WSOY lihoiksi, uusi omistaja pelastaa maailman

Aleksis Salusjärvi | April 29th, 2011 - 14:43

SanomaWSOY-syndikaatti vaihtoi nimensä pelkäksi Sanomaksi 2008. Se ei kuitenkaan ratkaissut ongelmia. WSOY-niminen kustantamo keräsi tunkkaista julkisuutta, joka pienestä liikevaihdostaan huolimatta tahrasi koko yrityksen julkisuuskuvaa. Ei osattu tehdä enää kirjoja, ei saatu niitä kaupaksi, ketään ei talossa kiinnostanut, kyvyt lähtivät muualle – parissa vuodessa kustannusalan peruskallio vaipui rappiotilaan, johon harva pultsarikaan pääsee.

 

Vaihdettiin toimitusjohtajaa (joka paljastui kyvyttömäksi johtamaan), vaihdettiin kotimaisen kirjallisuuden kustannuspäällikköä (joka oli laitostunut Ylellä), mutta mikään ei auttanut. Bisnesarvojen maailmassa ei pehmopuheilla pärjää, ja kirjallisuus on aina ollut kyvytön mukautumaan markkinatalouteen. Se on liian hidasta, liian sisältökeskeistä, liian emotionaalista, liian vanhanaikaista ja liian sivistynyttä.

 

Yhtiön omistuskin oli ehtinyt jo siirtyä ulkomaille ja intressit oikeistolaisista sivistysarvoista oikeistolaisiin kaupankäyntiarvoihin. Se oli kuin avioliitto, jossa menestyneen liikemiehen vaimo alkoi näyttää liian aikaisin mummolta. Oli vaihdettava nuorempaan, ruvettava viettämään kesälomat Dubaissa Saarijärven sijaan. Kerran täällä vaan eletään.

 

Raihnainen, veltto, haaskaksi muuttunut ja kaiken arvokkuutensa menettänyt kustantamomummo potkittiin ensimmäisen halukkaan syliin. Se päätyi ruotsalaisen roskalehtikustantamon statussymboliksi. Bonniers on kiiltopaperille painetun höpöhöpöjournalismin nousukas. Se on panostanut pelottavalla menestyksellä lehtiin, jotka huutavat ja kirkuvat, että lukeminen voi olla myös lobotomiaa, että sisältö voidaan korvata kivoilla kuvilla, että menestyäkseen ei tarvitse nähdä vaivaa. Vaikka noita lehtiä, jotka tuotetaan pääosin käännösjuttuina, on joka kioskissa, ei yhdessäkään niistä ole ollut läpimurtojuttua. Miksi olisikaan, sisällöthän on koottu kansankodin ylijäämästä.

 

WSOY:ltä ei enää kysytä. Rupsahdus ja epämuodikkuus ovat lamaannuttaneet sen katatoniseen tilaan. Sillä ei ole alkeellisintakaan itseluottamusta. Se pitäisi viedä kirkkaasta auringonpaisteesta hämyiseen salonkiin, jossa kynttilänvalo leikittelisi sen korujen jalokivissä ja intiimi tila saisi sen soivan äänen kuulostamaan lumoavalta metelin yli raakkumisen sijaan. Mitään tällaista ei kuitenkaan ole luvassa.

 

Ruotsalaisen nousukkaan julkilausutut arvot ovat kuin autokauppiaan:

 

Rohkeus

Rohkeus paistaa myyjästä, joka ei lannistu vaikean asiakkaan edessä – – Rohkeus hehkuu asiakasneuvojasta, joka tarjoaa lehteään peruvalle asiakkaalle toisenlaista tilausta. Kun logistiikka-assistentti kehittää uuden tavan postittaa lehdet, se on rohkeutta. Niin kuin sekin, kun kehitysryhmä löytää kohderyhmän, jota kukaan muu ei ole keksinyt.”

 

Syvyyttäminen

Katso pinnan alle, ymmärrä perimmäiset syyt ja löydä oikeat tarpeet. Kysy kahviautomaatilla vinkkiä toisen osaston työntekijältä. Lue aamun lehdestä juttu eri aiheesta kuin normaalisti. Tee joka päivä jotain toisin.”

 

Luottamus

“Luottamusta osoittaa asiakasneuvoja, joka oivaltaa ettei talouspäällikkö kysy palautuskoodeja turhan takia. Päätoimittaja, joka tietää muotitoimittajan valitsevan lehteen juuri oikeat talvitakit. Myyjä, joka uskoo markkinointipäällikön löytäneen ne parhaat yhteistyökumppanit.”

 

Hyvä tahto

Tarjoamalla ilmoitustilaa, joka saa kaupan oven käymään. Jakamalla hyvät ideat. Ilahduttamalla. Luopumalla kertakäyttöastioita, jotta maailma pelastuu.”

 

Luit oikein, ruotsalaisnousukas tosiaan uskoo pelastavansa maailman luopumalla “kertakäyttöastioita”. Olisi ehkä liikaa vaadittu, että maailman pelastamisen nimissä myös kännykän laturi poistettaisiin pistokkeesta akun latauduttua. Eihän sitä kaikkeen pysty. Ja “syvyyttäminen”, jessus, edes ivallisimmassa sarkasmissa en olisi keksinyt moista uudissanaa sille, että ääliö tekeytyy pohtivaksi.

 

Onko tämä muutos kirjallisuudelle voitto vai tappio? Öykkäröivä ja sikamainen hedonisti-Sanoma käy esimerkistä, miksi nykykulttuurimme tuhoaa maailman ja kusee mieluummin viimeisenkin päivänkakkaran kuoliaaksi kuin antaa muiden nauttia siitä. Tästä huolimatta (tai johtuen) sillä on uskottavuutta ja kovuutta, kyky todella muuttaa maailmaa ja muodostaa kaikelle hintalappu. Oikean ja väärän kysymykset eivät enää ole olennaisia, kun pääsee itse määrittelemään todellisuutensa. Vaikka tämä ei olekaan ihailtavaa, pääsi kirjallisuus kemuihin mukaan perheenjäsenenä.

 

Naurettava, pinnallinen, mauttomuudessaan vastenmielinen Bonniers edustaa lyhyen aikavälin voitontavoittelua, vailla mitään aikomustakaan luoda kulttuuria. Sisällöksi se väittää viihdettä, jossa monimutkaiset asiat yksinkertaistetaan niin toivottoman naiiveihin kiteytyksiin, että maailma voidaan pelastaa kertakäyttöastioista luopumisella. WSOY sementoi Bonniersin suomalaisen kirjallisen kulttuurin vävypojaksi, kamasaksaksi ja rihkamakauppiaaksi, jolle arvokkuus on tuntematon käsite ja jolle laatu on aina hinnalle alisteista.

 

Ojasta allikkoon.

24 kommenttia

  1. Tommi Melender says:

    Tarkoituksellako kiivailet noista hömppälehdistä ja jätät huomiotta sen, että Bonnierilla on 200-vuotinen historia kirjankustantajana ja tänäkin päivänä useita kustantamoita eri maissa?

    Esimerkiksi Alfred Bonniers Förlag, jonka kirjailijalistaa voi käydä katsomassa tämän linkin takaa:

    http://www.albertbonniersforlag.se/Forfattare/Alla/

    Pelkästään tuo kirjailijaluettelo Strindbergistä Tranströmeriin (ja ulkomaiset nimet päälle) asettaa aika lailla kyseenalaiseksi näkemyksesi, jonka mukaan Bonnier hankki WSOY:n roskalehtikustantamon statussymboliksi.

    Jos Bonnier olisi tuollainen kustantamo, jollaiseksi sen kuvaat, sen ei taatusti olisi mitään mieltä hankkia mitään statussymboleita korkeakirjallisuudesta. Se keskittyisi raakaan rahan tekoon.

    Mutta Bonnier ei ole kuvaamasi kaltainen mediatalo, ja korkeakirjallisia statussymboleja sillä on kyllä jo entuudestaan, vaikkapa juuri tuo Albert Bonniers Förlag vakuuttavine kirjailijagallerioineen.

    Mediatalonahan Bonnierilla on paljon muutakin kuin kirjoja ja aikakauslehtiä (esimerkiksi sanomalehtiä, kuten Dagens Nyheter Ruotsissa, sekä tv-kanavia, jopa täällä Suomessakin).

    Olen myös kanssasi eri linjoilla siinä, että Bonnier edustaisi leimallisesti lyhyen ajan voitontavoittelua. Enemmän Sanoma nykyisellään sitä edustaa, jo pelkästään siksi että Sanoma on pörssiyhtiö, mutta Bonnier ei. Sanomalla on vain rahaa, Bonnierilla on aikaa ja rahaa. Jos pitäisi veikata, kumpi toimii puhtaammin kvartaalikapitalismin ehdoilla, veikkaisin ehdottomasti Sanomaa. Bonnierkin on toki kaupallinen yritys, ja sen on pakko sitä olla pyörittääkseen bisneksiään tuollaisilla volyymeillä, mutta paremmin se nähdäkseni pystyy kulttuuripääomaansa varjelemaan ja säilyttämään kuin Sanoma.

    Jutussasi on myös muutamia asiavirheitä. Eli WSOY:n omistus ei (ennen tätä uusinta diiliä) siirtynyt missään vaiheessa ulkomaille. Eijenksin takiako sinulle tällainen kuva syntyi? WSOY:n entisen emoyhtiön Sanoman suurin omistaja on Aatos Erkko ja toiseksi suurin Antti Herlin. Kokonaisuudessaan Sanoman ulkomaalaisomistus on alle 10 %, mikä on vähän noin suureksi pörssiyhtiöksi. Sanomahan osti aikanaan sen Eijkensin firman ja Eijkens jäi palkkajohtajaksi diilin jälkeen, siitä tämä paljon esillä ollut Hollanti-kytkös.

    Eikä Harri Virtanen tullut WSOY:hyn kustannuspäälliköksi vaan kustantajaksi. Samalla tittelillä on myös Harri Haanpää.

    Tämä kommenttini on vähän vastapalloon vetämistä, joten tästä voi saada hätäinen sellaisen kuvan, että tarkastelen Bonnieria hölmön optimistisesti. En minä tarkastele, sen verran olen nähnyt ja kokenut kustannusalaa, että suomukset ovat aika päiviä pudonneet silmiltäni. Minulla on toki monenlaisia epäilyksiä, mutta niistä en nyt välttämättä tällä foorumille ryhdy puhumaan.

  2. Anonymous Delivers says:

    Nyt on Bonnier sotkettu Allersiin.

  3. Aleksis Salusjärvi says:

    Joo, tarkoituksella hyvinkin. Bonnierin profiili Suomessa on kasvettuaankin muodostunut kiiltokuvalehdistön lippulaivaksi. Päivänselvää, että takana on aika paljon isommat jerkut, mutta jos höpöhöpöllä luodaan nimi, otan touhun höpöhöpönä. Vaikka vain ani harvoin on perusteltua sanoa, että “jos se näyttää siltä, se on sitä”, on ajatus Bonnierin suhteen monin tavoin kohtuullinen Suomesta käsin. Itsepä ovat vientistrategiansa ja kasvonsa luoneet. Arvojen listaaminen ja niillä luotu identiteetti on tismalleen B:n Suomi-kuvaa vastaava. Ei voi oikein edes sanoa, että mennään siitä mistä aita on matalin, kun mitään aitaa ei ole.

    Ja kiitos tyhmyyteni oikaisemisesta, pahimmat asiavirheet olivat tahattomia.

  4. Teemu Helle says:

    Helsingin Sanomat uutisoi tänään näyttävästi tästä.

    On tullut selväksi, että kaikki ymmärtävät hyvässä hengessä ja yhteistuumin, miksi WSOY myydään ruotsalaisille. Sen sijaan mistään ei käy ilmi, miksi Bonnier haluaa ostaa WSOY:n, jonka liikevaihto on “narikkarahaa”?

    Aleksis itseasiassa aika hyvinkin kirjoittaa rivien väliin sen kummallisen seikan, mikä tämänkin asian uutisoinnissa voi huomata; onko nyt todella niin, että yleinen uskomus on se, että Bonnier ostaa WSOY:n vain säilyttääkseen sen samanlaisena kuin se on ollut, eli rahallisesti pikkuisena ja velipuolen osassa emäyrityksen kyljessä, vai mikä Bonnierin suunnitelmana oikein on?

    Olisihan toki erittäin hienoa, jos suomalaisia kirjallisia arvoja osoitettaisiin ja tunnustettaisiin Ruotsista asti, mutta jos muita motiiveja kaupoille ei ole, niin eikö se olisi typerää bisnestä?

    Hyvää bisnestä sen sijaan lienee se, että kaupan myötä suomalainen kirjallisuus saattaa saada näkyvyyttä maailmalla huomattavasti paremmin, osaavimmissa käsissä.

  5. Tommi Melender says:

    “Sen sijaan mistään ei käy ilmi, miksi Bonnier haluaa ostaa WSOY:n, jonka liikevaihto on “narikkarahaa”?”

    Se käy kyllä ilmi jos katsot Hesarin sivuilla olevia havainnollisesti grafiikkana esitettyjä Sanoman ja Bonnierin liikevaihtojen jakaumia. Toiselle kirjankustantaminen kuuluu ydinbisneksiin, toiselle se taas on vähäpätöinen rönsy fokusalueen ulkopuolella. Eli Bonnierille perinteinen kirjankustantaminen on 20 % erä liikevaihdosta, ja selvältä tuntuu että he haluavat tätä viidesosaa toiminnastaan myös kasvattaa ja kehittää. Sanoma taas ei ole enää pitkään aikaan pitänyt kirjankustantamista fokuksessaan, se haluaa myydä “oppimisratkaisuja” ja Bonnier myykin sille nyt omat oppikirjaliiketoimintansa. Mielestäni tässä kaikessa on ihan selvä logiikka taustalla.

    Narikkaraha oli Hesarin jutussa kommentoivan pörssianalyytikon käyttämä termi. Ja ymmärrettävä termi hänen lähtökohdistaan, hänhän analysoi vain seikkoja, jotka vaikuttavat Sanoma-konsernin omistaja-arvon kehittymiseen. Eikä WSOY:llä ollut siinä katsannossa mitään merkitystä.

  6. Aleksis Salusjärvi says:

    Tää on vissiin sitä kuuluisaa synergiaa. Kirjakustantamisesta käsin avautuu varmaan ihan lupaavia näköaloja, ja pohjoismaisen dekkaribuumin tyyppiset yhtenäisilmiöt saadaan kohdennettua entistä tehokkaammin lukijoille.

    WSOY:n imago on niin ryvettynyt, että omin jaloin se tuskin olisi suosta enää noussutkaan. Pelkään vaan, että piristysruiske suuntautuu botox-tyyppisesti fasadiin ja perustavat kirjallisuutta koskevat kysymykset unohdetaan. Taustalla mulla taitaa olla vähän naiivikin vaatimus siitä, että aateluus velvoittaa.

    Nyt kannattaa kuitenkin olla korvat höröllä, B-W:n yhteislinjauksilla (jahka niitä saadaan) on näkyvä vaikutus kirjakustantamiseen tässä maassa. Jos pökäleitä lentää tuulettimeen, kirjojen kylkiäisinä lahjoitetaan japanilaisia keittiöveitsiä ja Maglite-taskulamppuja, joita B:n Suomen varastot ovat täynnä lehtimarkkinointia varten…

  7. Teemu Helle says:

    Tommi, mitä tuosta käy ilmi? Bonnier panostaa hiukan enemmän kirjoihin, koska on pitkälti lehtikustantamo: 68% liikevaihdosta. Siinä piilee logiikkaa kyllä. Painaminen on suuremmassa osassa.

    Logiikkaa on myös se, että huonoa bisnestä ei kukaan yritys halua tehdä. Jos mikään ei muutu, niin WSOY-palanen ei tuosta kannattavammaksi muutu. Jos muuttuu, niin mikä muuttuu? Siitä ei olla vielä keskusteltu. Ja ainahan jotakin muuttuu tällaisissa kaupoissa.

  8. Tommi Melender says:

    “Logiikkaa on myös se, että huonoa bisnestä ei kukaan yritys halua tehdä. Jos mikään ei muutu, niin WSOY-palanen ei tuosta kannattavammaksi muutu. Jos muuttuu, niin mikä muuttuu?”

    Bonnier uskoo pystyvänsä tekemään hyvää liiketoimintaa kirjankustantamisella, ei se muuten olisi WSOY:tä ostanut. Ja miksei uskoisi, onhan se menestynyt alalla melkein 200 vuotta.

    Ainakin nyt muuttuu se, että WSOY:n taakse tulee omistaja, jolla on perinteitä ja osaamista kirjankustantamisessa, sekä halua satsata siihen. On paljon helpompi tehdä hyvää liiketoimintaa, jos lähtökohtaisesti uskoo kyseiseen liiketoimintaan. WSOY:ltä jo kerrottiin, että keväällä palkataan pari uutta kustannustoimittajaa. Hyvä signaali sekin.

    Siitä, mihin kaikkeen tämä johtaa, ei tietenkään voida vielä keskustella kuin arvailujen tasolla. Eli aika näyttää. Mutta eiköhän tässä aika moni asia muutu, enkä usko että noin yleisesti ottaen huonompaan suuntaan.

    Vai onko joku huolissaan siitä, että Eijkensin kaltainen visionääri ei ole enää vaikuttamssa takapiruna suomalaiseen kirjallisuuteen?

  9. Teemu Helle says:

    Minäkin tottakai toivon ja uskon, että muutos on parempaan, mitä se sitten tarkoittaakaan. Ja toivoa sekä uskoa pitääkin olla. Aleksiksen tavoin uskon, että ennen muuta tässä tapauksessa Bonnier tuo paljon sellaista ulottuvuutta esimerkiksi vientiin, mitä ei välttämättä täällä ole vielä edes ollut. Dekkareille se tarkoittaa hyviä aikoja. Ja muutamalle muulle päällimäiselle prosaistille. Ja kuten yleensä se tarkoittanee myös sitä, että markkinaraha jakautuu entistä selvemmin ja epätasapainoisemmin. Ruotsissa jo pelkästään esimerkiksi brändäys ja brändäytyminen osataan paljon paremmin kuin Suomessa. Kustannustoiminta on eurooppalaisempaa.

    “Bonnier uskoo pystyvänsä tekemään hyvää liiketoimintaa kirjankustantamisella, ei se muuten olisi WSOY:tä ostanut.”

    Tietenkin. Kyse onkin, millä ehdoilla. Tuntuisi kummalliselta, jos lääkkeet kannattavuuden parantamiseksi löytyisivät pelkästään korvienvälistä, mutta ehkä kuitenkin suurin syy lienee todella asenne yleisesti kirjallisuuteen. Ja siihen onkin uskottava, koska muuta ei ole. Kyllä minäkin uskon, että Bonnier klaaraa hommat hyvin.

    Vielä kun ostavat Otavan, sitten vasta mielenkiintoiset ajat koittaisi. Eijkensin kaltaisia visionäärejä on yritysmaailma pullollaan.

  10. Markku Pääskynen says:

    Onpa kamalaa. Uhkia kirjallisuudelle, niin varmaan, ihmiset tekevät sen itse, eivät firmat. En tajua tällaista keskustelua, en keskustelun tasoa.

    • Aleksis Salusjärvi says:

      Toisaalta firmoilla on linjansa ja strategiansa, joita ihmiset toteuttavat. Tommi Parkko kirjoitti tiistaina Hesariin tähän liittyviä arvelujaan (jutun lukeminen vaatii tunnukset, mutta se löytyy täältä: http://www.hs.fi/haku/?kaikkiSanat=ankaria+p%C3%A4ivi%C3%A4+runoilijoille&hae=Hae)

      On ihan selvää, että kustannuslinjauksiin tulee muutoksia, koko alahan on myllerryksessä. Keskeinen kysymys on, että mikä on vähälevikkisen kirjallisuuden kohtalo – ja toisaalta millä kurin isot kustantamot ylipäätään tuottavat sisältöjä. Bonnierin Suomessa ilmestyvien lehtien perusteella goodwilliä tai edes imagonkohotuskulttuuritekoja ei liikoja ole herunut. Touhu on ollut ennemmin tuotteistamiseen keskittymistä, mikä huokuu lafkan julkilausumista arvoistakin täysin.

      • Tommi Melender says:

        “On ihan selvää, että kustannuslinjauksiin tulee muutoksia, koko alahan on myllerryksessä. ”

        Luenkohan Aleksiksen kommenttia kuin piru raamattua, mutta hänhän näyttäisi nyt todellakin olevan sitä mieltä, että nykyinen Bonnier-johtoinen kustantamo syöksyy turmioon, kun vanha Eijkens-kasvoinen omistaja ei ole enää seisomassa kustannuslinjausten takana.

        Näinkö nopeasti tuli Jacques-setää ikävä?

      • Teemu Helle says:

        Minä luen Aleksiksen kommentin niin, ehkä vähälevikkisen kirjallisuuden värittämin lasein, että Aleksis nimenomaan ottaa kantaa siihen, kuinka tämäkin Bonnier/Wsoy-homma on osa huolestuttavaa tendenssiä. Kun ajattelee muutaman vuoden säteellä kustannusalaa, niin myllerrystähän tämä on ollut. Eikä se näy loppuvan.

        Itse ajattelen, että jos muutoksia halutaan, niin niitä myös tapahtuu. Muutosta on tässä tapauksessa yritysjärjestelyillä haluttu, ja ihmeellistä on, jos niitä ei tule ja niillä ei ole vaikutusta.

      • Aleksis Salusjärvi says:

        Tommi, ihan asiallinen huomautus. Mä kieltämättä olen hieman hysteerinen Bonnierin suhteen. Taustalla ovat Teemun jo mainitsematkin asiat, mutta sitten on vielä mun omat kytkökset ruotsalaisautokauppiaaseen, joka onnistuu painelemaan nappeja, joista turhaudun.

        Suomessa B:n lehdet luovat mielikuvaa laadusta ja perusteellisuudesta, mutta ne ovat järestään paljastuneet mulle pelkiksi kuoriksi. Vaikutelma on suurin piirten se, että kolonialistit lahjovat alkuasukkaita lasihelmillä. Tohussa on jotain äärimmäisen mautonta, mutten usko ettenkö tottuisi siihen, jahka annostusta lisätään.

      • Tommi Melender says:

        Vähälevikkisestä kirjallisuudesta on täysi syy olla huolissaan. Minäkin olen.

        Tämä nyt olkoon viimeinen viestini tähän ketjuun, koska tunnen oloni hiukan epämieluisaksi, koska tahtomattani profiloidun tässä ikään kuin “WSOY:n mieheksi”. Alun perin tarkoitukseni oli vain oikoa eräitä Aleksiksen merkinnässä olleita faktavirheitä ja kyseenalaistaa eräitä analyyttisiä huteja. Mielestäni kritiikki on sitä uskottavampaa, mitä vahvemmalla pohjalla kritiikissä esitetyt argumentit ovat.

        Minun silmiini tämä nimenomainen Aleksiksen esittämä kritiikkikirjoitus näyttäytty lähinnä ritualistisena. Siinä on niin sanotusti tunne ja asenne kohdallaan, mutta argumentit hajoavat käsiin, jos niitä tarkemmin eritellään. Adornolaishenkinen tuotteistumiseen ja standardisoitumiseen huomionsa suuntaava kritiikki luiskahtaa helposti yhtä tuotteistetuksi ja standardoiduksi kuin kohteensa. Tällöin oikein ajatteleminen syrjäyttää argumentatiivisen tarkkuuden.

        Tuntuu, että sama minkä tien WSOY valitsee, niin Aleksis tietää jo edeltä käsin, että se tie vie helvettiin, koska WSOY:n kohdalla kaikki tiet hänen mielestään vievät helvettiin, uudemmat tiet vain varmemmin kuin vanhemmat. Niinpä jokainen WSOY-uutinen on lähtökohtaisesti huono uutinen.

        Oma pointtini tässä keskustelussa oli yksinkertaisesti se, että WSOY saa uuden omistajan, jolla on halua toimia kaunokirjallisuudessa, toisin kuin entisellä omistajalla, jolle kaunokirjallisuus oli vähäpätöinen liiketoiminnallinen rönsy, yksi prosentti liikevaihdosta.

        Ei tarvitse katsella asiaa ruusunpunaisten lasien läpi, tulkitakseen omistajanvaihdoksen potentiaalisesti myönteiseksi merkiksi. Mutta Aleksikselle tämä uutinen näyttää antavan vain aiheen päivittää vanhat kauhuskenaariot uusiksi ja entistä uhkaavammiksi.

        Aleksis kaivaa Bonnierin taustoista kaikenlaista epäilyttävää, kuten yhtiön julkilausumat arvot ja Suomessa julkaistavien lehtien valikoiman. Vähän sellaisen salaliittoteorioita väsäävän tyypin metodeita Aleksis tässä käyttää; eli tulkinta ja johtopäätökset ovat selvät, nyt pitää vain kaivaa todisteet.

        Tällä analyyttisellä tasolla liikuttaessa voitaisiin yhtä hyvin taivastella sitä, että Bonnier omistaa Suomessa myös MTV3:n ja ruveta sitten spekuloimaan, millä tavalla Salatut elämät, Tanssii tähtien kanssa ja Suurin pudottaja mahdollisesti ennakoivat WSOY:n tulevaa kustannuspolitiikkaa. (WSOY:n entinen omistaja Sanoma muuten omistaa Nelosen.)

        Entäpä sitten nuo Bonnierin julkilausutut arvot? Toki ne rienaavat julmalla tavalla älyä, sivistystä ja hyvää makua, kuten Aleksis tuo esiin, mutta mitä tästä voi päätellä? Ei sen enempää kuin että Bonnier on listannut “arvonsa” aivan kuten lähes kaikki muutkin yritykset nykymaailmassa. Se on muoti ja vallitseva käytäntö. Minunkin työnantajani on listannut arvonsa, mutta eivät ne millään tavalla heijastu arkipäiväiseen tekemiseen. Ovat vähän kuin seinille ripustettuja julisteita, kerran vilkaistuaan ne unohtaa.
        Niinpä Bonnierinkin listaamat arvot ovat pelkkää corporate bullshitiä, tämän tietää jokainen, jolla on kokemusta nykypäivän työelämästä.

        Olen keskustellut viime päivinä tästä Bonnier-kuviosta monien kirjailijoiden ja kustannusmaailman ihmisten kanssa. Valtaosa pitää omistajanvaihdosta myönteisenä, etenkin kun sen yhteydessä ilmoitettiin myös suunnitelmasta palkata lisää kustannustoimittajia. Kukaan ei tietenkään odota taivaan aukeavan tästä; päin vastoin, kustannusmaailmassa ei ole näköpiirissä helppoja aikoja. Mutta ne ongelmat paikantuvat aika lailla toiselle akselille kuin siihen, millaisia asioita Bonnierin virallinen arvolistaus sisältää ja millaisia lehtiä Bonnier on Suomessa julkaissut.

        WSOY on ja varmaan myös tulee olemaan Suomen mittakaavassa suuri yleiskustantamo. Se tarkoittaa, että sen kustannusprofiili säilyy vastakin näiden lähtökohtien mukaisena. Eli katalookeissa piisaa erilaista viihde-, hupi- ja populaarikirjallisuutta. Niiden rinnalla sitten elää niin kuin elää ns. laatukirjallisuus.

        Vähälevikkinen kirjallisuus vaatii selviytyäkseen pieniä erikoistuneita kustantamoita ja vaihtoehtoiset kirjamarkkinat. Suurista yleiskustantamoista ei ole esimerkiksi kokeellisen runouden (mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan) lipunkantajiksi.

      • Tommi Melender says:

        Lisäys: kirjoitin tuon yllä olevan tekstin ennen Aleksiksen viimeisintä kommenttia.

        Hauska pointti tuo annostuksen lisääminen :)

      • Aleksis Salusjärvi says:

        Kuljenpa pätkän verran Canossan matkaa. Tommi, et mielestäni leimaudu WSOY:n mieheksi, ainakaan missään huonossa mielessä. Itse asiassa olisit hyvä (ja kipeästi kaivattu) asiantuntija firman markkinointi/tiedotusosastolle, joka tuntuu välillä hukkaavan punaisen langan. Kauttasi tulee koko lailla rutkasti järkipuhetta.

        Olen hieman eri linjoilla arvojen suhteen, sillä vaikka ne ovat pehmeäreunainen abstraktiotaso ja jonkinlaista lässytystä, ne ovat yhtä lailla se ylöskirjattu suunta, jota kuljetaan. Ne eivät itsestään selvästi voi olla mitä tahansa, ja siksi niitä on mietitty suhteessa siihen, millaista imagoa luodaan.

        Kustantamon arvoiksi kaipaisin jonkinlaista mainintaa ideologisesta sivistyksen ylläpidosta, esim. kulttuurin vaalimista ja kulttuurihistorian tuntemusta. jos sitä halutaan kutsua “syvyyttämiseksi”, tarkoittaisi se käytännössä minulle esimerkiksi halua ottaa selvää, opiskella omaa alaansa jatkuvasti, tuntea alansa keskeiset saavutukset ja kiistakysymykset, kyetä esittämään ne kirkkaasti ja kiinnostavasti ja kontekstoimaan sekä popularisoimaan niitä. Laaja-alaisuus voisi olla toinen hyvä arvo tai diversiteetin vaaliminen, miksei avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus ja kommunikoivuuskin.

        Mutta Canossaan: olet diagnoosissasi oikeassa siinä, että jätän huomiotta koko lailla olennaisia asioita, jotka olisi kohtuullista ottaa tarkasteluun yleiskuvan nimissä. Ison kustantamon jäykkyys on sen enemmän tai vähemmän välttämätön ominaisuus ja sen mahdollisuudet osallistua kulttuurin aina suhteessa sen omaan rooliin instituutiona. WSOYlle tästä on muodostunut painolasti, joka on kääntynyt sitä itseään vastaan. Bonnier on tässä suhteessa ihan selvä mahdollisuus korjata kurssia. Näin ei välttämättä tapahdu, mutta homman alasampuminen jo etukäteen ei varmasti ole rakentavin mahdollinen lähestymistapa.

      • Tommi Melender says:

        Kerta kiellon päälle. Eli vielä yksi kommentti tähän ketjuun. Viimeisempi kuin edellinen viimeinen kommenttini. Tuskinpa tämä nyt enää niin olennaista on, mutta keskustelua keskustelun vuoksi.

        Omassa Bonnier-kuviota kommentoivassa blogimerkinnässäni kirjoitin näin: “Bonnierin edustajien kommentit kirjallisuudesta ja kirjailijoista olivat kuin eri planeetalta verrattuna Sanoma-pomo Jacques Eijkensin surullisen kuuluisaan Hesarin haastatteluun, jossa hän ei vahingossakaan viitannut sellaisiin asioihin kuin kulttuuriperintö tai kulttuurinen pääoma.”

        Eli ne Aleksiksen kaipailemat kulttuuritahdon vakuuttelut kyllä tulivat lausutuksi Bonnier-pomojen suusta heidän tiedottaessaan WSOY:n ostamisesta. Teot toki ratkaisevat ja korulauseita maailmaan mahtuu. Mutta ei tuomita edeltä käsin.

        Bonnierin listattuihin arvoihin en osaa tuollaisia vakuutteluja kaivata. Syynä on se, että olen tehnyt liian pitkän päivätyön taloutta ja yrityksiä analysoivana toimittajana jaksaakseni suhtautua vakavasti yleviin arvojulkilausumiin.

        Kyllä kaikki firmat kertovat listatuissa arvoissaan olevansa firmoja, joita johtavat Hyvät Ihmiset, joilla on Oikeat Arvot. Todellisuus on sitten valitettavan usein sitä, että henkilöstön tärkeimmäksi voimavarakseen listaava yhtiö voi käydä rankkoja yt-neuvotteluja lähes vuosi vuoden perään.

        Olen siis oppinut arvioimaan firmoja tekojen ja toiminnan perusteella. En toimittajan työssäni jaksa edes lukea, mitä ne arvoikseen listaavat, analysoin pelkkää käytäntöä. Pelkkä käytäntö minua kiinnostaa myös WSOY:n tapauksessa.

  11. Teemu Helle says:

    Mielihyvin ainakin minut saa yllättää ja vakuuttaa nostamalla keskustelun tasoa roimasti, terveisiä vain Pääskyselle. Ensimmäinen kommentti ei ihan vielä onnistunut siinä.

    Niin. Missäpä minkäänlaista keskustelua käytäisiin, jos ei täällä marginaalissa. Tällaisissa asioissahan suomalainen keskustelukulttuuri on pääosin sellaista, että mielummin ollaan hiljaa, mutta jos jotakin on pakko sanoa niin ainoastaan varmistetaan, ettei oma hanuri kastu. Toinen leimallinen ja yleisesti havaittu asia on tietenkin tason kritisoiminen keskustelussa, johon ei itse osallistuta. Bonnier-WSOY-asiastakin julkisesti ensimmäisen kriittisen kommentin esitti runoilija. Se voinee kertoa jotakin myös siitä, missä oikeasti sitä painetta tunnetaan. Tai sitten siitä, missä pelätään vielä enemmän koska on vielä jotakin menetettävää.

    Minusta se Parkon kirjoitus oli rohkea, aiheellinen ja asiallinen ulostulo. Ei ole taidettu Bonnierin/WSOY:n puolelta antaa (vielä?) vastinetta siihen?

    • Tommi Melender says:

      “Ei ole taidettu Bonnierin/WSOY:n puolelta antaa (vielä?) vastinetta siihen?”

      Tammen Hannu Harju siihen vastasi. Parkon kritiikkihän kohdistui Tammeen. Bonnier/WSOY:tähän ei edes ole olemassa ennen kuin ensi syksynä, jolloin kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet kaupan.

      Minunkin mielestäni Parkko nosti aiheellisia pointteja esiin, vaikka olisin arvostanut hänen kirjoitustaan vieläkin enemmän, jos siinä ei olisi kierrätetty vanhaa “oppikirjatuotoilla kustannetaan runokirjoja” -argumenttia. Tuo argumentti ei nimittäin WSOY:n tapauksessa ole enää pätenyt, koska oppikirjat eivät ole kuuluneet WSOY:n Yleinen kirjallisuus -yksikköön.

      • Teemu Helle says:

        Parkon kritiikki kohdistui vähälevikkisen kirjallisuuden entistä uhanalaisempaa tilaa kohtaan, mitä esimerkkejä sitten käyttikään.

  12. Illuusia says:

    Mielestäni ei voi kommentoida keskustelua, johon ei osallistu. Ja osallistuminen tulisi tehdä sydänverellä, sydämen poltteesta, koska aihealuekin on sellainen, että hengen palo on nyt ainoita vastauksia, mitä vaaditaan. Teemu Helle aiheellisesti muistutti meitä muita Jorma Etton runosta, joka luonnehtii meidän suomalaisten keskustelukulttuuria:

    “Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
    kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
    sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
    ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
    metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.”

    Meidän suomalaisten tulisi uudistua tästä meihin luihin asti piintyneestä käytännöstä, keskustelevampaan suuntaan, jossa vilkkaasti vaihdetaan mielipiteitä, toisia kunnioitaen ja hyvässä hengessä, yhddessä pyrkien kohti parempaa tulevaisuutta.

  13. Teemu Helle says:

    Olen samaa mieltä siitä, mitä Tommi yllä kirjoittaa ns. corporate bullshitistä. Yritysten “arvoihin” on kovin hankalaa kiinnittää mitään kiinteää huomiota, sillä lausumat ovat yleensä likimain poliittisia eli yhtä epäluotettavia. Yritysten arvot ovat pääosin diipadaapaa.

    Sen sijaan en ihan ymmärrä miksi Tommi pelkäät leimautuvasi WSOY:n mieheksi? Tai siis, mitä tarkoitat sillä? Tavallaanhan leimaudut automaationa “WSOY:n mieheksi”, koska olet julkaissut pääosin ko. lafkan kautta. Aivan niin kuin minä olen “kokeellinen runoilija” jo pelkästään sen vuoksi, että runokokoelmani tulevat ulos ntamolta.

    Onko WSOY:n leima polttava, vai ajatteletko asiaa keskustelun näkökulmasta, että haluaisit osallistua siihen pikemminkin “vain kirjailijana”, kommentoijana?

    “Oma pointtini tässä keskustelussa oli yksinkertaisesti se, että WSOY saa uuden omistajan, jolla on halua toimia kaunokirjallisuudessa, toisin kuin entisellä omistajalla, jolle kaunokirjallisuus oli vähäpätöinen liiketoiminnallinen rönsy, yksi prosentti liikevaihdosta.”

    Tuo on jämäkästi sanottu ja varmasti todenmukainen kuva tilanteesta. Jaan sen.

    “Aleksis kaivaa Bonnierin taustoista kaikenlaista epäilyttävää, kuten yhtiön julkilausumat arvot ja Suomessa julkaistavien lehtien valikoiman.”

    Tuosta olen hiukan eri mieltä. Ne julkilausutut arvot, vaikkakin turhanpäiväiset ja tyhjyyttä ammottavat, sekä muu yritystoiminta, ovat osa yrityksen imagoa ja brändiä. Niistä nimenomaan kuluttaja elää, ne ovat osasia rakentamaan mielikuvia yrityksen ympärille.

Kommentoi

Sinun on kirjauduttava sisään kommentoidaksesi.