Väitös: suomalainen kokeellinen kirjallisuus on kansainvälistä

Aleksis Salusjärvi | November 30th, 2012 - 20:05

Tohtori Juri Joensuu Jyväskylän Kauppakadulla.


Juri Joensuun taannoisesta väitöstilaisuudesta Jyväskylän yliopistossa kehkeytyi kirjallinen tapaus. Menetelmät, kokeet, koneet. Proseduraalisuus poetiikassa, kirjallisuushistoriassa ja suomalaisessa kokeellisessa kirjallisuudessa pureutuu viime vuosien suomalaiskirjallisuutta määrittäneeseen kokeellisuuteen ja liittää sen suoraan kansainvälisiin maineikkaisiin traditioihin.

 

Vastaväittäjä Teemu Ikonen pohjasi väitöstilaisuudessa keskustelua suomalaiseen nykyrunouteen. Yleisön keskuudessa tilaisuutta pidettiin tasokkaana, ja paikalle saapuneiden opiskelijoiden suuri määrä paljasti tutkimushankkeen kiinnostavan ruohonjuuritasoakin.

 

Lektiossaan Joensuu hahmotti kokeellisuuden historian aina barokista nykyhetkeen. Avainkäsitteensä “proseduraalisuuden” hän määritteli koskemaan tekstien tuotannon lisäksi myös tapahtumia, jossa proseduraalisuus toteutuu teoksen rakenteessa tai käyttötavassa. Epälineaariseet tekstit ovat tästä yksi esimerkki, kuten hiljan julkaistu Ensyklopedia (2011). Proseduraalisuudella Joensuu analysoi kokeellisuuden käsitettä ja tarkentaa sitä.

 

1960-luvulla uudet mediat ja estetiikat avasivat kokeellisen runouden kultakauden. Sitä leimasi epälyyrisyys, minimalismi, tekstikoosteet, kollaasit ja tekstuaalinen kierrätys. Lisäksi korostuivat kiinnostus yhteiskunnallisuuteen ja komiikkaan.

 

Nykykirjallisuudessa kokeellisuus on jo niin monimuotoista, että siitä ei enää voi puhua marginaalikirjallisuutena. Esimerkiksi Joensuun toimittamaan kokoelmateos Vastakaanoniin (2011) löytyi helposti puolensataa runoilijaa. 2000-lukua leimaa digitaalinen murros niin julkaisemisessa kuin kustantamisessa. Tärkein tekijä on Internet sinällään, joka vahvistaa ja nopeuttaa yhteisöllisyyden ja toiminnallisuuden ihanteita. “Kansainväliset virtaukset eivät rantaudu Suomeen vesityttyään matkalla. Ne ovat ennemmin yhteisomaisuutta. Muotoon liittyvä innovointi on olennainen osa kirjallisuutta. On löydettävä jotain kiinnostavalla tavalla vierasta”, Joensuu päätti alustuksensa.

 

***

 

Vastaväittäjä Teemu Ikonen väitöstilaisuudessa.

Väitöksen tarkastelussa Ikonen asetti Joensuun työlle tyylikkäät puitteet:

 

Ikonen: Mikä on tämän tutkimuksen tärkein tavoite?

 

Joensuu: Kirjallisuushistoriallinen. Teoreettiset polut johtavat kirjallisuushistorialliseen näkemykseen tai synteesiin proseduraalisuuden historiasta yleensä ja suomalaisessa kirjallisuudessa. Tavoite on myös solmia kirjallisia lankoja yhteen tekstianalyyseillä.

 

Ikonen: Mitä painotat kirjallisuushistoriassa?

 

Joensuu: Pohdin sitä, mikä on kaanonin asema ja kysymystä kirjallisesta marginaalisuudesta. Tähän kysymykseen liittyy kaanonien ja tutkijoiden taipumus hyljeksiä kokeellista kirjallisuutta eri perusteilla. Marginaalisuus liittyy myös kysymykseen kirjallisista innovaatioista. Kuka on marginalisoitunut ja mistä syistä?

 

Ikonen: Kansainvälisyys herättää kysymyksen, voidaanko tutkimuksesi hahmottaa vertailevaksi kirjallisuudentutkimukseksi? Hahmotatko vaikutussuhteita kielialueiden välillä?

 

Joensuu: Kyllä hahmotan, en tosin tiedä mitä vertailulla ajetaan nyt takaa. En ainakaan kokenut tekeväni vertailevaa tutkimusta. Kausaalisen vaikutussuhteen sijaan tutkin kirjallisten muotojen tai ideoiden siirtymisiä.

 

Ikonen: Miten rajaat suomalaisen proseduraalisen kirjallisuuden? Perustuuko se suomen kieleen?

 

Joensuu: On selvää että ei, monet kirjoittavat vieraalla kielellä, näin on Suomessa ollut jo barokista lähtien. Kansallisuus näkyy nykykirjailijoissa lähinnä passista.

 

Ikonen: Entä maahanmuuttajat tai emigrantit, kuuluvatko he suomalaiseen proseduraaliseen kirjallisuuteen?

 

Joensuu: Suomalaiseen proseduraaliseen kirjallisuuteen voi tietysti toivottaa tervetulleeksi kenet hyvänsä, joka vähänkin siihen sopii! Mutta rajanveto on siis häilyvää. Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta.

 

Ikonen: Väität tutkineesi systemaattisesti suomalaista kirjallisuutta, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä suhteessa käyttämääsi dataan?

 

Joensuu: Se on ehkä hieman liian voimakas sana, minulla ei ollut systeemiä tai taksonomiaa aineiston läpikäymiseen. Olen käyttänyt omia lukukokemuksiani, kirjallisia keskusteluja, erilaisia tietokantoja ja kirjallisuushistoriaa. Koontini lienee siis tyypillisen epäsystemaattinen kirjallisuuden historiaan liittyen. Kuvaruno, luettelo, kollaasi, tällaiset rinnakkaismuodot piirsivät metodisesti aineistoni rajaa. Lisäksi ne nimesivät omia sisarteoksiaan sekä selvensivät omia keinojaan.

 

Ikonen: Mikä oli tärkein hypoteesi tai tutkimuskysymys, jota lähdit koettelemaan?

 

Joensuu: Tutkimukseni tavoite oli määritellä proseduraalisen kirjallisuuden muodolliset piirteet. Tämän kokonaisuuden suhteutin näkemykseeni kansainvälisestä kokeellisuuden traditiosta koko sen historialliselta pituudelta.

 

Ikonen: Mikä on tutkimuksesi keskeinen väite?

Joensuu: Suomalainen kokeellinen kirjallisuus on osa pitkää kansainvälistä perinnettä. Se on väitteeni, jos yksi pitää valita.

 

***

 

Väitöksen yksityiskohtaisessa tarkastelussa Ikonen pureutui nykykirjallisuuteen ja viime aikojen keskusteluihin aiheesta.

 

Ikonen: Viittaat sanan “konsti” etymologiaan, joka liittää tutkimuskysymyksesi käsitteet yhteen (taide ja keino). Samalla herää kysymys estetiikan itseisarvollisuudesta, tehdäänkö taidetta taiteen vuoksi?

 

Joensuu: Kyllä. Kaiken kirjallisuuden ensisijainen funktio on poeettinen, vaikkakin se voi toteutua hyvin monenlaisissa yhteyksissä. Tutkimukseni on siksi kiinnostunut kirjoituksen teknologioista ja siitä mitä niillä voidaan tehdä eri medioissa.

 

Ikonen: Hannu Helin kirjoittaa blogissaan olevansa mieluummin tutkiva (tikulla tökkivä) kuin kokeellinen (pyydyksen laittava) runoilija. Mitä mieltä olet tästä Helinin erottelusta?

 

Joensuu: Liitän tämän Helinin tutkimisen siihen, miten olen aina itse ajatellut kokeilemista tai koetta, joka liittyy avoimeen asetelmaan – siihen että käynnistetään jotain, josta on lopputuloksena jotain, mitä ei vielä tiedetä tarkasti.

 

Ikonen: Mitä on verkkojen kokeminen itseisarvoisesti? Pitääkö saada saalista, vai pidetäänkö verkkoja muuten vain?

 

Joensuu: Kokeellisuudesta ei välttämättä tarvitse syntyä mitään. John Cage on määritellyt kokeellisuuden toiminnaksi, jonka lopputulos on tuntematon. Tämän ajatuksen piiriin kuuluu testaamiseen liittyvä epäonnistumisen mahdollisuus.

 

Ikonen: Mitä tapahtui Suomalaisessa proseduraalisuudessa 1990-luvulla? Ilmeisesti ei mitään?

 

Joensuu: Ääninen ja tietokonepohjaiset kokeilut syntyivät silloin. Näistä huolimatta tuo vuosikymmen on kokeelliselta sadoltaan laiha.

 

Ikonen: On vaikea hyväksyä, että 2000-luvun massiivinen nimikemäärä olisi syntynyt tyhjästä. Esimerkiksi Roo Ketvelin Toisin on kokoelma, joka näyttää jääneen aineistostasi pois.

 

Joensuu: 2000-luvulla on huomattavissa jonkinlainen 1960-luvun paluu, se on yksi polku muiden muassa. Sen sijaan en juuri löytänyt aineistoa 90-luvulta.

 

Ikonen: Oliko vaikea valita 2000-luvun suuresta teosmäärästä sopivia analysoinnin kohteiksi tutkimukseesi?

 

Joensuu: Yritin saada aineistoani niin monipuoliseksi, että se olisi valaissut mahdollisimman hyvin erilaisia tekemisen tapoja. Tämä oli pääkriteeri niiden valitsemiseen. Teoksia ilmestyy jatkuvasti lisää, ja oli vaikeaa lopettaa uusien sisällyttäminen aineistoon.

 

Ikonen: Olet luonut kaavion kokeellisten runoteosten keinojen vertailuun, miten sijoittaisi Karri Kokon Töllöttimen kaavioosi:

 

Joensuu: Se on lukukelpoinen teos (“lukukelvottomuus” on Joensuun yksi kirjallisen konseptuaalisuuden mittari), siinä ei ole tekstuaalista kierrätystä, vaan se on kirjoitettu kirjailijan verbaalisesta löhtökohdasta, mutta silti siinä on kuvan litterointia, mikä tekee siihen tietyn konseptuaalisen ulottuvuuden. Se on tässä kaaviossa aika keskivaiheilla. Tämä kaavio on suhteellinen, ei absoluuttinen. Yritän tässä havainnollistaa suhteita eri teosten välillä.

 

Loppuarviossaan Ikonen määritteli Joensuun teoksen uraauurtavaksi. Hän kertoi tutkimuksen olevan erinomaisesti aineistonsa tunteva sekä käsitteistön hallinnassaan loistava. Joensuun väitöstutkimus onkin Ikosen mukaan näkemyksellinen ja omaperäinen. Se täydentää suomalaisen marginaalisen kirjallisuuden historiaa arvokkaalla tavalla. Tämän lisäksi tutkimus osoittaa analysointitaidon taituruutta ja tiivistämiskykyä. Työssä otetaan myös kiitettävästi huomioon vastakkainasettelujen purkaminen. “Joensuun työ edustaa itsenäistä teoriaa, mikä on harvinaista kotimaisen kirjallisuuden tutkimuksessa”, Ikonen päätti puheenvuoronsa.

 

 

 

 

 

 

2 kommenttia

  1. Aleksis Salusjärvi says:

    Väitöskirjan pdf-versio on ladattavissa (tai painotuote tilattavissa) täällä: http://www.poesia.fi/menetelmat-kokeet-koneet/

  2. […] Penjami Lehto: Kirjoja yltä kyllin (Jäljen ääni -blogi 31.10.2012) Aleksis Salusjärvi: Väitös: suomalainen kokeellinen kirjallisuus on kansainvälistä (Luutii-blogi […]

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.