Dramatisoidun kehyksen sisällä on autenttista materiaalia, joka on hankittu itse, ja jonka lähteet on dokumentoitu journalistisella pieteetillä. Niiden kutsuminen “vain” näytelmäksi tai “vain” esitykseksi kuulostaisi lähinnä ontolta torjuntareaktiolta. Eduskunta-projekti palautti uskoni aidosti yhteiskunnalliseen taiteeseen.

  7. Kirjoitin toukokuussa 1980 Suomen Sosialidemokraattiin (Demari) arvostelun Jörn Donnerin teoksesta Ihmisen ääni.

    Arvostelussani epäilin ettei Donner enää tiennyt mitä oikea, tavallinen elämä on, ja että hän muiden älypäiden kanssa oli valmis hyökkäämään kaikin mahdollisin keinoin työväenpuolueita ammattiyhdistysväkeä vastaan.

    Uskalsin kehottaa Donneria hylkäämään lentomatkat ja lentokoneesta näkyvät maiset ja pyysin häntä laskeutumaan kaltaistensa joukkoon.

    Jatkoin näin:

    ”Samalla rannalla on joukko suomalaista älymystöä; silvasteja, steinbockeja, taivalsaaria, heiskasia, pietilöitä jne. Erno Paasilinna on juuri kömpinyt joukkoon mukaan, vaatteet vielä märkänä.

    Siinä se on: suomalainen uusfeodaalinen älymystö. Suomalaisen älymystön smpläistynyt kärkijoukko.

    Siinä sitä tyhjennetään älyllistä rakkoa, yhdessä miehissä.
    Suoraan niiden niskaan, jotka uivat virrassa, myötävirtaan, vastavirtaan, akanvirtaan.”

    Tästä tänäisestä paskajutusta, joka niin Aleksista kiehtoo, en sano mitään.

    Donner muuten sitten paransi kirjoittamistaan kuin sika juoksuaan.

  8. Riku Riemu says:

    Älymystö on hukassa, koska kakka!

    Eikö kakalla ole mitään laajempaa sanottavaa heille, eikö se puhuttele, kuten itsestään tietoinen Mr. Hankey aikoinaan teki?

    Kakka kepponen, sanoi Sleepy Sleepers aikoinaan, mutta onhan se melko paskamaista, jos ihan suoraan sanotaan!

    Ja ne kakka-akat pitäs hirttää yhteiskuntakritiikin ymmärtämättömyydestä – Mitäs helevettiä Rane Aunimo tähän sanoisi??

  9. Ande says:

    Tuo Kyösti Salovaaran kommentti on ihan supermahtava tässä ketjussa! Mulla ei ole hajuakaan mihin se liittyy ja mitä hän sillä yrittää sanoa, mutta se että jokin “liittyy” johonkin ja että jollakin “yritetään sanoa” jotakin on niin last season! Ei tarvitse housuun kakata tai provoilla ja irvailla järjettömästi ollakseen anarkistisen absurdi. Ylkkärissäkin voisivat ottaa Kyösti Salovaarasta mallia. Omat tyystin kryptiset horinat ovat kovinta kamaa ikinä!

  10. Koska Ande on oikeassa ja iskee naulaa kantaan eikä sormeen niin mainostan vielä omaa bussiraporttiani, toki vaatimatonta eikä lirahtelevaa, kuukausi sitten kun ajoin Ala-Malmilta Eduskuntaan bussilla nro 69 etsimään valtaa.

    Se löytyy (ja jos tässä osoitteessa on häkkyröitä, siitä moitin ystävällisesti Luutijaa) täältä.

  11. Aleksi Lukander says:

    Olisi kiinnostavaa tietää, mikäli esim. Timo Soini paskoisi housuun Appelsinin haastatellessa häntä EU:sta, jäisikö tapahtuma Ullalta mainitsematta epäolennaisena. Paitsi, ettei olisi.
    Jumalan teatterin käänteinen versio voisi toimia esim. Smedsin monumentteja seuratessa. Yleisö hieroisi omaa paskaansa itseensä. Ehkä Kristiania ei enää vaivaisi näinkin vihovisaiset, silleen perimmäiset kysymykset: “Mental Finland kertoo myös vapaudesta, identiteetistä ja ihmisyydestä mediatodellisuuden muovaamassa maailmassa. Mitä jää jäljelle ihmisestä ja todellisuudesta kun kaikki ympärillä on muuttunut fiktioksi?”
    Harakka nyt on aina paikalla, kun paska lentää tai painuu persposkia vasten. Tai silleen mukana meiningeissä, ymmärtämässä ja diggaamassa. Mielenosoituksista tukipuheenvuoroihin. Timon kysymyksetkin on aina yhtä teräviä: “Haluaisin vuorostani kysyä Uimoselta, mitkä ovat ne laatukriteerit, joilla erehtymättömästi erotetaan hyvä journalismi huonosta journalismista. Jos ne kriteerit sijaitsevat hänen erehtymättömien aivojensa sopukoissa, onko siis pidettävä hänen omaa tuotantoansa hyvän journalismin erehtymättömänä mittatikkuna?” Herramunjee, nyt jyrähti kriittinen ääni.
    Kakkahan ihmisestä jää jäljelle, kun kaikki ympärillä on muuttunut fiktioksi. Ja kakan ympärille Harakat pörräämään.

  12. Aleksis Salusjärvi says:

    Jotain selittämättömän hauskaa tässä keississä on, nää kommentit tuo esiin hyvin tätä puolta asiasta. En pysynyt pokka, kun mietin Appelsinin naamaa Soini-haastattelussa siinä vaiheessa kun kaikki tietää mitä on tapahtunut ja on päätetty ignoroida koko juttu yhdentekevänä. Appelsin ei ole haistavinaan paskaa ja samalla päässä pyörii, että tässä menee mun elämäni skuuppi lahjetta pitkin lattialle. Jos mä en dokumentoi tätä, kukaan ei usko.

    Ei sen puoleen toi Smedsin uusi näytelmä olisi kerrasta teatterihistoriaa. “Ne tekee sen itse”, mä voisin hyvin olla tossa mukana.

    Kyösti, tuo analogiasi Donneriin on itse asiassa hyvä (kun se hyppää ajallisesti välistä yhden anaalivaiheen), mutta ota huomioon se, että tässä on tytötelty kakkaajia, ja kaikessa kauheudessaan asiaan on suhtauduttu “järkevän isällisesti”. Kuka olisi tuolloin voinut Donneria pojitella? Olennaista on se, kuka on teon takana. Tavallaan juttu saa merkityksensa siitä, kenelle se on attribuoitu, vähän niin kuin Jouko Turkan romaaneissa. Kaksi virheetöntä kympin tyttöä, naamat vielä nuoruudenkauniit ja täysin virheettömät, ikää kuitenkin kolmatta kymmenettä jo niin pitkälle, että tytöiksi heitä ei voi uskottavasti kutsua enää edes Donner.

    Ja oishan se kuuluisa oululainen kakkajekkukin ottanut ihan uudet kierrokset, jos iltis olisi käynyt nuuskimassa kakan lähteet ja lööpittänyt seuraavina päivinä: pukuhuoneessa ruskeita jälkiä ovenkahvoissa, väänsikö Kirkkopelto käteensä? Mulle noi lööpit ovat olleet paljon puhuttelevampia kuin vakavahenkiset puheenvuorot eri lehtien sisällä.

    Tiina, toi sun huomio on osuva. Mutta mun mielestä journalismilla on ollut tuollainen rooli ainakin Balzacin ajoista lähtien, kun muistelee, mitä Rubembré kavereidensa kanssa lehtiin kirjoittaa nimimerkkien takaa. Tavallaan journalismin tai sanomalehtien poetiikan potentiaalia valjastetaan tässä ylkkärin repparissa aivan uudella tavalla. Monien mielestä kaunokirjallisuus on raskas sarja ja lehtiartikkelit ajassa virtaavaa unohdukseen vaipuvaa reagoivaa hölinää. Mun nähdäkseni totuus on hyvin usein aivan päinvastainen. Kuinka monta sataa esseistiä Suomessa tälläkin hetkellä on, tekemässä journalismiaan “pysyvällä liimasidos ISBN-formaatilla”. Rajaveto taiteeseen ja uutiseen tai tekstin ja tekstin välille on joskus olennaista, mutta usein lajityyppi on vain hautausmaa. Tässä suhteessa se Eduskunta-näytelmäkin ylittää jotain olennaista.

    Mä en ole ihan varma, ylittääkö housukakka, mutta ainakin se pääsee suht lähelle. Riku jo spottasikin, että Mr Hankey ylittää.

  13. Ande says:

    Nyt kun tämä keskustelu saatiin poliitikkotasolle, niin nokitan nostamalla sen valtiomiestasolle.

    Martti Ahtisaaresta, tasavallan presidentistä, liikkui takavuosina iltapäivälehtiuutinen eli huhu, jonka mukaan hän olisi ollut lentokoneessa niin kännissä, että olisi laskenut alleen. Jonkinlainen kakkagate siitäkin tuli, kun Simo Rantalainen (muistaakseni) kysyi asiasta häneltä tv-lähetyksessä, Hyvissä, pahoissa ja rumissa.

    Voiko moista mennä kysymään valtionpäämieheltä, kauhistelivat sen ajan appelsiinit sun muut. Vaikkakin kyseinen alle laskeminen oli tapahtunut ennen presidentiksi valintaa.

    Nyt en kuitenkaan saa päähäni, väitettiinkö Ahtisaaren kusseen vai paskantaneen housuunsa, ja juuri nyt tämä probleemi tuntuu paljon merkittävämmältä kuin se kakkasivatko ne Ylkkärin tytöt oikeasti vai eivät.

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Nyt aukesi iso latu. Ahtisaari oli ensimmäinen presidentti, jota media pilkkasi. Neuvostoliitto oli kuolonkorahtanut ja laman jälkeen piti kansan saada jotain hauskuutusta. Ton lentoreissun lisäksi oli sitten sen kuuluisa laastari-gate. Oliko liukkaat lakerikengät vai niin pitkät siivut akvaviittiä, että kaatui kännissä? Ruotsin hovi ei pihahtanutkaan asian todellisesta laidasta (vai kysyiköhän mikään lehti edes sieltä?)

      Muistan erittäin hyvin isäni mediakannan aiheeseen. Hän ilmoitti tilaavansa ja lukevansa Suomen Kuvalehteä, kun sieltä ei tarvi lukea “mitään laastarijuttuja”. Isä, mullekin tulee SK, se on tosiaan hyvä lehti. Arvomaailmaltaan sairas, mutta erinomaisesti toimitettu. Ne palkkasi justiinsa sinne uuden toimittajan Silja Lanas Cavadan, ja se on Suomen paras toimittaja atm.

      Jännä nähä onko kakat päässeet perjantain SK:een!

      Edit, Ande tää linkki on sulle: http://www.mtv3.fi/viihde/muut.shtml/muistatko-viela-nama-katso-hauskat-kuvat-ahtisaaren-uran-varrelta/2008/12/761896

  14. torttu på torttu says:

    Onhan näitä latuja auki. Oliko Ylkkäri vasta journalismin lavan lämmittämistä itse mestarin saapumiselle (Jarkko Tontti aloitti hs.fi-kolumnistina)? Kuuluuko joukkoliikenne/journalismi-jatkumossa hyvien ihmisten seuraavaksi fanittaa Puotilan metrobommareita? Jne. jne. Donner. jne.

    PS. Lähteisiin tutustuminen kannattaa aina. Pääsin näpäyttämään siitä Saska Saarikosken suhteen, mutta sain näpeilleni itsekin, kun nyt vasta tulin itse selanneeksi Ylioppilaslehden juhlanumeroa: nähtyäni siellä Timo Harakan nimen maksetussa onnitteluilmoituksessa asettui aluksi spontaanihkona hehkutusbloggauksena lukemani onnittelutekstinsä uuteen asentoon — aika lailla sellaiseen kuin Salusjärvi täällä hahmotti (röhnötys).

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Tää Torttu on hirveä suustaan. Mutta otetaas vielä lähitarkasteluun toi sun näpäytys: Saskan ensimmäinen reaktio oli sukupolvirinnastus, jossa hän oli enimmäkseen ironisen valmiiksiväsynyt koko juttuun (me ollaan jo tehty tää). Vasta mediahelvetin revettyä, hän ryhdistäytyi, koska yllättyi siitä miten valtavan reaktion housukakka sai.

      Tänään hän sitten Iltisten lööppikimaran pehmittämänä petaa kakkagatelle sijan itsensä viereen: minä, Donner, Oulun teatteriviikot ja Ylkkärin likat ja vielä kerran minä. Huomaa, miten alleviivatusti kyse on profiloitumisesta. Sisällöstä viis, mutta tän maailman kulttuuri hengittää mun kautta niin pitkään kun Hesari mun juttuja painaa.

      Säkin Torttu varmaan tunnet ihmistyypin, jonka ensimmäinen reaktio ihankaikkeen on sijoittaa itsensä ilmiön eturintamaan. Sisällöt ja merkitykset ovat tälle profiloitumiselle alisteisia. Kun tämä kaikkien taiteiden avantgarden kärki on kolmatta kymmenettä vuotta kertomassa, miten tää uusi asia oli oikeastaan meidän mielessä jo silloin, kun anjasnällmanin kanssa me keksittiin kirjallisuus uudestaan, alkaa punakynä poimia virkkeitä, jotka ovat yksikön ensimmäisessä. Ja kyllähän tämä tosiaan pätee Tontinkin ensimmäiseen aikuisuusjulistukseen. Mun mielestä oli luokatonta, että se suuntautui yksittäisen ihmisen ulkonäköön.

  15. torttu på torttu says:

    No näpäytys oli Saarikoski-heittoni suhteen vähän voimakas ilmaus, totta on, että aika paljonhan sekin on tällä mehustellut. Siinä vaiheessa kun se aiemmin käsitellyn twiitin heitti, ei vain vielä kierroksia ollut nii maar paljo.

    Mutta ehkä itsekin siirryn minä-muodon korostukseen ja palaan lainaamaan itseäni: “Kakkaa tapahtuu.”

  16. torttu på torttu says:

    Mut siis tästä vielä:

    “Mun mielestä oli luokatonta, että se suuntautui yksittäisen ihmisen ulkonäköön.”

    Se oli jo niin hämäävää, että alkoi etsiä vihjeitä jostain piilotetusta mediataideprojektista koko hommassa. Mutta toisaalta tuli vain mieleen (Harakankin sattumalta Ylkkäri-tekstissään esiinnostama) David Brent.

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Ei ole harvinaista, että keski-iän ylittänyt epävarma hetero pilkkaa oman sukupolvensa varjolla nuoruutensa sopeutumispaineita. Ikään kuin olisi automaattisesti olemassa jokin toimistonormi, josta poikkeamista täytyisi jotenkin perustella. Mä tuun aina vähän surkeaksi siitä, että ihmiset pitävät aiempia ihanteitaan noloina. Mitä puolustettavaa ihmisyyteen jää, jos sen ainoa sallittu muoto on se kaikkein mielikuvituksettomin ja konformistisin univormustandardi?

      Jonkun Esko-Juhani Tennilän kantti on siinä huonosti istuvassa ysäribleiserissä, joka vain ja ainoastaan täyttää eduskuntadresscodeminimin. Tinkimättömästi vuosikymmenten ajan sama kuvio. Ei sellaisen kaverin päähän pälkähdä kysymykset keski-ikäisyydestä ja noloudesta. Se on ennemmin kuin merikapteeni, joka villapaitansa sijaan tuijottaa horisonttia.

      Mr Hankeyt ovat olemassa juuri tästä syystä. Ja miksei bussipasautuksetkin.

  17. Järjestyksen kourissa says:

    JÄRJESTYKSEN KOURA

    Viimeinen TUSKAN PARAHDUS tästä aiheesta.

    Toimittajat kyselevät sanoman perään.
    Vanhusten mätänemisessä vaippoihinsa ollaan jo yo-lehden lähettämän viestin äärellä.
    Sanoma jatkuu: vesiklosetti,luonnon pahin tuhooja, jätevuoret, Itämeri, jo lähes menetetty.

    Kun kaksi älykästä naista miettii, mikä herättäisi, he vääntävät konkreettisen mallin, jota ei voi sivuuttaa niinkuin tapahtuu, kun ongelmat älyllistetään häiritsemästä.

    Ovatko yo-naiset ainoita, jotka ovat miettineet tätä?

    “Suhdettamme likaan ei voi selittää pelkästään terveysvaikutusten pohjalta,” kulttuuriantropologi Mary Douglas. (Puhtaus ja vaara (2005; Purity and Danger 1966).
    “Likaisuus on ensi sijassa symbolista, se liittyy järjestyksen luomiseen ja esimerkiksi pyhän ja profaanin,kielletyn ja sallitun erotukseen. Ihmiset, eläimet, kasvit, esineet ja koko todellisuus luokitellaan tietyn järjestyksen mukaan, ja tämän järjestelmän lika sotkee tai kyseenalaistaa.

    Douglasin keskeinen esimerkki on Vanhan Testamentin Mooseksen laki. Se käsittelee symbolista epäpuhtautta: sian-, kamelin- ja jäniksenlihan syömistä koskeva kielto. Epäpuhtaita ovat sellaiset lajit, jotka eivät täytä omaan luokkaansa kuulumisen ehtoja tai joiden koko luokka sekoittaa maailman yleistä järjestystä.

    Kategorioiden ulkopuolelle jäävät alueet ihminen määrittelee anomalioiksi, jotka ilmentävät kaaosta, epäjärjestystä ja epäpuhtautta. Tähän liitetään monissa kulttuureissa saastaisuutta ja tarttuvuutta merkitsevä tabun käsite, mutta myös puhtautta ja kokonaisuutta tarkoittava pyhän käsite.

    Nykyisin länsimaisessa kulttuurissa lian välttäminen on yleensä hygieeninen tai esteettinen kysymys, kun monissa muissa kulttuureissa lian määritelmät perustellaan uskonnon kautta. Lika ei ole erillinen, ainutkertainen ilmiö: missä on likaa, on myös järjestys. Lika on systemaattisen järjestämisen ja luokittelun oheistuote, joka tulee esiin, kun järjestyksen kannalta sopimattomia elementtejä hyljeksitään, jotta järjestys säilyisi.”

    Lika on ainetta väärässä paikassa – Moty – Monikulttuurisuus …
    estudio.edupoli.fi › MoTy › Puhtaus ja siivous › Likaisuus

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Mun mielestä kakkakysymys on ennen kaikkea esteettinen, eikä moraalinen. Ja tässä Milan Kundera Olemisen sietämättömässä keveydessä on sanonut kaiken täsmällisesti: Paska on kitchin vastakohta.

      On käsittämättömän vapauttavaa elää 2010-luvulla ja nähdä, että paskasta tehdään kitschiä. Tämä ei ehkä onnistu missään muussa maassa kuin Suomessa, jonka kulttuurielämä on paskalla kirjoitettu.

      Kaarenoja itse sanoi laittamattomasti Pressiklubissa, että sitä ei kestetä, että nainen kakkaa. Jos he olisivat paneskelleet Kolmen sepän patsaalla, ketään ei olisi kiinostanut. Mutta housukakka oli se kunderalainen kitsch-pökäle, joka katkaisi kamelin selän.

      • Ande says:

        “Kaarenoja itse sanoi laittamattomasti Pressiklubissa, että sitä ei kestetä, että nainen kakkaa. Jos he olisivat paneskelleet Kolmen sepän patsaalla, ketään ei olisi kiinostanut.”

        Tuo on kyllä ihan täyttä PASKAA.

        Se, joka väittää, että Kolmen sepän patsaalla paneskelu ei olisi nostattanut kamalaa julkista metakkaa, ei ymmärrä julkisuuden mekanismeista yhtikäs mitään. Paljon enemmän porua se olisi herättänyt. Ja paljon likaisempaa jälkipyykkiä.

        Minun mielestäni Kaarina Hazard sanoi Pressiklubissa laittamattomasti, kun totesi, että kakka on itse asiassa kovin harmiton aihe, eikä tämä kakkakohu johdata minkään oikeasti vaarallisen äärelle. Onko joku todella kokenut olonsa uhatuksi tai tukalaksi tämän tempauksen johdosta? Suuttumusta ja tuohtumusta se varmasti on herättänyt, mutta suuttumuksen ja tuohtumuksen aiheet tulevat ja menevät nykymaailmassa. Veikkaisin että muutaman kuukauden päästä Aleksiskin pääsee taas täällä riemuitsemaan jostain uudesta villistä & vapauttavasta, liittyi siihen kakka tai ei, ja siinä ohessa lyömään pöytään ah niin väsyttäviksi käyneet sukupolvisotakorttinsa tölvimällä terhakkaasti niitä jotka hänen mielestään esiintyvät paternalisoivasti ja setämäisesti ummehtuneiden instituutioidensa suojista.

        Minua ei huvita tässä kakkagatessa niinkään Ulla Appelsinin kaltaisten kunnon ihmisten kauhu tai todisteita ilkityöstä etsivien toimittajien tai liikennöitsijöiden edesottamukset, vaan paljon enemmän naurattaa näiden timoharakoiden, saskasaarikoskien (oman sukupolvensa alesksissalusjärvien) into kiirehtiä ymmärtämään nuoria radikaaleja tyttöjä ja siinä sivussa korottamaan itsensä Ilmiön Tulkitsijoiksi. Perin outo toimi tuollainen päivystävän ajan merkkien näkijän toimi. Aina naureskellaan päivystäville dosenteille, mutta miksei tällaisille 24/7 sanavalmiille kolumnikoneille?

  18. […] Aleksis Salusjärven jutussa Luutissa häiritsi aluksi se, että tuntui ettei siinä onnistuttu sanomaan mitään, mitä ei olisi jo jossakin toisaalla sanottu. Mutta olin väärässä. Se pointti sieltä (mutta vasta kommenttiosastolta) nousi kirkkaana, että ymmärtäväiset sedät, Saska Saarikoski ja Timo Harakka kiirehtivät tekemään tästä sukupolvijuttua. Jotakin, joka olisi saman tradition jatkumoa, minkä tekijöitä he itsekin ovat ainakin radikaalissa nuoruudessaan olleet, elleivät ole peräti edelleen. […]

    [WORDPRESS HASHCASH] The comment’s server IP (76.74.255.32) doesn’t match the comment’s URL host IP (66.155.11.238) and so is spam.

  19. No, jos minä olisin nuori (mitä en ole) ja jos haluaisin tulla “suureksi” kirjoittajaksi (mikä on jo myöhäistä), niin en ainakaan ostaisi bussilippua paskantaakseni bussin penkille, enkä edes omiin housuihini.

    Muistelen kyllä, että kerran, kauan sitten, bussimatkalla Kotkasta Helsinkiin kissamme (joka oli nimeltään Mahno, siis kissa ennen Kimmo Kaivanto -nimistä kissaamme)heitti pitkät kuset bussin penkille.

    Mutta kirjoitus siitä jäi tekemättä. (Harmi!)

  20. Aleksis Salusjärvi says:

    Ande, juuri siinä on piilee tapauksen viehättävyys, että niin yhdentekevä asia laukaisi sen. Kukaan ei taatusti tuntenut oikeasti oloaan uhatuksi tai tukalaksi. Veljeni teki muinoin Espan puiston hiekkatielle piirustuksia, ihan testimielessä. Hän piirsi hiekkaan rajan, joka oli varattu “hänen taiteelleen”. Moni provosoitui siitä. Joku mummeli suuttui ja asetti askeleensa niin, että toinen jalka oli taiteen puolella. Ihan uhmallaan. Veljeni piti tätä todistuksena siitä, että vahvoja reaktioita synnyttääkseen ei tarvitse tehdä mitään isoa ylilyöntiä.

    Tahallisuus on se, mikä tässä piirtyy esiin. Hirveän lapsesllisesti ja jotenkin naurettavasti, mutta paljastavasti. Eikä se ole edes sitä, että tultaisiin suureksi kirjoittajaksi tai tehtäisiin jonkinlainen interventio suurten kirjoittajien joukkoon, kuten Kyösti viittaa. (Tai okei, tämä asia voi vielä kääntyä sellaiseksi. Mutta ei tuo hiekkapiirtäminenkään tehnyt veljestäni taiteen suurta kapinallista.)

    Mä olen aiemmin kirjoittanut Trierin Idiootit-elokuvasta näin: Taide tapahtuu hetkessä, jossa ihminen ottaa vastuun teostaan. Olla syvästi vastuullinen, kyetä tekemään päätös, se on alkupiste taiteelle. Ele voi olla vähäinen, kuten elokuvassa Idiootit, jossa Karen sylkee syömänsä kakun takaisin lautaselle.

    Ja tässä siis mun pointti ei ole mitenkään kultivoida kakkaa, vaan vain artikuloida tämän jutun esteettisiä ulottuvuuksia.

    • Ande says:

      Juu, ymmärsin kyllä että olet kovin viehättynyt tästä. Ja jos yhtään uskallan ennustaa, niin löydät vastaavanlaisia viehättymisen aiheita tulevaisuudessa vielä runsaasti lisää.

      No, kai pienistä asioista viehättyminen, jollain tavalla, tekee elämästä mielekästä tai ainakin siedettävää.

      Samuel Beckett sanoi jotenkin niin, että kolme asiaa, jotka auttavat häntä kestämään ovat Danten lukeminen, jalkapallon katselu ja piereskely.

      Housukakkaa Beckett ei maininnut. Eipä se minuakaan jaksa viehättää.

      • Aleksis Salusjärvi says:

        Näen lakonisuutesi lähteen, ja joo on sulla perää tossa. Jos käy niin, että tästä tulee uusi kissantappo, mulle tulee pitkä Canossan matka.

  21. Teemu Hoo says:

    Suomalainen toimittajakunta (plus moni muu kuten mä) siis kärsii jonkinlaisesta kakkakeppostaudista. Ollaan päästy pian siihen vaiheeseen oireyhtymän kehittymisessä, että jokainen kolumni, uutinen, blogikirjoitus tai muu stoori alkaa: “Mikä siinä paskassa niin puhututtaa?”

    Ja sen jälkeen kirjoitetaan paskasta pitkälti.

    Toinen merkki oireyhtymän kehittymisestä on kirjoituksen loppuosa, joka päätyy toteamukseen: “Vappu ja Aurora, te ootte ihania!” tai “Vappu ja b-rappu, hävetkää!”.

    Toivottavasti jotkut teekkariukkelit saisivat päähänsä kirjoittaa artikkelin siitä, kuinka runkkasivat Tampereen bussissa, ja tulivat lähes yhtä aikaa bussin ohitettua Hämeenlinnan. Oikein pontevan pojun ollessa kyseessä väitettyjä jälkiä pitäisi penkin lisäksi etsiä selkänojista, jopa katosta.

    Sen jälkeen olisi mielenkiintoista seurata, vieläkö me kakkahuumorin ystävät löytäisimme energiaa kirjoitustemme loppuun tsemppihuudoin: “Esko ja Pekka, te ootte ihania!”.

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.